RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henriksson kertoi tänään, että lähtee ehdolle kesäkuussa pidettävissä Euroopan parlamentin vaaleissa.
Hän jatkaa kuitenkin puolueen puheenjohtajana mahdolliseen valintaansa saakka.
– Jos minut valitaan, otan paikan vastaan. Silloin pidän luontevana, että syksyllä puoluekokouksessa valitaan tällöin uusi puheenjohtaja.
Tammikuussa 60 vuotta täyttänyt Henriksson on pohtinut julkisuudessa mahdollista eurovaaliehdokkuuttaan siitä saakka, kun RKP:n nykyinen euroedustaja Nils Torvalds ilmoitti, ettei asetu enää ehdolle. Euroedustajan paikan säilyttäminen on puolueelle tärkeää.
– Aina on kiva tehdä vaalikamppailua. Vaalikamppailu hyvän tavoitteen puolesta ei ole koskaan raskasta. Tämä on piristävä päätös, Henriksson pohtii.
Suomesta valitaan Euroopan parlamenttiin tällä kertaa viisitoista edustajaa. RKP tarvitsee euroedustajan paikan saamiseen vahvan ehdokaslistan ja hyvän vaalituloksen.
Anna-Maja Henriksson on johtanut RKP:tä vuodesta 2016 ja hänelle tulee ensi kesänä täyteen kahdeksan vuotta puoluejohtajana, mikä on tämän päivän politiikassa jo pitkä puheenjohtajakausi.
Henriksson toimi oikeusministerinä Antti Rinteen (sd.) ja Sanna Marinin (sd.) johtamissa hallituksissa vuosina 2019–23.
Henriksson ohjasi pitkien ja vaikeiden hallitusneuvottelujen jälkeen RKP:n mukaan Petteri Orpon (kok.) johtamaan oikeistohallitukseen. Hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa on jakanut RKP:tä ja puolueen sisällä on ollut tyytymättömyyttä RKP:n saavutuksiin hallituksessa.
Henrikssonin tulevaisuuden aikeiden epävarmuus on herättänyt RKP:ssä puheenjohtajakeskustelun.
RKP:n vahvoista poliitikoista eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz ja puolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Henrik Wickström ovat kertoneet harkitsevansa puheenjohtajaehdokkuutta kesäkuun puoluekokouksessa, jos puoluejohtajan paikka avautuu.
RKP:n puoluekokous järjestetään vain viikko eurovaalien tuloksen selvittyä, joten Henrikssonin jatkon puheenjohtajana odotetaan ratkeavan hyvissä ajoin ennen puoluekokousta.
Jos Henriksson asettuu ehdolle ja hänet valitaan Euroopan parlamenttiin, niin avoimeksi tulee myös opetusministerin paikka Orpon hallituksessa.