Kiista ruokatunneista ratkesi Seinäjoella: käräjäoikeus määräsi kaupungin korvaamaan terveydenhoitajille 155 000 euroa

Käräjäoikeuden mukaan terveydenhoitajat olivat uudessa työaikamuodossa työnantajan käytettävissä, mutta omalla ajallaan. Kaupunki sai näin heidän työpanoksensa korvauksetta hyväkseen.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden kyltti taivasta vasten.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus määräsi Seinäjoen kaupungin maksamaan entisille työntekijöilleen ruokatunnit usean vuoden ajalta. Kuva: Elina Niemistö / Yle
  • Kati Ala-Renko

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi Seinäjoen kaupungin maksamaan entisille työntekijöilleen menetetyistä ruokatunneista yhteensä noin 155 000 euroa viivästyskorkoineen.

Kanteen käräjäoikeuteen teki 11 terveydenhoitajaa, jotka ovat sittemmin siirtyneet hyvinvointialueen palvelukseen.

Seinäjoen kaupunki muutti terveydenhoitajien työaikamuodon yksipuolisesti muodollisesta jaksotyöstä yleistyöaikaan keväällä 2015.

Käytännössä tämä muutti heidän ruokataukoaan niin, että he eivät enää voineet ruokailla työajalla, vaan heille tuli työaikaan kuulumaton puolen tunnin tauko päivään.

Kantajat eivät hyväksyneet muutosta vaan vaativat, että työnantaja palauttaa ruokatauon työaikaan kuuluvaksi. Työnantaja ei siihen suostunut.

Käräjäoikeuden ratkaisu

Käräjäoikeus katsoi, että työaikamuodon muuttaminen tarkoitti työsuhteen olennaisen ehdon muuttamista. Tähän ehtoon työntekijät eivät olleet suostuneet.

Käräjäoikeuden mukaan työntekijät olivat edelleen uudessa työaikamuodossa työnantajan käytettävissä, mutta omalla ajallaan. Tästä johtuen kaupunki on saanut päivittäin puolen tunnin työpanoksen korvauksetta hyväkseen.

Koska työsuoritusten palauttaminen ei ole mahdollista, on työnantajan korvattava kutakin päivää kohti 30 minuutin palkkaa vastaava määrä.

Käräjäoikeuden ratkaisussa todetaan, että vastaavia työsuhteen muuttamista koskevia kanteita on ollut eri puolilla maata ja ratkaisut ovat olleet vaihtelevia.

Korkein oikeus on aikaisemmassa päätöksessään linjannut, että työaikamuodon muuttaminen on työsuhteen olennaisen ehdon muuttamista eikä sitä voi muuttaa yksipuolisesti. Muuttamiselle on esitettävä irtisanomisperustetta vastaava peruste.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus antoi tuomion marraskuun lopussa.

Seinäjoen kaupunginhallitus päätti joulukuun kokouksessaan, että käräjäoikeuden päätöksestä valitetaan Vaasan hovioikeuteen.

Tapahtumat sijoittuvat ajalle 20.4.2015 – 31.12.2022.

Työntekijät tekivät töitä ruokailun ohessa

Työntekijät saivat aikaisemmin jaksotyöajassa ruokailla 15-20 minuuttia työajalla eli ruokailun ajalta maksettin palkkaa. Ruokailu kuitenkin keskeytettiin, jos työtehtävät niin vaativat.

Yleistyöajassa työntekijöille määrättiin pakollinen 30 minuutin ruokatunti omalla ajalla. Ruokatauko ei kuitenkaan työntekijöiden mukaan toteutunut, sillä puolen tunnin ruokatauko keskeytyi työtehtävien luonteesta johtuen, kuten esimerkiksi ilman ajanvarausta tulevien asiakkaiden saapuessa tai erilaisten opastamisten tai yhteistöiden vuoksi, edelleen.

Näin ollen työntekijät jatkoivat aikaisempaa käytäntöä.

Vastaaja eli Seinäjoen kaupunki perusteli työaikamuutosta erityisesti sillä, että jaksotyötä koskevat määräykset poistuivat työehtosopimuksesta kesäkuussa 2015. Siksi työaikamuoto tuli päivittää.

Kaupungin mukaan terveydenhoitajan työn luonne ei ole sellainen, ettei ruokataukoa voisi järjestää työpäivän aikana, sillä vastaanotto toimii pääosin ajanvarauksella.