Lahti aikoo perustaa uuden tapahtumayhtiön välttääkseen kielletyn taloudellisen tuen

KOKO Lahti Oy kuopataan kevään aikana. Uuden tapahtumayhtiön on tarkoitus selkeyttää sitä, mikä kulttuuritoiminta on kaupallisesti kannattavaa ja mikä tarvitsee kaupungin tukea.

Lahden SIbeliustalo on valaistu siniseksi ja keltaiseksi eli Ukrainan väreissä.
Lahti perustaa uuuden tapahtumayhtiön. Tämä ei vaikuta kulttuuritarjontaan eikä esimerkiksi kaupunginorkesterin toimintaan. Kuva: Petri Niemi / Yle
  • Mika Moksu

Kuohuntaa herättänyt tapahtumatoiminta Lahdessa aiotaan siirtää uudelle tapahtumayhtiölle. Kaupunki haluaa selkeyttää sitä, miten se tukee kulttuuritoimintaa rahallisesti. Kaupunginhallitus saa asiasta esityksen ensi maanantaina järjestettävään ylimääräiseen kokoukseen.

Taustalla on hallinto-oikeuden linjaus siitä, että kaupunginhallituksen päätös rahallisesta tuesta taloudellisissa vaikeuksissa olevalle tapahtumayhtiö KOKO Lahti Oy:lle on lainvastaista.

Uuteen yhtiöön tulee osa nykyisen KOKO Lahden toiminnasta. Kaupunginjohtaja Mika Mäkinen sanoo, että tarkoituksena on selkeyttää sitä, miten kaupunki osallistuu kulttuuritoiminnan tukemiseen.

KOKO Lahtea on arvosteltu muun muassa siitä, että se tulee veronmaksajille kalliiksi.

Uuden yhtiön tulee myös olla taloudellisesti niin vakaa, että se ei tarvitse kaupungin tukea esimerkiksi silloin, jos yleinen taloustilanne vähentää kulttuuritapahtumien kysyntää.

– Selkeytetään sitä, mikä on kaupallisesti kannattavaa toimintaa ilman kaupungin tukea, ja mikä puolestaan kaupallisesti kannattamatonta, jota kaupunki voi tukea, Mäkinen sanoo.

Esimerkiksi Mäkinen nostaa nuorten muusikoiden kilpailun, jonka järjestäminen ei ole taloudellisesti kannattavaa, mutta sen tukeminen rahallisesti edesauttaa nuorten musiikkiharrastusta.

Muutos ei vaikuta kulttuuritarjontaan

Kaupunginorkesterin tai Sibeliustalossa järjestettävien Finlandia-klubin rock-konserttien toimintaan uudistus ei vaikuta. KOKO Lahden toimintoja siirretään uudelle yhtiölle liikkeenluovutusperiaatteella.

Uusi yhtiö perustetaan vielä tämän vuoden aikana ja toimintaan se on tarkoitus saada tammi-helmikuussa. Yhtiön johtoon tulee KOKO Lahden nykyinen toimitusjohtaja Kimmo Kivisilta. Myöhemmin selviää, onko muutoksella henkilöstövaikutuksia.

Kaupunginjohtaja Mäkinen kertoo, että kaupungissa on myös tarvetta uudenlaiselle tapahtumatuotannolle. Esimerkiksi LUT-yliopiston toiminnan kasvaminen on lisännyt kysyntää tiedekongresseille. Mäkisen mukaan niiden vaatimukset eroavat selkeästi siitä, mitä perinteinen kongressi- ja kokoustoiminta pystyy tarjoamaan.

Mäkinen sanoo, että uuden tapahtumayhtiön perustaminen ei tule vaikuttamaan kaupunkilaisten kulttuuritarjontaan.