Poikkeuksellisen laajat poliittiset lakot kuumentavat tunteita.
Entisessä Twitterissä aikuiset ihmiset ja poliitikot haukkuvat toisiaan kilpaa valehtelijoiksi, yleisönosastoilla ja kolumnipalstoilla kiljutaan suupielet vaahdossa ay-mafiasta. Hallituksen työmarkkinauudistuksia ja -heikennyksiä vastustaviin mielenosoituksiin, ulosmarsseihin ja lakkoihin on tähän mennessä osallistunut satoja tuhansia ihmisiä.
Petteri Orpon (kok.) hallitus aikoo muun muassa rajoittaa poliittisia lakkoja, helpottaa irtisanomista, muuttaa ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomaksi ja leikata sosiaaliturvaa. Hallitus on ilmoittanut, ettei aio perääntyä suunnitelmistaan protestien takia.
Mielenilmauksia puolestaan on vastustettu sekä taloudellisin että moraalisin perustein.
Työnantajat ja työnantajamieliset ovat jakaneet Elinkeinoelämän keskusliiton laskelmaa, jonka mukaan poliittiset lakot aiheuttavat noin 360 miljoonan euron menetykset bruttokansantuotteeseen. Kaikenlaisia muitakin kansantaloudellisia kauhuja on luvassa, ellei hallituksen ehdotuksia toteuteta.
Huoli Suomen talouden tulevaisuudesta on aivan aiheellinen, ja ehkä erikoisvasemmistoa lukuun ottamatta yhteiskunnassa vallitsee varsin laaja konsensus siitä, ettei valtion budjetti ole tasapainossa. Pyrin itsekin aktiivisesti lyhentämään elinikääni, etten joutuisi kohtaamaan vanhustenhoidon romahduksen seurauksia.
Pitkällä aikavälillä Suomen talouden ongelmat johtuvat kuitenkin aivan muista syistä kuin lakoista, kuten väestön vanhenemisesta.
Paheksunnassa on usein nuhteleva ja pikkuporvarillinen sävy.
Monien lakkohuolet vaikuttavatkin olevan laadultaan pikemminkin moraalisia. Paheksunnassa on usein nuhteleva ja pikkuporvarillinen sävy.
Lakkojen vastustajat syyttävät lakkoilijoita kiukuttelusta, kiusanteosta ja siitä, että he haittaavat ”tavallisten ihmisten” elämää – ikään kuin kaikki tavalliset ihmiset olisivat joko oikeistolaisia tai poliittisesti täysin välinpitämättömiä haamuja, eikä heidän joukossaan voisi olla myös työtaisteluiden tukijoita tai niiden osallistujia.
Tyypillistä on, että moralistit ovat aina olevinaan kovasti huolissaan muista ihmisistä, etenkin vanhuksista ja huonokuntoisista. Kun kaupungissa suunnitellaan yksityisautoilun rajoittamista, ei ideologinen autoilija tietenkään vastusta sitä oman mukavuutensa takia, vaan puhtaasta mummo-parkoja kohtaan tuntemastaan solidaarisuudesta.
Mitä tulee lakkojen elämää ”haittaavaan” vaikutukseen, niin se kai niiden koko tarkoitus on. Lakko, jota kukaan ei huomaa, on tuskin kovin tehokas. Jos yhteiskunta romahtaa siihen, että yhtenä päivänä junat eivät kulje, ovat yhteiskunnan ongelmat lakkoa syvempää perua.
Hienoista ristiriitaa voi halutessaan havaita siinäkin, että hallituksen mukaan hallitus ei tee heikennyksiä ilkeyttään, vaan siksi, että ne ovat välttämättömiä.
Samaa retoriikkaa käyttävät poliitikot läpi puoluekentän, vaikka kaikki tietävät, että politiikassa on aina vaihtoehtoja – ja että erityisesti silloin pitää olla varuillaan, jos poliitikko sanoo, että meidän on pakko tehdä näin.
Mutta jos tämä hyväksytään päteväksi argumentiksi, niin kai yhtä lailla on uskottava, ettei ay-liike lakkoile ”kiusallaan”, vaan pakosta.
Poliittisella kuohunnalla on aina raskaita lieveilmiöitä. Olen sen verran pikkusieluinen ihminen, että kyllä minua aina hieman huvittaa esimerkiksi se, miten kovasti kulttuuriperheiden valkokaulusvasemmistolaiset Instagram-lapset ovat ymmärtävinään syyrialaisten bussikuskien elinoloja.
Raskainta on silti ollut huomata, kuinka vahvaa autoritaarisuuden kaipuuta loppusyksyn ja talven kuohunnat ovat herättäneet.
Poliitikot, elinkeinoelämän vaikuttajat ja tavalliset kansalaiset hokevat aivan vakavissaan, ettei ”demokraattisesti valitun” hallituksen päätöksiä vastaan pitäisi protestoida, koska ne ovat demokraattisesti valitun hallituksen päätöksiä.
Demokratiaan on ainakin toistaiseksi kuulunut se, että vallanpitäjiä saa arvostella vapaasti ja ärsyttävästikin.
Väite on hölmö. Ei menettelytavan oikeellisuus todista, että menettely olisi järkevää. Demokratiaan puolestaan on ainakin toistaiseksi kuulunut se, että vallanpitäjiä saa arvostella vapaasti ja ärsyttävästikin. Jos tätä oikeutta aletaan rajoittaa, kuten nyt haluja näyttäisi olevan, ollaan vaarallisella tiellä.
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoi helmikuun alussa aikovansa estää ”reservistä karkaamisen” eli reservistä eroamisen ja siviilipalvelukseen siirtymisen.
Protestina reservistä erosi tuhat ihmistä, ja Häkkänen on sittemmin perunut puheitaan. Puolustusvoimista asiaa kannattaisi ”tarkastella”.
Tällaiset mielipiteenilmaukset yhteiskunnan täytyy kestää. Ei sivistysvaltiossa voi rajoittaa kansalaisoikeuksia siksi, että kansalaiset käyttävät niitä vallanpitäjien mielestä väärin.
Tuija Siltamäki
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka menisi lakkoon, jos joku välittäisi.