Etelä-Savossa sijaitseva Hotelli Punkaharju tuli jälleen huutokaupattavaksi. Tällä kertaa lähtöhinta on 300 000 euroa, joka on 150 000 euroa alempi kuin aiempi lähtöhinta.
Hotellia huutokaupattiin viimeksi kesällä. Silloin korkeimman tarjouksen tehnyt pariskunta kuitenkin veti tarjouksensa pois, eikä kauppoja syntynyt. He eivät paljastaneet syytä kauppojen perumiselle.
Nyt myynti-ilmoituksesta löytyy kuntotarkastus (pdf), joka on päivätty syyskuulle. Siitä selviää, että hotellista löytyy paljon korjattavaa.
Vaurioita todettiin esimerkiksi portaissa ja kaiteissa, väliseinien hirsirakenteissa sekä räystään laudoituksissa. Lisäksi yhdessä wc:ssä on kosteusepäily, ja kahdessa huoneessa havaittiin poikkeavaa hajua.
Tavanomainen vanha rakennus
Pyysimme vanhoihin rakennuksiin erikoistunutta kuntotarkastaja Niko Palosta käymään läpi kuntotarkastuksen. Hänen mukaansa hotellin kunto on raportin perusteella kaiken kaikkiaan hyvin tavanomainen vanhaksi rakennukseksi, mutta kaikkia huolto- ja korjaustöitä ei ole tehty parhaalla mahdollisella tavalla.
Isoimmaksi ongelmaksi Palonen nostaa ulkovuorilaudoituksen lahovauriot. Raportin kuvien perusteella ulkovuoraus on maalattu liian tiiviillä maalilla.
– Tämän kokoluokan rakennuksessa se tarkoittaa aika paljon korjattavaa.
Palosen mukaan näyttää siltä, että ikkunoiden kohdalla olevia hirsirungon lahovaurioita on korjattu aiemmin, mutta itse vaurion aiheuttajalle ei ole tehty mitään. Näin lahoaminen jatkuu, koska ikkunoiden alta kulkeutuu edelleen vettä rakenteisiin.
Raportissa todetaan, että ikkunat ovat ylittäneet teknisen käyttöikänsä, mutta Palosen mukaan vanhoilla puuikkunoilla ei ole teknistä käyttöikää. Hänen mukaansa ikkunat ovat ikuiset, jos niitä huoltaa ja kunnostaa.
Myöskään runkorakenteiden kallistumia Palonen ei pidä vakavana asiana.
– Lähtökohtaisesti vanhan rakennuksen runko on aina mutkalla johonkin päin. Jos kyseessä on vanha muodonmuutos, joka on ollut jo sata vuotta liikkumatta, ei asiaan liity korjaustarvetta.
Kehuja remontti saa vesikaton uusimisesta, joka on ollut taloudellisesti suuri ponnistus.
Kokonaisuudessaan Palonen pitää raporttia suppeana, kun ottaa huomioon rakennuksen koon.
– Todennäköisesti sieltä löytyisi enemmän vikaa, jos alkaisi kunnolla tutkia ja konttailla.
Hotelli Punkaharjulla on monivaiheinen historia, ja se kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.