Perinteikäs seura uhkasi vetäytyä Korisliigasta, elleivät olosuhteet parannu – kannattajien palautteen sävy yllätti seurapomon

Kouvojen taustayhtiön hallituksen puheenjohtaja Niko Hänninen sanoo, että seuran saama palaute on ollut ymmärtäväistä.

Kouvojen taustayhtiön hallituksen puheenjohtaja Niko Hänninen istuu Mansikka-ahon palloiluhallin katsomossa.
Kouvot Basket oy:n hallituksen puheenjohtaja Niko Hänninen on saanut kannattajilta palautetta niin sosiaalisessa mediassa kuin kasvokkain. Kuva: Antti-Jussi Korhonen / Yle
  • Antti-Jussi Korhonen

Kouvot on pelannut yhtäjaksoisesti 29 vuotta miesten SM-tasolla. SM-kultaa se on tuona aikana päässyt juhlimaan neljä kertaa. Seura ilmoitti tiistaina, että se saattaa jättää paikkansa miesten Korisliigassa.

Kouvojen taustayhtiö kertoi, ettei seura pysty varsinkaan tulevaisuudessa pelaamaan taloudellisesti kannattavasti kotiareenallaan Mansikka-ahon palloiluhallissa. Syinä ovat muun muassa hallin ahtaus, vähäiset oheismyyntipaikat ja heikot palvelut yritysvieraille.

– Emme ole päättäneet asiaa viikoissa tai kuukausissa. Tätä on mietitty pitkään. Se on vain karu fakta, että tällä hallilla ei pystytä saavuttamaan kannattavaa liiketoimintaa, toteaa Kouvot Basket oy:n hallituksen puheenjohtaja Niko Hänninen.

Kouvot Basket oy:n nykyinen hallitus ilmoitti, ettei Kouvojen kannata hakea korisliigalisenssiä kaudelle 2025–2026, ellei uuden hallin saamisesta kaupunkiin tule varmaa viestiä.

Hallitus totesi, että myös ensi kauden liigalisenssihakemusta harkitaan uudelleen, mikäli Kouvolan kaupungin investoinnit palloiluolosuhteisiin kariutuvat tai siirtyvät pitkälle tulevaisuuteen.

Mansikka-ahon palloiluhallin pääovet ulkoapäin kuvattuna.
Mansikka-ahon palloiluhalli otettiin käyttöön vuonna 1973. Pääkäyttäjiä hallissa ovat Kouvojen juniorijoukkueet, Kouvojen ja Kouvottarien SM-sarjajoukkueet sekä Mansikkamäen koulu. Kuva: Antti-Jussi Korhonen / Yle

Hänninen kertoo saaneensa ulostulosta palautetta ihmisiltä niin sosiaalisessa mediassa kuin kasvotusten. Hänet yllätti yhteydenottojen sävy.

– Se on ollut yllättävän ymmärtäväistä. Kannattajat ovat käyneet täällä monta vuotta ja he ovat vierailleet myös muiden seurojen uusilla areenoilla. He tietävät, millaiset olosuhteet meillä on täällä, Hänninen sanoo.

Hänninen ei ole saanut yhteydenottoja aiheen tiimoilta muilta korisliigaseuroilta eikä Koripalloliitolta.

Kouvojen Niko Hänninen sanoo, että seuran saama palaute on ollut ymmärtäväistä
Kouvot ilmoitti, että se voi jättää Korisliigan, elleivät olosuhteet parane Kouvolassa. Kouvot Basket oy:n hallituksen puheenjohtaja Niko Hänninen sanoo, että seuran saama palaute on ollut ymmärtäväistä. Toimittajana Antti-Jussi Korhonen.

Keskusteluyhteys kaupunkiin halutaan säilyttää

Kouvolan kaupunki ei ole ollut yhteydessä Kouvoihin tiistain ilmoituksen jälkeen. Niko Hänninen kertoo, että seuran ja kaupungin kanssa on käyty vuoropuhelua olosuhteista kymmenen vuotta ja sitä seura on halukas jatkamaan.

Tällä hetkellä Kouvolaan suunnitellaan uutta monitoimihallia.

Kaupunki valitsi lokakuun alussa konsulttitoimiston etsimään tekijää Urheilupuistoon suunnitellulle monitoimihallille. Sen tehtävänä on hakea, kilpailuttaa ja vetää neuvottelut, jotta areenalle löydetään sijoittaja ja toiminnan pyörittäjä.

Monitoimihallin päätarkoitus olisi liikuntaharrastustoiminnassa ja kilpailutapahtumissa, mutta se palvelisi myös lähialueen kouluja.

Halli voisi olla käytössä elokuussa 2027.

– Emme me usko, että se voisi olla yhtään aikaisemmin. Valitettavasti päätöksenteko tuppaa yleensä venymään, Hänninen sanoo.

Kuinka paljon aikataulu voi venyä ennen kuin Kouvot alkaa harkita liigalisenssiä uudelleen?

– Emme ole lukittautuneet mihinkään tiettyyn vuoteen, että milloin hallin tulee olla valmis. Haluamme käydä keskustelua aktiivisesti kaupungin kassa, jos ja kun tämä projekti etenee.