Huipputuloisten tienestit pysyivät ennätyslukemissa viime vuonna. Tuhannen suurituloisimman keskiansio notkahti hieman edellisestä vuodesta 2021, mutta pysyi suurissa summissa.
Tuhannen suurituloisimman kärjessä verotettavia tuloja kertyi viime vuonna keskimäärin 3,2 miljoonaa per henkilö.
Toimitusjohtaja Teemu Lehtinen Veronmaksajain keskusliitosta näkee tulojen paisumisen heijastelevan talouden dynamiikkaa ja yleistä hyvää taloustilannetta.
– Kun yrityksillä menee hyvin, myös niiden omistajilla menee hyvin.
Jutun pääkuva kertoo huipputuloja saaneiden keskitulot yhdeksän viime vuoden ajalta.
Tuhat suurituloisinta kansalaista tienaa nyt lähes kaksi kertaa suuremman summan kuin kymmenen vuotta sitten. Tulokehitys on omaa luokkaansa verrattuna keskituloisten kansalaisen tuloihin.
Alla oleva grafiikka taas näyttää tulojen suhteellisen kehityksen samalta ajalta. Punainen käyrä kertoo tuhannen suurituloisemman kohtalosta, sininen käyrä taas keskivertokansalaisen tulokehityksestä.
Keskivertosuomalaisen tulot kasvoivat 17 prosenttia vuodesta 2014 vuoteen 2021 mennessä. Tuhat suurituloisinta taas paisutti pottiaan samassa ajassa jopa 88 prosenttia.
Erikoistutkija Toni Juuti seuraa suomalaisten tulokehitystä tutkimuslaitos Laboressa. Hän huomauttaa, että tuhannen huipputuloisen joukkoon pääsee yleensä suurilla pääomatuloilla. Vain harva kipuaa listalle pelkillä ansiotuloilla.
– On ehkä laitettu elämäntyö pakettiin ja myyty yritys, Juuti sanoo.
Myös viime vuoden tulokärkeen ponnahti monta yrityksensä myynyttä henkilöä. Esimerkiksi tulokuninkaana komeilee Wolt-ruokakuljetuspalvelun myynyt Miki Kuusi 79,5 miljoonalla. Lähes koko potti kertyi pääomatuloista, palkkatulojen osuus on alle 300 000 euroa.
Myös suurituloisimpien naisten kärki vaurastui yrityskaupoissa.
Yrityskaupat nostavat huipputuloiseksi
Huipputuloisten keskimääräinen tulo vaihtelee vuosittain rajusti. Muhkeat osinkovuodet ja kalliit yrityskaupat nostavat tuloja.
– Monien huipputulot ovat ehkä kertaluontoisia, Toni Juuti sanoo.
Tasaisia tuloja huipputuloisten joukossa saavat tyypillisesti henkilöt, joilla on omistuksessaan suuria perittyjä omaisuuksia. Kyse on yleensä suurista osinkotuloista.
Silti Juuti painottaa, että moni vain käväisee kaikkein terävimmässä tulokärjessä, minkä jälkeen tulotaso putoaa seuraavina vuosina.
Keskivertotulot nitkuttelevat TES:n tahdissa
Keskivertokansalaisen tulokehitys taas on ollut tasaista. Heidän tulonsa muodostuvat suurimmaksi osaksi palkkatuloista.
– Työehtosopimuskierrokset määrittävät keskiverron tulojen tason, Laboren Juuti toteaa.
Keskimääräinen suomalainen tienaa 33 700 euron verotettavat vuositulot.
Pääomista kertyvät tulot kasvattivat tuloeroja
Huipputuloisten rahapotin huikea kasvu kertoo osaltaan tuloerojen kasvusta Suomessa.
Erikoistutkija Marja Riihelä Valtion taloudellisesta tutkimuslaitoksesta Vattista kertoo, että tuloerot alkoivat kasvaa 1990-luvun loppupuolella. Pääomatulot lisääntyivät ja niiden verotus keveni.
Pääomatulot keskittyvät suurituloisille. Pelkän palkkatulon tienaajat jäivät tässä kisassa jälkeen.
– Tulotilastojen ylimmän promillen tuloista jopa 80 prosenttia on pääomatuloa, Riihelä sanoo.
Promille suomalaisista on noin 500 henkilöä.
Riihelän mukaan pääomatuloja on lisännyt kaksi asiaa. Ensimmäisenä Riihelä kertoo, että pääomatulojen palkkatuloja keveämpi verotus on ohjannut osan huipputuloisista ottamaan tulonsa esimerkiksi osinkoina palkan sijaan.
Toinen syy pääomatulojen kasvulle on yksinkertainen. Suomessa on menestyneitä yrityksiä, joista omistajat hyötyvät.
– Yritykset jakavat osinkoja omistajilleen tai omistajat myyvät niitä ja saavat myyntivoittoa, Riihelä sanoo.
Verotettavat tulot eivät kerro kaikkea
Tämän jutun tulovertailu perustuu Verohallinnon tietoihin verotettavista tuloista. Ne antavat vaillinaisen kuvan kaikista tuloista ja etenkin varallisuuden kasvusta.
Suurituloisten kohdalla ison aukon aiheuttavat listaamattomien eli pörssin ulkopuolisten yritysten jakamat osingot. Osa osingoista on verottomia, eivätkä ne näy verotiedoissa.
Tavallinen kansalainen voi tienata vaikkapa myymällä asuntonsa tai perimällä helsinkiläiskaksion, mutta myyntitulot eivät näy verotettavissa tuloissa. Nämä tulot puuttuvat siis myös tämän jutun vertailusta.
Voit keskustella aiheesta 9. marraskuuta kello 23 asti.