Vastaamon tietomurrosta epäilty Aleksanteri Kivimäki sai syytteen yrityksestä kiristää kymmeniä tuhansia ihmisiä törkeästi

Syyttäjät nostivat tänä aamuna syytteet psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurrosta ja siihen liittyvästä kiristyksestä.

Aleksanteri Kivimäki.
Vastaamon törkeästä tietomurrosta ja törkeästä kiristyksestä epäilty Aleksanteri Kivimäki (oik.) kuvattuna vangitsemisistunnossa helmikuussa. Kuva: Petteri Sopanen / Yle
  • Tuomas Rimpiläinen

Syyttäjä on nostanut syytteen Vastaamon tietomurtojutussa. Tutkintavankeudessa istuva Aleksanteri Kivimäki sai syytteen törkeästä kiristyksestä ja sen yrityksestä, törkeästä tietomurrosta sekä törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.

Syyttäjän mukaan Kivimäki tulee tuomita seitsemän vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Epäilty on aiemmin käyttänyt nimeä Julius Kivimäki. Kivimäki on esitutkinnan aikana kertonut kiistävänsä epäilyt.

Tietomurron uhriksi joutui yli 33 000 Vastaamon asiakasta, joiden terapiaistuntojen muistiinpanot tietomurtaja julkaisi internetissä. Heistä yli 21 000 teki rikosilmoituksen.

Törkeän kiristyksen yrityksessä asianomistajia on noin 21 000. Törkeässä yksityiselämää loukkaavassa tiedonlevittämisessä heitä on noin 9 600. Törkeässä kiristyksessä asianomistajia on 20.

Törkeän kiristyksen ja törkeän kiristyksen yrityksen määrittelee tässä tapauksessa se, maksoiko uhri kiristäjälle vai ei.

Jutun pääsyyttäjä Pasi Vainio kertoi, että syyttäjälaitoksessa on jouduttu tekemään ankarasti töitä, jotta syyte saatiin nostettua määräaikaan mennessä.

Hän kuvasi tiedotustilaisuudessa juttua yhdeksi Suomen rikoshistorian laajimmista.

Käräjäoikeus on määrännyt asianomistajien henkilöllisyyden pidettäväksi salassa, koska oikeudenkäynnissä on kysymys erityisen arkaluonteisista yksityiselämään liittyvistä seikoista.

Käräjäoikeus on tehnyt asiassa myös poikkeuksellisen julkisuuspäätöksen, sillä asian haastehakemus tulee julkiseksi jo tänään. Yleensä haastehakemus tulee julkiseksi vasta joko valmisteluistunnossa tai kun syyte on luettu pääkäsittelyn alussa.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus kertoo, että asian pääkäsittely alkaa 13. marraskuuta 2023 ja jatkuu helmikuun loppuun 2024. Käräjäoikeuden mukaan asiakokonaisuus on poikkeuksellinen niin sisältönsä kuin mittakaavansa suhteen.

Käsittely vaatii käräjäoikeudelta erityisiä toimenpiteitä, jotta syytteet saadaan käsitellyksi lain mukaisessa määräajassa.

Vastaamo-tietomurron syyteharkinnan pääsyyttäjä Harri Mäkelä (vas.), Kaisa Härkisaari syyttäjälaitoksen viestintäasiantuntija, pääsyyttäjä Pasi Vainio ja taustalla rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg tidetotustilaisuudessa.
Tiedotustilaisuudessa olivat läsnä syyteharkinnan pääsyyttäjä Harri Mäkelä (vas.), syyttäjälaitoksen viestintäasiantuntija Kaisa Härkisaari, pääsyyttäjä Pasi Vainio ja rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg (oik.). Kuva: Silja Viitala / Yle

Poikkeuksellisen laaja rikosjuttu

Tietomurron uhriksi joutui yli 33 000 Vastaamon asiakasta, joiden terapiaistuntojen muistiinpanot tietomurtaja julkaisi internetissä. Heistä yli 20 000 teki rikosilmoituksen.

Asianomistajista viitisensataa on ilmoittanut ennakkoon, että he haluavat osallistua mahdolliseen pääkäsittelyyn.

Vastaamon tietomurto tuli julki lokakuussa 2020, kun tietomurtaja alkoi kiristää ensin Vastaamoa ja sitten yksittäisiä asiakkaita. Lopulta tietovuotaja julkisti koko varastamansa potilastietokannan Tor-verkossa.

Pitkän esitutkinnan päätteeksi poliisi pääsi epäilemänsä tekijän jäljille. Helmikuussa 2023 Kivimäki otettiin kiinni Ranskassa ja luovutettiin Suomeen.

Kivimäki vangittiin helmikuun lopulla todennäköisin syin epäiltynä muun muassa törkeän kiristyksen yrityksestä, törkeästä tietomurrosta ja törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.

Vastaamon tietomurron epäilty on verkkorikoksista tuomittu suomalaishakkeri – “Täydellistä piittaamattomuutta"
Suomen pahimmassa tietomurrossa kymmenientuhansien ihmisten potilastietoja vuodettiin verkkoon psykoterapiakeskus Vastaamon tietojärjestelmästä. Uutispodcastissa rikostoimittaja Tuomas Rimpiläinen avaa Aleksanteri Kivimäen taustoja.

Päivitys 18.10.2023 klo 9.20: Jutun ensiversioon on päivitetty lisätietoja syytteiden sisällöstä.