Kommentti: Supertähti saa maistaa omaa lääkettään – formuloiden kohulupaus lopettaa Max Verstappenin ylivallan

Max Verstappenin F1-ylivoiman pysäyttäjäksi vaaditaan Italian oma Kimi, joka on kasvanut huippuorganisaatiossa 11-vuotiaasta asti, kirjoittaa Yle Urheilun Joel Sippola.

Kimi Antonelli
Huippulahjakkuus Kimi Antonelli on kuulunut Mercedeksen junioriakatemiaan 11-vuotiaasta saakka. Kuva: NurPhoto via Getty Images
Urheilutoimittaja Joel Sippola.
Joel Sippolaurheilutoimittaja

Formula ykkösten jättiläinen Mercedes valmistautuu jo kovaa vauhtia Lewis Hamiltonin F1-uran jälkeiseen aikaan. 38-vuotias tähtikuski on saavuttanut 11 kautta kestäneen Mercedes-uransa aikana kuusi kuljettajien maailmanmestaruutta.

Hamilton teki kesällä tallin kanssa vuoteen 2025 ulottuvan jatkosopimuksen. Huippuorganisaatiossa katse on kuitenkin jo selvästi kauempana.

Lokakuussa moni formuloita seuraava kohahti, kun Mercedes uutisoi junioriakatemiansa kultakimpaleen Kimi Antonellin tekevän urallaan jättiloikan. Hän siirtyi F1-sarjaa kaikista lähimpänä olevaan junioriluokkaan eli F2-sarjaan ja huipputalli Premalle.

Siirrosta poikkeuksellisen tekee se, että viimeksi Formula Regional -luokassa ajanut Antonelli jätti formulupauksille epätyypilliseen tapaan F3-sarjan kokonaan väliin. 17-vuotiaan italialaislahjakkuuden siirtymisen F2-sarjaan on nähty olevan juuri Mercedeksen tahto.

Tällä kaudella Red Bullin ja 19 kertaa voittaneen Max Verstappenin varjoon jäänyt Mercedes löysi jälleen tavan ravisuttaa formulamaailmaa.

Kimi Antonelli
Kimi Antonelli testasi loppuvuodesta Preman F2-autoa ollen heti toiseksi nopein. Hän teki sarjaan jättiloikan. Kuva: Formula Motorsport Limited / Getty

Sukupolvitalentti

Antonellin jättiloikka on herättänyt paljon kiinnostusta. Toisaalta siirto on nähty myös isona riskinä.

Ero Formula Regional -autoihin on toki melkoinen, sillä F2-sarjassa ne ovat 100 kiloa painavampia. The Racen mukaan sarjojen välinen vauhtiero on 12,5 sekuntia F2-sarjan eduksi.

Antonellin kohdalla puhutaan kuitenkin sukupolvitalentista, jollaisia ilmestyy formula ykkösiin noin kymmenen vuoden välein. Hänelle F2 on kuitenkin välietappi matkalla kohti vääjäämätöntä F1-uraa.

Aikoinaan pidettiin riskinä, että Kimi Räikkönen siirtyi F1-sarjaan vähäisellä kokemuksella pikkuformuloista. Suomalainen ajoi kuitenkin hyvin pian kärkitalli McLarenilla.

Lewis Hamilton ajoi heti tulokaskaudellaan mestaruudesta, vaikka tallikaverina oli meritoitunut Fernando Alonso. Max Verstappenin saapuminen sarjaan vain 17-vuotiaana toi 18 vuoden ikärajan. Nyt hän on lajin kolminkertainen MM-voittaja.

Räikkönen. Hamilton. Verstappen. Antonelli on todennäköisesti se seuraava hyperlahjakkuus, josta F1:ssä kohistaan isoin kirjaimin. Hänen tapauksessaan F2-sarjan ei pitäisi tuottaa isoja ongelmia.

Kimi Räikkönen Sauberilla.
Kimi Räikkönen hiljensi epäilijät tulokaskaudellaan vuonna 2001. Kuva: Getty Images
Lewis Hamilton.
Lewis Hamilton kuului McLarenin organisaatioon 13-vuotiaasta saakka. Hän häikäisi F1-tulokaskaudellaan 2007. Kuva: Darren Heath/Getty Images

Mercedeksellä 11-vuotiaasta saakka

Antonellin poikkeuksellisuuden puolesta puhuu monikin tekijä. Pikkuformuloissa hän on saanut maineen kuljettajana, joka on kulkenut jokaisessa sarjassa mestaruudesta mestaruuteen.

Vuonna 2022 hän voitti samaan aikaan sekä Italian että Saksan F4-tittelit. Puolestaan tänä vuonna hän vei ensin Lähi-idän Formula Regional -luokan ja kesällä Euroopan sarjan.

Sukupolvitalenteille on ominaista myös se, että he ovat häikäisseet jollain poikkeuksellisella ajosuorituksella. Tämän kauden toiseksi viimeisessä kisassa Hollannin Zandvoortissa Antonelli nousi sadekelissä ruudusta kahdeksan ilmiömäisesti kärkipaikalle jo toisella kierroksella.

Vaikka valtava johto tyrehtyi punaisten lippujen takia, uusintalähdön jälkeen hän kiskaisi muutaman kierroksen aikana 12 sekunnin voittomarginaalin. Sadekelissä jos missä korostuvat kuljettajien ajotaidot, minkä Antonelli todisti jäätävällä tavalla.

Kimi Antonelli.
Kimi Antonellia muistettiin FIA:n palkintogaalassa. Kuva: GREGORY LENORMAND/DPPI/Shutterstock/All Over Press

Jotain Antonellin lahjakkuudesta kertoo se, että Mercedes kiinnitti hänet akatemiaansa vain 11 vuoden ikäisenä. Hamilton pääsi McLarenin akatemiaan 13-vuotiaana. Vaikka Red Bull nappasi Verstappeniin omaan ohjelmaansa ”vasta” 16-vuotiaana, hän nousi pian tämän jälkeen formula ykkösiin.

Etenkin Hamiltonin esimerkki todistaa, että junnuohjelmat eivät ole mitään leikkikouluja. F1-tallit osaavat haistaa hyvin aikaisessa vaiheessa mestaruuspotentiaalin. Organisaatiot ovat valmiita panostamaan tosissaan näihin hiomattomiin timantteihin. Se näkyy nyt Antonellin kohdalla.

Verstappen vastaan Antonelli

Antonelli saa F2:ssa kovanluokan mittatikun, sillä Premalla hänen tallikaverinaan ajaa Ferrarin huippulahjakkuus, Oliver Bearman. Hänen uskotaan ajavan F1:ssä kaudella 2025.

Mercedes ei ole asettanut Antonellille heti valtavia tulospaineita. Todennäköinen vaihtoehto on, että hän ajaa F2:ssa kaksi kautta ja liittyy F1-sarjaan vuonna 2026. Silloin hän olisi edelleen ainoastaan 19-vuotias.

Jokaiseen formulaluokkaan nopeasti sopeutuneella Antonellilla on kuitenkin kaikki edellytykset ajaa sarjan kärkisijoista jo ensimmäisellä F2-kaudellaan, jopa mestaruudesta. Siinä tapauksessa hän ajaisi formula ykkösissä jo vuonna 2025 jossain pienemmässä tallissa.

Max Verstappen juhlii F1-mestaruutta.
Formula ykkösiä dominoiva Max Verstappen on saamassa Antonellista tasoisensa kilpailijan. Kuva: Getty Images

Herkullisin skenaario on kuitenkin se, että hän debytoisi F1:ssä vuonna 2026 korvaamalla Mercedeksellä mahdollisesti uransa lopettavan Hamiltonin. Samalla Antonellista voisi tulla ensimmäinen maailmanmestaruudesta tulokaskaudellaan kamppaileva kuljettaja sitten Hamiltonin (2007).

Jukka Mildh ottaa kantaa nuorten kuskilupausten reittiin kohti F1-sarjaa.
Jukka Mildh ottaa kantaa nuorten kuskilupausten reittiin kohti F1-sarjaa.

Resurssiensa myötä Mercedes on yksi niistä talleista, joka pystyy luomaan Red Bullille aidon mestaruusuhan. Vuosi 2026 tarjoaa siihen ensimmäisen sauman sääntöuudistusten ansiosta.

Samalla F1-sarjaa mielin määrin hallitseva Verstappen saisi veroisensa haastajan. Muistissa on, miten teini-ikäinen Verstappen aiheutti aggressiivisella ajotyylillään päänvaivaa Hamiltonin, Räikkösen, Sebastian Vettelin ja Nico Rosbergin kaltaisille kokeneille tähtikuskeille.

Tulevaisuudessa osat vaihtuvat, kun nuori, ennakkoluuloton ja satumaisen lahjakas Antonelli antaa kovaa painetta jo sarjan konkarikuljettajaksi ja moninkertaiseksi maailmanmestariksi ehtineelle Verstappenille. Entinen kohulupaus saa siis maistaa omaa lääkettään.

Kimi Antonelli
Giuseppe Farina voitti mestaruuden F1-sarjan ensimmäisellä kaudella 1950. Kimi Antonellilla on potentiaalia nousta mestariksi tulokaskaudellaan kaluston salliessa. Kuva: Formula Motorsport Limited via G