Toisinaan urheilussa yhdellä tai kahdella urheilijalla voi olla mullistava vaikutus siihen, miltä koko joukkueen yleistilanne näyttää ulospäin. Mielikuva voi helposti hämätä.
Miesten yhdistetyssä Ilkka Herola ja Eero Hirvonen ovat suorastaan kullanarvoisia Suomen maajoukkueelle. Molemmat ovat rutinoituneita top10-urheilijoita.
Kaudesta 2015–2016 lähtien Herola on yltänyt maailmancupin kokonaiskisan loppupisteissä kymmenen parhaan joukkoon seitsemän ja Hirvonen kaksi kertaa.
Herola on ollut kokonaiskisassa parhaimmillaan seitsemäs ja Hirvonen kuudes. Kun jommalla kummalla on ollut vaikea vaihe, on ollut kuitenkin se toinen suomalainen, joka on yltänyt tasaisesti kymmenen parhaan joukkoon ja kamppaillut palkintokorokesijoista.
Ilman heitä kokonaistilanne olisi täysin erilainen.
Kahden urheilijan varassa
Kun Suomen kärkikaksikon jättää pois laskuista, edellinen kymmenen parhaan joukkoon yltänyt suomalainen on Leevi Mutru. Hän oli Lahden maailmancupissa yhdeksäs helmikuussa 2019.
Ylipäänsä viimeisen viimeisen 12 vuoden aikana maailmancupin henkilökohtaisessa kisassa kymmenen parhaan joukkoon ovat suomalaismiehistä selvinneet ainoastaan Herola, Hirvonen, Mutru sekä Arttu Mäkiaho.
Mäkiaho saavutti ainoan top10-sijansa yli kuusi vuotta sitten Rukalla. Mutrullakin niitä on ainoastaan kaksi kappaletta.
Top10-sija antaa viitteitä siitä, että palkintokorokkeelle on edes pientä potentiaalia. Kun sen tekee usein, todennäköisyys kasvaa.
Herola on yltänyt maailmancupissa top10-joukkoon yli 80 ja Hirvonen yli 30 kertaa. Palkintokorokesijoja Herolalla on 11 ja Hirvosella kuusi. Heidänkin tasollaan palkintokorokesijat ovat siis tiukassa.
– Tällä hetkellä ollaan kieltämättä liikaa kahden urheilijan varassa. Ei kovin laajalla rintamalla ole tulossa kavereita maajoukkuerinkiin mukaan. Puhumattakaan tasosta, jolla Eero ja Ilkka ovat, yhdistetyn maailmancupin nelinkertainen kokonaisvoittaja Hannu Manninen myöntää karun totuuden.
Nuorten menestyjien vaikeudet
Yhdistetty on lajina pieni. Käytettävissä ei ole sellaista isoa massaa urheilijoita, joista on varaa ammentaa kaikista lahjakkaimmat helmet.
Siitä huolimatta viime vuosina on ollut hyviä ikäluokkia. Arttu Mäkiaho voitti seitsemän vuotta sitten nuorten MM-kultaa.
Vuosina 2000–2002 syntyneissä Suomella on ollut useampi hyvä lahjakkuus. Kesällä 2017 suomalaispojat ylsivät Perttu Reposen johdolla junioreiden sarjassa neloisvoittoon.
Neljä vuotta sitten Suomi juhli nuorten MM-kisoissa joukkuekisan voittoa ja Reponen saavutti henkilökohtaisesta kisasta hopeaa. Molemmilla nuorten menestyjillä on ollut erinäisiä terveyshaasteita.
Maailmancupissa Reponen on ollut parhaimmillaan kaksi vuotta sitten yltäen kerran sijalle 20.
Yle Urheilun yhdistetyn asiantuntija Petter Kukkonen toimi Suomen maajoukkueen päävalmentajana vuosina 2012–2022.
– Minun aikanani olisi ollut toivottavaa, että sisäistä kilpailua olisi ollut enemmän. Se on selvä asia.
Kukkonen sanoo, että isossa kuvassa muiden maiden urheilujärjestelmien myllyt jauhavat Suomen vastaavia tehokkaammin. Hän lisää, ettei Hiihtoliitossa ole onnistuttu missään lajissa tarpeeksi hyvin seuratyössä ja urheilijan polun rakentamisessa.
– Vielä tärkempää on se, miten innokkaita harrastavia lapsia saadaan urheiluseuroihin ja sitten kipuamaan kohti maailman huippua. Se on ollut haaste pitkän aikaa.
Ei samoja valmiuksia
Petter Kukkonen kokee, että Suomen viime vuosien nuoret lahjakkuudet ovat saaneet liitolta kaiken mahdollisen tuen. On muun muassa selvitetty, miksi Reponen on sairastellut niin paljon.
– Mitä heidän kanssaan olisi voinut tehdä, että he olisivat pärjänneet paremmin? Artulla oli yksi hyvä kausi 2017–2018. Muutama vuosi sitten näytti, että hän on taas tulossa. Syystä tai toisesta jotkut urheilijat eivät vain pysty murtautumaan huipulle.
Kukkonen ottaa esimerkiksi itsensä. Hän voitti omalla urallaan nuorten maailmanmestaruuden, mutta ei yltänyt maailmancupissa kertaakaan pisteille.
Hannu Manninen muistuttaa, ettei taloudellisista vaikeuksista kärsivä Hiihtoliitto pysty tekemään yksinään isoja parannuksia. Hän toivoo kuitenkin Kukkosen tavoin, että ruohonjuuritoimintaa saataisiin paremmalle tolalle.
Vuonna 1976 syntynyt Manninen arvelee, ettei monilla junioreilla ole samanlaisia mahdollisuuksia lajiin kuten vaikka hänellä oli.
– Harrastettiin kesät ja talvet monia urheilulajeja. Mitä monipuolisempi tausta, sitä paremmat valmiudet on lähteä kehittämään itseään.
Manninen pitää valitettavana, että yhteen tiettyyn lajiin lähdetään keskittymään liian aikaisin.
– Monipuolisuusvaihe urheilijalla jää hyvin lyhyeksi. On harmi, että monessa lajissa urheilijat yritetään sitoa pelkästään vain oman lajinsa pariin. Valmiudet lajin harjoitteluun eivät ole niin hyvät kuin aikaisemmin.
Mäkihypyn kohtalo edessä?
Herola täyttää tänä vuonna 29 ja Hirvonen 28 vuotta. Kukkonen uskoo, että molemmat jatkavat vähintään vuoden 2026 olympialaisiin saakka.
– Koko lajin kannalta merkityksellinen juttu on se, että säilyykö lajin olympiastatus. Jos naiset eivät saa kisaoikeutta 2030, se voi tarkoittaa, etteivät myöskään miehet. Mitä se tarkoittaa lajin rahoitukselle ja näkyvyydelle? Se vaikuttaa varmasti siihen, miten molemmat omaa uraansa rakentavat, Kukkonen näkee.
Sekä Kukkonen että Manninen pitävät Reposta potentiaalisempana Suomen nuorista yhdistetyn miehistä. Hänellä on tarvittavaa osaamista myös mäkihyppyyn, joka on ollut suomalaisille yhdistetyn miehille pitkään riippakivi.
Lue lisää: Suomalaisen mäkihypyn viimeisin osakilpailuvoittaja ei jaksa katsoa enää kisoja
Vuonna 2002 syntyneen Reposen takana on kuitenkin hiljaista. Viikko sitten tuli kuluneeksi kymmenen vuotta edellisestä suomalaisen miesmäkihyppääjän saavuttamasta maailmancupin palkintokorokesijasta. Mäkihypyssä oli vielä 2000-luvun alussa suomalaisittain valtavasti menestystä ja laajuutta, joten pudotus on ollut iso.
2000-luvun alussa Samppa Lajunen, Manninen, Jaakko Tallus ja Anssi Koivuranta vastasivat kovasta menestyksestä. Heidän jälkeen menestysrattaat ovat olleet hiipumaan päin.
Odottaako yhdistettyä suomalaismiesten osalta mäkihypyn kohtalo Herolan ja Hirvosen lopettaessa?
– Sellainen uhka on täysin olemassa. Kun mennään kymmenen vuotta eteenpäin eikä siihen mennessä ole saatu samantasoisia urheilijoita, sen jälkeen on vaikea tie nostaa urheilijaa maailmancupin kärkeen, Manninen sanoo.
Hannu Manninen tietää, että nuorten maajoukkuetulokkaiden kannalta on erityisen tärkeää, millaiseen ympäristöön he tulevat. Hän toimi noin kymmenen vuotta sitten esimerkkinä vielä silloin hyvin kokemattomille Ilkka Herolalle ja Eero Hirvoselle.
– On aina helpompaa, kun joukkueessa on urheilijoita, jotka yltävät palkintokorokkeelle. Jokaisessa harjoituksessa on se taso, jollaista maailmalla vaaditaan.
– Kun menestyvät urheilijat ovat joukkueesta pois, tilanne on hyvin vaikea. Pitää olla todella lahjakas urheilija, joka pystyy omalla työllään nousemaan maailman kärkeen, Manninen sanoo.