Julkisen terveydenhuollon lääkäreistä Hämeessä jo joka kolmas työskentelee osa-aikaisesti

Osa-aikatyötä tekevät varsinkin naislääkärit ja nuoret lääkärit.

Etualalla stetoskooppi ja taustalla lääkäri kirjoittamassa tietokoneella.
Suuri osa osa-aikaisuuksista on lakisääteisistä, osittaisista perhevapaista johtuvia. Kuvituskuva. Kuva: Eeva Kuivas / Yle
  • Riitta Tapiomäki

Yhä useampi julkisen terveydenhuollon lääkäri työskentelee osa-aikaisena. Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueen alueella sekä erikoissairaanhoidon että perusterveydenhuollon lääkäreistä noin kolmannes työskentelee osa-aikaisena.

Määrä on hienoisesti lisääntynyt sen jälkeen kun hyvinvointialueet aloittivat toimintansa tämän vuoden alussa. Vertailu aiempaan on kuitenkin vaikeaa, koska lähtöorganisaatioiden lukuja ei ole käytettävissä.

Kanta-Hämeen hyvinvointialueen terveydenhuollon toimialajohtaja Jarmo Lappalainen ei näe harkinnanvaraisia osa-aikaisuuksia isona ongelmana, sillä ne tukevat työssä jaksamista.

Syitä osa-aikaiseen työskentelyyn ovat esimerkiksi työkuorman keventäminen, samanaikainen työskentely yksityisellä puolella ja perhesyyt.

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen johtajaylilääkärin Tuomo Niemisen mukaan hyvinvointialue haluaa olla työnantajana joustava sekä houkutteleva, ja osa-aikaisuus on osa tätä kokonaisuutta.

Osa-aikaisuuksilla yritetään myös paikata lääkäripulaa.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.

Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.