Analyysi: Ruotsalaisille maailma ei ole enää sama kuin ennen – Peppilä hävisi terrori-iskun, rikollisuuden ja sabotaasien myötä

Huonoja uutisia on satanut ruotsalaisten niskaan tiuhaan. Brysselin terrori-isku jalkapalloturisteja vastaan ei enää kaikkia edes yllätä, kirjoittaa Skandinavian-kirjeenvaihtajamme Pirjo Auvinen.

Ruotsin parlamentin edustalla oli lippu tiistaina puolitangossa Brysselin terrori-iskun takia.
Ruotsin parlamentin edustalla oli lippu tiistaina puolitangossa Brysselin terrori-iskun takia. Kuva: Henrik Montgomery / EPA
Pirjo Auvinen, politiikan toimittaja, Yle Uutiset.
Pirjo AuvinenSkandinavian-kirjeenvaihtaja

Nyt ruotsalaisia koetellaan liki päivittäin.

Kun kirjoitan tätä, ruotsalaisministerit kertovat kaapelivauriosta Ruotsin ja Viron välillä.

Eilen kaksi ruotsalaista jalkapallofania ammuttiin kuoliaaksi ja kolmas taistelee brysseliläisessä sairaalassa hengestään.

Eilen iltapäivällä selvisi, että Ruotsin poliisi epäilee 16-vuotiaan pojan ampuneen 25 tunnin sisällä kolme ihmistä kuoliaaksi.

Ruotsalaisille maailma ei ole enää Peppilä, jossa paistaa aina aurinko ja jossa tehdään feminististä ulkopolitiikkaa.

Hyväntuulisista ja hyvinvoivista ruotsalaisista on tullut maalitauluja ja vastapuolia sodassa, jonka muslimimaailma on Ruotsia vastaan julistanut.

Brysselin pitkä yö

Tukholman päärautatieasema on erinomainen paikka tavata eri puolilla maata asuvia ruotsalaisia.

Melkein häkellyin kuin ensimmäinen pysäyttämäni matkustaja kertoi olevansa tulossa Brysselistä jalkapallo-ottelusta.

Hän kertoi tarkkaan terrori-iskuillan tapahtumat, kuinka heidät oli pysäytetty tunneiksi jalkapallostadionille, kuinka kaikkien passit ja kotilennot oli tarkastettu ja kuinka matka hotellille taittui poliisisaattueessa. Stadionilla hän ei ollut pelännyt, vaikka vielä silloin kaksi ruotsalaista tappanut ja kolmatta haavoittanut tekijä oli vapaalla jalalla.

Mies uskoo matkaavansa jatkossakin silloin tällöin otteluihin, mutta ilman minkäänlaisia merkkejä ruotsalaisuudestaan. Kotimaassa hänestä ruotsalaiset poliitikot eivät ole tehneet tarpeeksi, vaan jumittaneet puoluepoliittiseen kinasteluun.

Mies oli rauhallinen ja hyvillään siitä, että oli jo lähellä kotiaan ja perhettään. Kysymys viime yön tapahtumien vaikutuksista tulevaan sai hänet kuitenkin liikuttumaan.

Brysselissä tuotiin kukkia tiistaina 17.10. paikalle, jossa kaksi ruotsalaista sai surmansa terrorihyökkäyksessä.
Brysselissä tuotiin kukkia tiistaina paikalle, jossa kaksi ruotsalaista sai surmansa terrorihyökkäyksessä. Kuva: Olivier Hoslet / EPA

Elämä jatkuu ennallaan

Muut tänään jututtamani eivät olleet Brysselissä tapahtumien keskipisteessä. Kaikki ovat järkyttyneitä veriteoista, mutta eivät ehkä niinkään yllättyneitä.

Eräskin rouva kertoi mielipiteenään, että hän asuu Tukholmassa, jossa ilmapiiri on viime vuosina muuttunut. Nyt kotikaupungissa on totuttu siihen, että vakavia rikoksia tapahtuu ympärillä. Siksi Brysselin isku ei yllättänyt.

Juuri tällaisestahan ruotsalainen suojelupoliisi varoitti alkusyksystä kun ilmoitti, että Ruotsi siirtyy terroriuhka-asteikolla kolmosesta neloseen.

Kukaan ei aio muuttaa arkeaan eikä elämäänsä eikä olla jatkossa vähemmän ruotsalainen, ainoastaan aiempaa valppaampi.

Sitä samaa sanoi tänään myös pääministeri Ulf Kristersson. Hänen mukaansa tämä ei ole se päivä, jolloin ilmoitetaan tiukemmasta valvonnasta tai rajoituksista.

Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson puhui tiistain tiedotustilaisuudessaan siitä, että Ruotsi ei voi terrorin pelossa tinkiä arvoistaan.

Sen sijaan Kristerssonin mielestä koko EU:ssa laittomasti oleskeleviin on otettava tiukempi kanta ja unionin alueelle pääsyä on kiristettävä. Brysselin ampuja kun on oleskellut laittomasti Belgiassa ja käynyt aiemmin myös Ruotsissa.

Ja kun pistän tälle kirjoitukselle pisteen Aftonbladet kirjoittaa, että Brysselin ampuja on ollut Ruotsissa vangittuna, ilmeisesti väärillä papereilla ja karkotettu täältä muualle.