Energiayhtiö Ilmatar käynnistää kaksi suurta merituulivoiman hankealuetta Selkämerellä Rauman ja Porin edustalla. Valtioneuvosto myönsi torstaina alueille merialueen ja merenpohjan tutkimusluvat.
Alueet ovat nimeltään Bothnia ja Bothnia West. Ne sijaitsevat Suomen talousvyöhykkeellä, noin sadan kilometrin päässä länsirannikolta. Alueet ovat yhdessä Suomen suurin merituulivoiman kehittämisalue, Ilmatar kertoo.
Tutkimusalueen pinta-ala on lähes 2 200 neliökilometriä. Ilmattaren arvion mukaan alueelle mahtuisi yli kuuden gigawatin tuulivoimapuisto.
Tutkimuslupien saaminen tarkoittaa, että merenpohjan yksityiskohtaiset mittaukset ja alueen nykytilan arviointi voidaan aloittaa. Käytännön tutkimukset alkavat ensi vuoden alussa.
Jos hanke toteutuu, voisi sähköntuotanto Ilmattaren mukaan alkaa jo 2030-luvun alussa.
Satakunnan edusta kiinnostaa tuulivoimayhtiöitä
Satakunnan edustalla on vireillä lukuisia muitakin merituulivoimahankkeita.
Esimerkiksi Suomen Hyötytuuli suunnittelee Tahkoluodon merituulipuiston mittavaa laajennusta. Ruotsalaisyhtiö Eoluksen tavoitteena on rakentaa kaksi suurta merituulipuistoa avomerelle Porin ja Merikarvian edustalle.
Elokuussa tanskalaisyhtiö Copenhagen Infrastructure Partners jätti tutkimuslupa-anomukset kahdelle merituulipuistolle Satakunnan edustalle.