Merkittävä osa lääkäreistä työskentelee osa-aikaisesti Etelä-Savon hyvinvointialueella. Asia selviää Ylen hyvinvointialueille tekemästä kyselystä.
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisassa työ- ja virkasuhteessa olevista lääkäreistä noin 30 prosenttia työskentelee osa-aikaisesti, kertoo terveyspalvelujen toimialajohtaja Kimmo Kuosmanen. Perusterveydenhuollossa luku on 44 prosenttia.
Kuosmasen mukaan eniten osa-aikaisia lääkäreitä on erikoissairaanhoidossa.
Kuosmanen arvioi, että lääkärien osa-aikaisuus on kasvussa Etelä-Savossa. Hänen mukaansa osa-aikaisuuden syitä on runsaasti aina terveydellisistä syistä haluun harrastaa tai tehdä muuta työtä.
Eloisassa suhtaudutaan osa-aikaisuuteen myönteisesti. Kuosmanen kertoo, että työnantajana Eloisa tarjoaa mielellään sopivan työkuvan, -ajan ja -paikan lääkäreille.
Lääkäreiden osa-aikatyöt ovat yleistyneet Suomessa varsinkin 2020-luvulla.
Ylen kyselyn mukaan osalla Suomen hyvinvointialueista osa-aikaisena työskentelee jopa joka kolmas lääkäri. Osa-aikaisten määrässä on vaihtelua alueiden välillä ja niiden sisällä.