Soiten hyvinvointialuejohtaja Minna Korkiakoski-Västi on irtisanoutunut. Syynä on luottamuspula Soiten luottamushenkilöjohdon toimintaan.
Korkiakoski-Västi sanoo, että heidän johtamisnäkemyksensä ovat liikaa ristiriidassa, eikä hän koe, että voi enää jatkaa tehtävässään.
Näkemyserot ovat kärjistyneet viime viikkoina, kun Soiten hallinto on käsitellyt talouskriisiä. Helmikuun alussa selvisi, että hyvinvointialueelle oli kertynyt johdon yllätykseksi 22 miljoonan euron alijäämä.
Korkiakoski-Västi toteaa tiedotteessa, että hyvinvointialuejohtaja tarvitsee onnistuakseen luottamusta ja yhteistyötä koko joukkueelta.
– Erityisesti tätä tarvitaan silloin, kun asiat muuttuvat vaikeiksi ja kohdataan myös epäonnistumisia.
Korkiakoski-Västi ilmoitti erostaan maanantaina aluehallitukselle.
Hän on työskennellyt Soiten ja sitä edeltävien organisaatioiden johtotehtävissä vuodesta 2008 alkaen.
– Hengähdän nyt hetken, Koskiakoski-Västi sanoo tiedotteessa.
Jättialijäämä tuli johdolle yllätyksenä
Soiten talouskriisin syveneminen tuli ilmi helmikuun alussa. Silloin kuultiin, että alijäämää kertyy viime vuodelta noin 22 miljoonaa euroa, kun vielä tammikuun puolivälissä virkamiehet vakuuttivat päättäjille, että alijäämää kertyy korkeintaan 10 miljoonaa.
– Viikko on ollut melkoinen elämän ja ammattiurani korkeakoulu, kuvasi hyvinvointialueen johtaja Minna Korkiakoski-Västi tuolloin.
Aluehallituksen puheenjohtaja Sari Innanen (kesk.) sanoi asian tultua ilmi, että talouden seuranta, ennakointi ja hallituksen informointi on pettänyt.
Innasen mukaan ennen kaikkea on pettänyt johtaminen kaikissa portaissa.
Vain muutamaa päivää myöhemmin hyvinvointialue kertoi aloittavansa johtoa koskevat yt-neuvottelut.