Yhdysvalloissa tutkittiin 1980-luvun lopulla kansalaisten mielipiteitä käynnissä olevasta Iran–Contra-skandaalista. Se järisytti koko maata. Yhdysvaltojen poliittinen johto oli sopinut salaisista asekaupoista Iranin kanssa ja ohjasi asekaupoista saadut tulot Nicaraguan demokraattisesti valittua hallitusta vastaan taisteleville sisseille.
Yksi mielipidehaastatelluista vastasi, ettei tiedä mitään tapauksesta, koska uutiset ei ole hänen suosikkinäytelmänsä, eikä skandaalin keskiössä ollut eversti Oliver North hänen suosikkitähtensä.
Vastaus ilmentää osuvasti yleisen mielipiteen tutkimisen vaikeutta. Jos kyseessä olisi rajattuihin vastausvaihtoehtoihin perustuva kyselytutkimus, vastaus luokiteltaisiin kategoriaan ”en osaa sanoa”.
Tosiasiassa mies kyllä osasi sanoa, ja hänellä oli vahva mielipide. Hän vain esitti sen ironisesti. Mies otti kantaa median kohulogiikkaan ja siihen, miten tapausta seurattiin kuin fiktiivistä spektaakkelia.
Media on pullollaan uutisia ja analyyseja gallupeista, joissa raportoidaan kansalaisten mielipiteitä.
Olemme siirtyneet noista ajoista vielä vahvemmin mielipiteiden kyllästämään maailmaan, jossa kansalaisten halutaan jatkuvasti kertovan mielipiteensä asiasta kuin asiasta. Kun käyn apteekissa ostamassa laastareita, minulta pyydetään mielipidettäni käynnistä hymiönappeja sisältävän laitteen avulla. Jos pidin käynnistä, painan hymynaamaa; jos en pitänyt, painan surunaamaa.
Kun hoidan pankkiasioitani, saan puhelinkeskustelun jälkeen tekstiviestin, jossa minua pyydetään kertomaan mielipiteeni palvelusta. Sosiaalinen media kannustaa minua muodostamaan mielipiteen jokaisesta päivitysvirtaan ilmestyvästä aiheesta. Media on pullollaan uutisia ja analyyseja gallupeista, joissa raportoidaan kansalaisten mielipiteitä: ”Tätä mieltä suomalaiset ovat!”
Ihmisen mielipide rakentuu kuvittelun, stereotypioiden, kertomusten ja toisen käden tiedon varaan.
Oikeasti yleinen mielipide on kuitenkin hyvin häilyvä ja vaikeasti mitattavissa oleva ilmiö. Toimittajat pyytävät minua ja muita tutkijoita säännöllisesti kertomaan, mistä muutos puolueiden kannatusmittauksissa johtuu. Vastaus on, että emme usein tiedä. Sen sijaan voimme spekuloida ja esittää hypoteeseja. Niiden osumatarkkuus saattaa olla yhtä häilyvä kuin yleinen mielipide.
Yhdysvaltalainen toimittaja ja kirjailija Walter Lippmann kirjoitti sata vuotta sitten klassikkoteoksessaan, että ihmisen mielipide rakentuu fiktiivisen kuvittelun, stereotypioiden, kertomusten ja toisen käden tiedon varaan. Mielipide ei ole sisäsyntyinen ja autenttinen näkemys vaan ympäröivän maailman tuottama uskomus.
Silti mielipideteollisuus perustuu edelleen uskomukselle, että mielipide on henkilökohtainen ja yksityinen eikä sosiaalisesti tuotettu ja jaettu. Mielipidettä pidetään välillä lähes yhtä henkilökohtaisena ominaisuutena kuin ihmisen synnynnäisiä piirteitä. Se luo mielipiteiden ympärille suojaavan kehän: toisen mielipide on pyhä ja sitä pitää kunnioittaa.
Mielipideteollisuus perustuu uskomukselle, että mielipide on henkilökohtainen eikä sosiaalisesti tuotettu ja jaettu.
Mielipiteen pyhä asema modernissa yhteiskunnassa on tiiviisti kytköksissä kansanvallan ihanteeseen. Demokraattinen järjestelmä perustuu ideaan, että kansalaisten mielipide ohjaa poliittista päätöksentekoa. Mielipiteitä janoavan yhteiskunnan paradoksi kuitenkin on, että yksittäisen kansalaisen mielipiteellä on harvoin vaikutusta yhtään mihinkään.
Paremminkin pitäisi keskittyä siihen, minkälaisessa poliittisessa ja kulttuurisessa ilmapiirissä kansalaisten mielipiteet rakentuvat ja miksi.
Kun valtaosa suomalaisista oli hiljattain sitä mieltä, että Suomen itäraja pitää sulkea, ja Suomi voi jättää noudattamatta kansainvälisten sopimusten velvoitteita, kyselyn tulosta voi tulkita pikemminkin yhteiskunnan poliittisen ilmapiirin kuvauksena kuin kansalaisen sisäsyntyisenä näkemyksenä.
Jos media keskittyy tauotta itärajan tilanteen dramaattiseen uutisointiin ja poliittisessa retoriikassa käytetään kovaa uhkaretoriikkaa, se heijastuu väistämättä yleiseen mielipiteeseen.
Pitäisi keskittyä siihen, minkälaisessa poliittisessa ja kulttuurisessa ilmapiirissä kansalaisten mielipiteet rakentuvat.
Vastareaktiona jatkuvaan mielipidetulvaan olen alkanut aktiivisesti välttää mielipiteen muodostamista – ainakin osaan eteeni tuputetuista asioista. Välillä saatan myös vastata mielipidekyselyyn ironisesti kuten Iran–Contra-tapauksesta haastateltu mies.
Arkipäivän vastarinta mielipidedominanssia vastaan tuntuu vapauttavalta aikana, jolloin kaikesta kuuluisi olla jotain mieltä.
Johanna Vuorelma
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuskeskuksen tutkija, joka ei aio kysyä mielipidettäsi tästä kirjoituksesta.