Yle näyttää Urheilugaalan suorana. Lähetys gaalasta alkaa TV2:ssa, Areenassa ja Yle-sovelluksessa klo 20. Gaalan alkuiltaa seurataan Areenassa ja Yle-sovelluksessa klo 18 alkaen.
Norja otti urheilugaaloineen Suomeen nähden pienen varaslähdön ja palkitsi kauneimpansa ja rohkeimpansa loppiaisena. Yhteistä Suomen tapahtumaan, Urheilugaalaan 11. tätä kuuta, ei voi hakea päättyneen urheiluvuoden yleistasosta, mutta yksi yhdistää.
Manchester Cityn megatähti Erling Braut Haaland väisteli palkintosadettaan kunnioittamalla tapahtumaa vain Englannista antamallaan videohaastattelulla. Suomen ainoan vastaavaan kategoriaan kuuluvan urheilijan aikataulu taas näyttää gaalan ympärillä tältä: keskiviikkona 10. tammikuuta Utah Jazz–Denver Nuggets ja perjantaina 12. tammikuuta Utah Jazz–Toronto Raptors.
Eli eipä Vuoden urheilija -valinnan ennakkosuosikista Lauri Markkasestakaan saada Helsingin jäähalliin kuin videotallenne, jossa kohtelias perheenisä kiittää tunnustuksesta.
Vasta toiseksi suurin laji
Jos, ja eiköhän myös kun, Markkasesta tulee Vuoden urheilija, valinta on sekä täysin ansaittu että mielenkiintoinen. Hän olisi 77-vuotiaan perinteen aikana jo 18. urheilumuodon edustaja, viides joukkueurheilija ja näistä ensimmäinen, joka ei tee työtä maailman suurimman vaan ”vasta” toiseksi suurimman joukkuelajin parissa.
Kumpikaan näistä lajeista tai niiden edustusjoukkueista ei kuitenkaan Suomessa ole se kansallisesti merkittävin. Esimerkiksi jääkiekon voittoisa MM-finaali tavoitti toissa vuonna 3,14 miljoonaa tv-katsojaa, mutta koskaan ei urheilutoimittajien valinta ole kohdistunut jääkiekkoilijaan.
Mikko Rantanen, Aleksandr Barkov tai Roope Hintz edustavat suomalaisessa huippu-urheilussa eliitin eliittiä, mutta Markkasen asettama standardi eli megalajin megaliigan megatähteys on nyt liian raju.
Läpinäkyvyyden vuoksi kirjaan tähän oman äänestystulokseni: Markkanen, Lukas Hradecky, Wilma Murto, Rantanen, Martti Puumalainen, Kalle Rovanperä, Kerttu Niskanen, Barkov, Eetu Kallioinen ja Sami Välimäki. Kärkikolmikosta Murto noussee lopputuloksissa hopealle.
Peräti 16 kertaa
Ehkä jotain suomalaisesta tavasta lähestyä jääkiekkoa ei-tähtikulttina kertoo toisen äänestyksen, Vuoden joukkue -kategorian, historia. Tämä valinta on osunut jääkiekkojoukkueeseen peräti 16 kertaa. Nyt ei. Tenniksen Davis Cup on kaikkea muuta kuin entisensä, mutta aikamoista argumentoinnin akrobatiaa saa harrastaa kollega, jonka mielestä klassikkoturnauksen välieriätason suomalaismiehistö ei olisi Vuoden joukkue.
Jalkapallo-, jääkiekko-, koripallo- ja lentopallomaajoukkueiden edesottamukset vuoden 2023 osalta on hyvin dokumentoitu.
Kiinnostavimmaksi Urheilutoimittajien liiton valinnoista – Vuoden urheilija, Vuoden joukkue, Vuoden valmentaja ja Vuoden nuori urheilija – nousee viimeistä edellinen.
Ulkomaalainen, Suomessa priimaa pukannut koutsi on valittu kolmesti ja aiheesta: ruotsalainen Curt Lindström 1995, italialainen Mauro Berruto 2007 ja norjalainen Magnar Dalen 2009.
Ulkomaalaisurheilijoiden suorituskykyä optimoinut suomalaisvalmentaja on valittu myös kolmesti: Henrik Dettmann Saksan korispäävalmentajana 2002, Sami Hyypiä Bayer Leverkusenin vetäjänä 2012 ja Petteri Piironen MM-kisoissa 2015 kaksoisvoiton ottaneiden kenialaisen ja egyptiläisen keihäslingon koutsina.
Gordon Herbert on ollut Suomen kansalainen pian 35 vuotta. Hän matkustaa vain Suomen passilla, ainoa koti on Uudessakaupungissa, kesämökki sen kupeessa.
Hän puhuu suomea, toisin kuin vaikkapa muutama Suomen koripallomaajoukkueeseen asti noussut peluri. Syyskuussa Herbert päävalmensi Saksan MM-kultaan. Saavutus hakee Suomen valmentajahistoriassa joukkuelajien parissa turhaan vertaistaan.
Vaikeuskertoimeksi nousi liiton säännöissä kaksoiskansalaisuus Suomi-Kanada ja se, että Herbertin työn hedelmiä popsivat ulkomaalaiset urheilijat. Asia oli korjattavissa, ja se luojan kiitos korjattiin.
Ihminen sentään astui Kuun pinnallekin jo 54,5 vuotta sitten.
Pekka Holopainen
Kirjoittaja on porilaislähtöinen kolumnisti ja ainoa urheilutoimittaja, joka on valittu Vuoden journalistiksi Suomessa.