Maanantai-iltana kaksi ruotsalaista kuoli Brysselissä, kun terroristijärjestö Isisin tukijaksi itsensä nimennyt mies ampui kohti ruotsalaisia jalkapallokannattajia.
Kaupungissa oli tuolloin ruotsalaisia jalkapallofaneja Ruotsin ja Belgian välisen EM-karsintaottelun vuoksi. Ottelu keskeytettiin ensimmäisen puoliajan jälkeen 1–1-tasatilanteessa, kun joukkueet olivat saaneet tiedon ampumisesta.
Nyt Ruotsin ja Belgian jalkapalloliitot ovat hyväksyneet Euroopan jalkapalloliitto Uefan torstaina tekemän päätöksen olla pelaamatta ottelua loppuun. Belgia on jo varmistanut EM-lopputurnauspaikkansa. Ruotsilla ei ole enää mahdollisuutta päästä kisoihin.
Uefa on päättänyt tilanteen johdosta merkitä pelin loppulukemiksi 1–1.
– On hyvä, että Uefa teki päätöksen ja siitä tuli sellainen kuin halusimme, kaikki urheiluasiat ovat nyt toissijaisia. Ruotsin jalkapalloliiton pääsihteeri Håkan Sjöstrand sanoi liiton sivuilla.
Kuolleet ruotsalaismiehet olivat noin 60- ja 70-vuotiaita ja heillä oli päällään Ruotsin pelipaidat. Viranomaisten mukaan ampuja valikoi ruotsalaiset kohteekseen tarkoituksellisesti. Tänään torstaina ruotsalaismedia SVT kertoi toisen vainajista olleen intohimoinen jalkapallokannattaja.
BBC uutisoi tiistaina, että poliisi ampui epäillyn tekijän pidätystilanteen yhteydessä kahvilassa Schaerbeekin kaupunginosassa Brysselin ydinkeskustan koillispuolella.
Belgian viranomaiset ovat sanoneet tutkivansa ampumista terroritekona. Veritekojen jälkeen julkaisemallaan videolla mies vannoi uskollisuutta ääri-islamilaiselle Isis-terroristijärjestölle ja sanoi kostaneensa muslimien puolesta.