DUBAI Arabiemiraattien järjestämä ilmastokokous Dubaissa oli kuin huolella käsikirjoitettu draama.
Ensivaikutelma oli niin häiritsevä ja ristiriitainen, että siitä oli pakko kiinnostua.
YK:n kokousta johtaisi öljyvaltion ja öljy-yhtiön edustaja, samassa paketissa. Maailman maat matkaisivat vastaamaan ilmastokriisin kohtalonkysymyksiin maahan, joka elää ilmastopäästöjä aiheuttavasta öljystä.
Heti kokouksen alussa saatiin kunnon yllätys. Viime vuoden ilmastokokousta repineeseen riitaan eli köyhien maiden ilmastotuhorahastoon ilmestyi dollareita. Niiden ensimmäinen antaja oli Arabiemiraatit. Öljyvaltiot eivät ole koskaan aiemmin suostuneet ilmastorahoittajan rooliin.
Sitten seurasi niin likaisia kohuja, että niitä oli paikoin vaikea uskoa. Paljastui, että kokouksen puheenjohtajan Sultan Al Jaberin taustatiimi oli kirjoittanut johtajalle vuorosanoja, jotta tämä voisi edistää yhtiönsä öljydiilejä ilmastokokouksessa. Kohta Al Jaber vertasi haastattelussa fossiilisista polttoaineista luopumista luoliin muuttamiseen.
Sen jälkeen valkoiseen, perinteiseen asuun pukeutunut puheenjohtaja ryhdistäytyi ja nousi parrasvaloihin. Hän puhui kunnianhimosta ja Pariisin sopimuksen 1,5 asteen tavoitteesta kovin äänenpainoin.
Al Jaberia kiitettiin. Hän johti maiden välisiä keskusteluja reilusti ja johdonmukaisesti, neuvottelijat kertoivat.
Syntyi toiveikkuutta, poikkeuksellisen hyvä ilmapiiri ja ennen kaikkea vakavaa keskustelua siitä, mitä EU, pienet saarivaltiot ja moni muu maa oli tullut hakemaan: fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamisesta.
Se kun on ainoa keino, jolla ilmastokriisi voitaisiin tässä vaiheessa taklata.
Päätöstekstiä luonnosteltiin ja sinne kirjoitettiin fossiilisten polttoaineiden alasajo, phase out, monta kertaa. Neljä viidestä pöydällä olleesta vaihtoehdosta sisälsi kokouksen aikana kuuluisaksi tulleen sanaparin.
Odotukset nousivat korkealle. Lyötäisiinkö juuri öljyvaltiossa piste ilmaston lämpenemisen juurisyylle? Sitä on yritetty aiemmin helpommissakin paikoissa, eikä se ole koskaan onnistunut.
Kunnes seurasi taas käänne: Al Jaber julkaisi oman ehdotuksensa kokouksen päätöstekstiksi. Se vesitti kaiken.
Phase out oli deletoitu. Tilalla oli löperö luonnehdinta fossiilisten polttoaineiden vähentämisestä niille, joita se sattuisi kiinnostamaan.
Tyrmistys ja pettymys valtasivat otsikot. Kompromissi olikin kirjoitettu öljyvaltioiden kuten Saudia-Arabian sekä kokousänkyrä Kiinan ehdoilla. EU:n riveistä väläytettiin ulosmarssia.
Loppuhuipennus seurasi tänään. Se näyttää ensi vilkaisulla onnelliselta lopulta.
Puheenjohtaja saapui suuren saliin uuden päätöstekstin kanssa. Kaikkien yllätykseksi hän kopautti nuijan pöytään vain muutama minuutti sen jälkeen, kun neuvottelijat olivat istuneet aloilleen.
Seurasi raikuvat aplodit ja hurraahuutoja. Puheenjohtaja paistatteli kokousväen ja koko maailman valokeilassa voittajana. Hän teki sen, minkä piti olla mahdotonta.
Teksti, jonka maat hyväksyivät, ei kuitenkaan ollut sitä, mitä vaikkapa EU olisi halunnut.
Phase out ei koskaan ilmestynyt takaisin. Sen tilalle kirjattiin transition away, siirtyminen pois.
Sisältö on ehkä sama, mutta ehdottomuuden aste eri.
Pahempiakin vikoja löytyy. Maita ei ilmiselvästä kiireestä huolimatta vaadita tekemään toimia. Sen sijaan niitä pyydetään siihen.
Päätökseen ei ole nakutettu vuotta, josta lähtien fossiilisten pitäisi pysyä haudassaan. Se on vakava virhe, sillä määräaikoja on jo asetettu: maailman päästöjen pitäisi kääntyä laskuun jo vuonna 2025, jos Pariisin sopimuksen tavoitteisiin aiotaan yhä yrittää.
Lisäksi kaiken takana hiertää köyhien etelän maiden ja rikkaan lännen välinen kitka. EU ja Yhdysvallat eivät edelleenkään suostuneet rahoittamaan energiasiirtymää niin, että se olisi riittänyt köyhille maille.
Yhdysvaltojen panos ilmastotuhojen rahastoon taas on vain neljännes suurimpien rahoittajien lupauksista. Se lähentelee jo keskisormen heilautusta.
Jakolinjatkaan eivät näyttäneet hellitävän sovun jälkeen.
Saudi-Arabia ilmoitti, ettei päätös vaikuta sen öljynvientiin. YK:n ilmastopäällikkö Simon Stiell ei suostunut yhtymään hehkutukseen puheessaan. Teksti jättää tilaa tulkinnalle, hän sanoi.
Saksa taas tuntui pyytävän anteeksi pieniltä, merenpinnannousun uhkaamilta saarivaltioilta. Me kuulemme teitä, teidän lapsillenne tämä ei ehkä riitä, se sanoi.
Valuviat eivät kuitenkaan hiljentäneet aplodeja suuressa salissa. Ne saivat jatkua, ja media kirjoitti otsikoihin historiallisesti sovusta.
Veikö Sultan Al Jaber neuvottelijoita ja koko maailmaa kuin pässiä narussa järjestääkseen itselleen kunnon imagonpuhdistuksen ja pr-tempun?
Vai selvisikö hän vain poikkeuksellisen hyvin jarruttavien öljyvaltojen ja kunnianhimoisen EU:n ristipaineessa?
Vastaus saattaa löytyä siltä väliltä. Voi olla puhdasta neuvottelutaktiikkaa nostaa odotuksia, romuttaa ne kokonaan ja esittää sen jälkeen laihaa kompromissia, joka tuntuu isolta voitolta pahan pettymyksen jälkeen.
Historialliseksi kutsuttu sopimus ei pidä merivettä, mutta kuinka suuri merkitys valuvioilla on?
Kokouksen tärkein tehtävä on nimittäin lähettää maailmalle viesti, ja nyt se on lähtenyt: fossiilisten polttoaineiden aika on ohi.