Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Woltin ruokalähetit kertovat Ylelle, että autolla työtään tekevien ansiot ovat tänä vuonna romahtaneet. Ylelle haastattelun antanut Henry kertoo noin 40 prosentin pudotuksesta.
Woltin tekemästä palkkiomallin muutoksesta johtuen monet kuskit ovat lopettaneet ruoan kuljettamisen autolla, vaikka autoilevat Wolt-kuskit ovat olleet tuttu näky suurissa kaupungeissa jo vuosikymmenen ajan.
Henryn nimi on muutettu, koska hän epäröi avata yhtiön palkkiomallia julkisesti.
Henry kertoo, että autolla toimivien lähettien tienestit perustuivat aiemmin tyypillisesti monen kilometrin pituisiin kuljetuksiin. He poimivat kantakaupungista useamman eri tilauksen kyytiin ja kuljettivat ne kauempana keskustasta sijaitseviin osoitteisiin, jotka ovat toisiaan lähellä.
Henry esimerkiksi kuljetti ruokaa usein Helsingin Kampin ja Lauttasaaren välillä.
Alla olevasta grafiikasta voit katsoa, miten Henryn ansiot tyypillisestä ruokakuljetuksesta muuttuivat vuosien 2021 ja 2023 välillä. Luvut perustuvat todellisiin toteutuneisiin keikkoihin.
Näin Henryn kuriiripalkkiosta suli 40 prosenttia
Henrylle maksetaan nyt viiden kilometrin ajomatkasta vain yhden kerran, vaikka tällä olisi kyydissään kolme lähetystä. Ennen palkkiouudistusta kuriiri olisi saanut matkakorvauksen kustakin lähetyksestä erikseen.
Aiemmin 23 euron arvoisesta keikasta saakin yhtäkkiä siis vain 14 euroa.
Palkkiomallin muutoksen jälkeen useamman kilometrin mittaiset kuljetukset eivät Henryn mukaan ole enää kannattavia.
Autolla liikkuminen ei puolestaan hänen mukaansa ole järkevää kantakaupungin sisällä. Sen käyttämiseen menee enemmän aikaa ja rahaa verrattuna kevyen liikenteen kulkuneuvoihin.
– Työskentelin pääsääntöisesti autolla neljän vuoden ajan. Kun palkkiomalli muuttui, se ei ollut enää kannattavaa. Monien muidenkin on pitänyt sopeutua siihen, että autoon ei ole enää varaa.
Wolt puolestaan sanoo, että auto on edelleen koko maassa kuriirien eniten käyttämä kulkupeli. Yli puolet toimeksiannoista tehdään autolla.
Nyt Henry työskentelee sähköistä potkulautaa ja yksipyöräistä käyttäen. Hän keskittyy työajallaan maksimoimaan lyhyiden toimitusten määrän kantakaupungin sisällä.
Nyt Henryn ansiotaso on taas kohonnut.
Wolt vahvistaa palkkiomallin muuttuneen siten, että useamman tilauksen keikkojen tekemisestä saman asuinalueen eri osoitteisiin ei korvata enää niin hyvin kuin ennen.
– Jos aiemmin esimerkin kaltaisesta niputetusta toimituksesta maksettiin kolme kertaa linnuntie-etäisyys Kampista Lauttasaareen, se ei vastaa todellisuutta, kun tosiasiassa lähetti ajaa matkan vain kerran, operatiivinen johtaja Lauri Hallavo sanoo.
Woltin mukaan palkkiomallia muutettiin, jotta lyhyet ja pitkät keikat olisivat yhtä houkuttelevia.
– Aiemmin, kun tietyt keikkatyypit eivät olleet houkuttelevia, syntyi tilanteita, joissa asiakkaat, lähetit ja ravintolat joutuivat odottamaan. Olemme pyrkineet tasapainottamaan mallia siten, että raha siirtyy pitkistä kuljetuksista lyhyisiin.
Huippukuriirilla on viisi sähköyksipyöräistä, jottei aikaa kulu akkujen lataamiseen
Myös Woltin huippukuriiri Timur todentaa siirtymän autoista kevyeen liikenteeseen. Yle on aiemmin kertonut hänen yhdeksän tuhannen euron laskutuksen ennätyskuukaudestaan ruokalähettinä. Myöhemmin hän korotti ennätystään kymmeneen tuhanteen euroon.
Timur ei esiinny jutussa koko nimellään, koska hän uskoo huipputulojensa herättävän pahaa verta muissa läheteissä.
Timurin mukaan yksipyöräinen on kilpailukykyisin Wolt-kuriirin kulkuneuvo. Se on nopeampi kuin pyörä ja ketterämpi kuin auto.
Etuna on myös se, että kädet ovat jatkuvasti vapaana puhelimen käyttöä varten. Siten hän voi vastaanottaa uusia tilauksia ajaessaan.
Vaikka Timur on todennäköisesti Suomen tehokkaimpia kuriireja, uusi palkkiomalli on verottanut myös hänen ansioitaaan kymmenisen prosenttia.
Yle on nähnyt Timurin toteutuneista keikoista raportteja, jotka todistavat asian.
– Aikaa ei ole hukattavaksi. Minun pitää ajaa aiempaa kovempaa, enkä ehdi pysähtyä keltaisiin valoihin.
Timurilla on kaikkiaan viisi tuhansien eurojen arvoista sähköpyörää. Kun yhdestä menopelistä alkaa akku loppua, hän piipahtaa vain nopeasti nappaamaan kantakaupungissa sijaitsevasta kodistaan toisen sähköpyörän alle.
Yhteensä Timur laskee käyttäneensä työvarusteisiinsa noin 20 000 euroa.
Tällä hetkellä hän on optimoinut itselleen parhaan mahdollisen tuntipalkan siten, että hän työskentelee vain lounas- ja illallisaikojen huipputunteina.
Tavallisesti hänellä on auki sekä Woltin että Foodoran sovellukset. Näin toimien hän voi toimittaa noin kuusi tilausta tunnissa ja ansaita 30 euroa. Yksin Woltia käyttämällä tuntiansiot jäisivät 20 euron kieppeille.
Timur työskentelee muiden Wolt-kuriirien tapaan yrittäjänä ja maksaa saamistaan palkkioista verot, eläkemaksut, kirjanpitäjän palkkion ja työvälineet. Noin 30:llä viikkotyötunnilla Timur yltää keskimäärin 3 000 euron nettokuukausiansioihin.
Woltin mukaan lähettien keskimääräinen tuntiansio koko maassa on 25 euron luokkaa, eikä palkkiomallin muutos ole siihen merkittävästi vaikuttanut.
Yhtiön ilmoittamassa euromäärässä ei kuitenkaan huomioida sitä aikaa, joka kuskeilla menee uusia toimeksiantoja odottaessa. Yhtiö myöntää, että odotteluun käytetty aika lisääntyi viime keväällä ja kesällä, mutta on nyt kääntynyt taas laskuun.
Timurin mukaan jopa puolet työajasta voi kulua odotellessa.
Juttua päivitetty 14.11. kello 14.05: lisätty tieto siitä, että Timur tekee työtä yrittäjänä muiden Wolt-kuriirien tapaan.
Keskustelu aiheesta suljettu etuajassa moderointiruuhkan vuoksi.