Minna Elomaa-Krapulla on henkilökohtainen kokemus siitä, mitä vuodepaikkojen vähyys ja hoidon pirstaleisuus voivat saada aikaan kuolevan ihmisen hoidossa. Elomaa-Krapun isän pitkälle levinnyt munuaissyöpä havaittiin kesäkuussa 2023 Raahen terveysasemalla röntgenkuvassa.
Raahesta lääkäri teki lähetteen Ouluun syöpähoitoarvioon. Sitä ennen munuaisesta päädyttiin ottamaan koepala. Kuukauden ajan näytteenottoa ja tuloksia odottaessa isän tila huononi.
– Isä ei saanut mitään hoitoa odotusaikana, eikä kukaan seurannut sairauden etenemistä, kertoo Elomaa-Krapu.
Ensimmäinen käynti hoitoarvioon toteutui elokuussa ja pian päätös saattohoitoon siirtämisestä tehtiin. Paikka oli oman kotipaikkakunnan sijaan noin 200 kilometrin päässä, pienen Pyhäjärven kunnan terveysasemalla.
Omaisille siirto tuli yllätyksenä ja he kokivat, ettei heitä kuultu päätöksessä.
– Ymmärrämme, että isä ei ole erikoissairaanhoidon potilas, mutta myös sitten se inhimillisyyden puute, kun laitetaan kuolemaan vajaan 200 kilometrin päähän äidistä. Samalla sanotaan, että kuolema on enää päivistä kiinni, muistelee Elomaa-Krapu tilannetta.
Saattohoitopotilasta kuljetettu jopa 350 kilometrin päähän
Ylen hyvinvointialueiden palliatiivisen hoidon asiantuntijoille tekemän kyselyn mukaan säästöpaineet ovat lisänneet monilla alueilla huolta saattohoidon vuodepaikkojen säilymisestä. Potilaan saattohoitopaikka ei aina järjestykään kotikunnasta.
– Paikkoja vähennetään ja ihmisiä joudutaan siirtelemään paikkakunnalta toiselle, kun vuodeosastopaikkaa ei kotikunnassa ole silloin, kun sitä tarvitaan, sanoo sairaanhoitaja Kirsi-Maria Parkkinen Pyhäjärven terveyskeskuksen vuodeosastolta.
Hyvinvointialueeseen siirtyminen on esimerkiksi Pohjois Pohjanmaalla muuttanut potilaiden hoidon aiempaa hajanaisemmaksi, kun potilaille etsitään vuodepaikkaa laajalta alueelta, sanoo Pyhäjärven terveyskeskuksen henkilökunta.
– 350 kilometriä taitaa olla pisin matka, joka meille on siirrytty. Se on saattohoitopotilaalle todella pitkä ja raskas. Meillä on käynyt näin, että potilas on saapunut meille ja hän on ehtinyt menehtyä ennen kuin perässä ajaneet omaiset ovat ehtineet hyvästelemään, kertoo Parkkinen.
Soteuudistus on tuonut saattohoitoon ja sen järjestämiseen alueellisia muutoksia, pääosin hyviä, sanovat hyvinvointialueiden asiantuntijat. Useilla alueilla on kuluneen vuoden aikana keskitetty toimintoja palliatiivisiin keskuksiin, jotka huolehtivat kuolevien potilaiden hoidon järjestämisestä.
Keskusten tehtävänä on huolehtia vaativan ja perustason hoidon järjestämisestä potilaalle. Ne myös tarjoavat usein konsultaatioapua esimerkiksi terveysasemille tai hoitokoteihin.
Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) suosituksen mukaisesti vähintään kaikissa yliopistosairaaloissa pitäisi olla palliatiivinen keskus, joka antaa vaativan erityistason hoitoa, tekee hoitoarvioita ja ja tarjoaa konsultaatiotukea omalle alueelle muille erityissairaanhoidon osastoille, terveysasemille ja hoivakodeille.
Asiantuntijoiden mukaan uudistuksista huolimatta hyvinvointialueiden palliatiivisesta ja saattohoidosta löytyy edelleen parannettavaa.
Kehittämisen tarvetta on vielä kotisairaalatoiminnan laajentamisessa ja kotisaattohoidossa, alueellisten saattohoitoyksiköiden perustamisessa tai niiden vahvistamisessa. Lisäksi asiantuntijat näkivät kehitettävää yhteistyössä eri hoitoyksiköiden välillä.
Lähestyvää kuolemaa on toisinaan vaikea tunnistaa
Palliatiivisessa hoidossa potilaalla on jokin tai joitakin parantumattomia sairauksia, jotka ajan saatossa johtavat kuolemaan. Kuolemaan johtavan sairauden hoitovaihe voi olla ajallisesti pitkä aika, jopa useita vuosia.
Saattohoito on palliatiivisen hoidon viimeinen, elämän loppuvaiheen jakso. Usein saattohoito kestää muutaman viikon ajan.
Vaikka saattohoidosta on puhuttu vuosikymmeniä, on esimerkiksi ammattilaisten systemaattinen kouluttaminen tuore asia, sanoo Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen erikoislääkäri Eeva Rahko.
Kun lääkäri tunnistaa palliatiivisen hoidon tarpeen, potilaat ja omaiset tulisi ohjata esimerkiksi kotihoidon tai kotisairaalan asiakkaaksi. Sen jälkeen lääkärin ja hoitajan tulisi tehdä potilaalle ennakoiva hoitosuunnitelma.
– Tämä on Suomessa menossa yleisesti parempaa suuntaan, uskoo Rahko.
Tärkeää on tunnistaa palliatiivisen hoidon tarve tai lähestyvä kuolema.
– Tämä ei ole aina kovin helppoa esimerkiksi siitä syystä, että potilaiden hoito voi olla aika pirstaleista, Rahko toteaa.
Rahkon mukaan kokonaiskuvaa potilaan tilanteesta ei välttämättä synny silloin, jos hoitohenkilökunta vaihtuu hoidon aikana ja ammattilaiset ammattilaiset näkevät vähän lyhyitä välähdyksiä potilaan hoitopolulla.
Palliatiivinen hoitopäätös ja saattohoitopäätös tehdään yhä edelleen vasta hyvin myöhäisessä vaiheessa.
– Potilaalla ja omaisilla jää usein liian lyhyt aika keskustella tärkeistä elämän loppuvaiheen toiveista, Rahko sanoo.
Ympärivuorokautinen kotisairaanhoito toimii vain osassa hyvinvointialueita
Kotisairaalatoiminta siirtyi hyvinvointialueuudistuksessa kunnilta alueen vastuulle. Esimerkiksi Länsi-Uudellamaalla tämä on merkinnyt parannusta aiempaan.
Hyvinvointialueen asiantuntijoiden mukaan kotisaattohoitoja pystytään tällä hetkellä myötä tarjoamaan aiempaa paremmin. Palveluiden arvioidaan riittävän koko alueen kattavasti ensi vuonna, kun kotisairaalatoiminta käynnistyy myös Lohjan, Karkkilan ja Vihdin alueella.
Pohjois-Karjalassa taas omaisilta on tullut kielteistä palautetta terveyskeskussairaaloiden vähentämisestä.
– Terveyskeskussairaaloiden vähentäminen on harmittanut sen lähialueiden asukkaita. Kotisaattohoitopotilaiden ja heidän läheistensä saama tuki on voinut olla heidän mielestään riittämätöntä erityisesti alueilla, joista puuttuu ympärivuorokautinen kotisairaalatoiminta, kuvailee Siunsoten ylilääkäri Leena Surakka Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta.
Vuodepaikkojen määrä vaihtelee
Alueiden välillä on vaihtelua esimerkiksi vuodepaikkojen riittävyydessä. Saattohoitoa voi rajoittaa myös hoitohenkilökunnan vähyys hyvinvointikeskuksen reuna-alueilla. Hyvinvointialueiden säästöpaineet vaikuttavat myös saattohoidon järjestämiseen.
Kuolevien potilaiden siirtäminen paikkakunnalta toiselle harvinaista, mutta sitä tapahtuu, kerrotaan hyvinvointialueilta. Erityisesti paikkakunnilla, joissa ei ole ympärivuorokautista kotisairaanhoitoa järjestetty, vaativaa hoitoa tarvitsevat potilaat voidaan siirtää potilaan ja omaisten suostumuksella toiselle paikkakunnalle.
– On tilanteita, joissa osa osastoista on täynnä ja silloin hoito järjestetään toisen sote-keskuksen osastolla. Näin on toimittu lähinnä lyhyiden, akuuttien osastohoitojaksojen ollessa kyseessä. Ja on sovittu, että saattohoito pyritään aina järjestämään oman sote-keskuksen osastolla, kertoo osastonylilääkäri Kaisa Anttila Etelä-Pohjanmaalta.
Pitkien välimatkojen alueilla vuodepaikka voi sijaita kaukana kotoa. Näin on esimerkiksi Pohjois-Suomen, Lapin, Pohjois-Savon ja Etelä-Savon alueilla.
Vuodepaikkoja ei ole kaikkialla riittävästi, ja henkilöstön vähyys vaikuttaa palveluiden laatuun monilla alueilla. Hyvinvointialueen rahoituksen riittävyys ja henkilöstön saatavuuden haasteet ovat herättäneet huolta muun muassa Pohjanmaalla.
Etelä-Pohjanmaalla vaativan hoidon osastopaikkoja on palliatiivisessa keskuksessa neljä, mikä on vähemmän kuin STM suosittelee.
– Tämä on kuitenkin askel parempaan, koska aikaisemmin näitä paikkoja ei ollut lainkaan, toteaa Anttila.
Pahentuva henkilökuntapula lisää hoitohenkilökunnan kuormittuneisuutta, sanoo ylilääkäri Leena Surakka Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta. Hänen mukaansa erityisesti ikäihmiset joutuvat jonottamaan saattohoitopalveluita sairaaloissa, jonka vuoksi sairaalapaikoistakin on pulaa.
– Päivystyspalvelut ruuhkautuvat, kun potilaita ei pystytä ohjaamaan asianmukaisiin jatkohoitopaikkoihin. Potilaita hoidetaan sairaaloissa ylipaikoilla, jolloin henkilökunta ei pysty tarjoamaan niin laadukasta hoitoa kuin haluaisivat, pohtii Surakka.
Hyvä hoito auttaa omaisia toipumaan surusta
Siirron jälkeen Elomaa-Krapun isä eli kaksi päivää Pyhäjärven vuodeosastolla. Osaston hoitoa tytär kiittää erinomaiseksi. Omaisilla oli mahdollisuus myös yöpyä sairaalalla. Silti ajokilometrejä kertyi isän kuolinpäivänä noin 800.
Jälkeenpäin Elomaa-Krapu perheineen jäi pohtimaan mitä olisi voitu tehdä toisin. Tärkeimmiksi asioiksi nousevat riittävä kivunhoito ajoissa ja keskusteluyhteys hoitavaan lääkäriin ja hoitajaan.
– Silloin kun tilanne on vakava, pitäisi huomioida potilaan kipujen lisäksi muut sairauden aiheuttamat oireet sekä henkinen ja hengellinen tarve. Myös omaisten jaksaminen sekä suru on syytä huomioida potilaan hoidon rinnalla, toteaa Elomaa-Krapu.