Varhan työntekijät toivovat huomiota palautumiseen – ylityöt ja tuplavuorot vaikuttavat vapaa-aikaan

Varha on toiminut vuodenvaihteessa vuoden. Työhyvinvointikyselyjä on tehty kaksi.

Päätoiminen pääluottamusmies Marja Lampainen katsoo kameraan Tyksin tiloissa Turussa.
Tehyn pääluottamusmies Marja Lampainen puolustaa työntekijöiden oikeutta palautumiseen. Se on yksi keino pysyä työkykyisinä. Kuva: Minna Rosvall / Yle
  • Minna Rosvall

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen työntekijät kokevat työhyvinvointikyselyn mukaan, että Varhassa on muun muassa hyvä yhteistyö ja toimiva tiedonkulku.

Tehyn pääluottamusmies Marja Lampainen pitää tuoreen työhyvinvointikyselyn vastausprosenttia hyvänä. 55 prosenttia yli 23 000 henkilön organisaatiosta vastasi siihen.

Huolenaiheitakin riittää yhä. Työnantajan pitäisi kiinnittää enemmän huomiota työntekijöiden palautumiseen. Tämä tuli esillä myös nuorten työntekijöiden kohdalla.

– Monissa tehtävissä työskennellään vajaalla henkilökunnalla, ja se tarkoittaa sitä, että henkilöstö joutuu tekemään joustoja myös oman vapaa-ajan kanssa. Aika paljon he tekevät ylitöitä ja tuplavuoroja. Tämä vaikuttaa palautumiseen, kertoo Lampainen.

Iäkkäät työntekijät huomioon

Toinen Varhan työhyvinvointikyselyssä esiin tulleista huolenaiheista on iäkkäiden työntekijöiden oikea johtaminen. Tehyn pääluottamusmies Marja Lampainen kertoo, että yli 60-vuotiaissa suuri osa kokee oman työkykynsä alentuneen.

– Meidän täytyy työkykyjohtamisen lisäksi miettiä ikäjohtamista eli miten parhaiten pystytään johtamaan eri iässä olevia henkilöitä ja pitämään ihmiset työkykyisinä.

Varha on toiminut vuodenvaihteessa vuoden ajan. Työhyvinvointikyselyjä on tehty kaksi ja seuraava on tulossa keväällä.

Lampaisen mukaan Varhan toimintakulttuurissa on edistytty.

– Kysely toimii myös sparraajana. Se tuo esiin vahvuuksia ja kehittämisen kohteita ja niihin tulee tarttua.

Lampainen lähtee toiveikkaana uuteen vuoteen. Tekeillä on työhyvinvointiohjelma tuleville kolmelle vuodelle ja työkykyjohtamisen ohjausryhmä aloittanut työskentelyn aktiivisesti.