Oulun Välivainion kaksoissurmasta 14 vuoden vankeustuomio

Oulun käräjäoikeus katsoi vuonna 1991 syntyneen miehen syyllistyneen kahteen tappoon ja ampuma-aserikokseen. Rikokset tapahtuivat toukokuussa.

Käytävä ja kolme ovea joissa palaa valot.
Oulun käräjäoikeus antoi perjantaina kansliatuomion Välivainion ampumasurmista. Kuva: Rami Moilanen / Yle
  • Juha Virranniemi

Oulun käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1991 syntyneen Esa Petteri Pellikan 14 vuoden vankeustuomioon ja vahingonkorvauksiin. Käräjäoikeus antoi tuomion perjantaina kansliatuomiona.

Vahingonkorvaukset koostuvat muun muassa oikeudenkäyntikuluista, hautajaiskuluista sekä kärsimykseen ja elatustukien menetykseen liittyvistä korvauksista. Niiden yhteissumma on noin 150 000 euroa.

Teot tapahtuivat Oulun Välivainiolla toukokuun alussa. Pellikka tunnusti esitutkinnassa ampuneensa kahta henkilöä, miestä ja naista, aiheuttaen näiden kuoleman.

Oulun poliisi sai kaksoissurman tutkinnan valmiiksi elokuussa. Ampumasurmien käsittely alkoi lokakuun puolivälissä.

Pellikka ampui luvattomalla käsiaseellaan asunnolleen vierailemaan saapuneen miehen talon terassilla. Tämä tapahtui pian miehen saapumisen jälkeen. Hetkeä myöhemmin hän ampui samalla aseella myös oman puolisonsa talon sisätiloissa.

Naisuhrin vanhemmat vaativat vastaajalle rangaistusta murhasta. Vanhempien mukaan syytetty on ollut mustasukkainen ja omistushaluinen puolisoaan kohtaan. Heidän mukaansa se on ilmennyt muun muassa pyrkimyksenä estää puolisoa tapaamasta muita ihmisiä.

Miespuolisen uhrin lapset sekä sisaret vaativat myös rangaistusta murhasta.

Tuomio ei ole lainvoimainen. Pellikka pysyy Oulussa vangittuna.