Suomen naisten futsalmaajoukkue päätti torstaina Salon turnauksen 5–1-voittoon Ruotsista. Ottelun hahmoksi nousi futsalmaajoukkueen kaikkien aikojen maalintekijä Tiia Juntikka, joka kaunisteli maalisaldoaan hattutempulla. Maaleja on kasassa nyt 17.
– Aina on kiva voittaa Ruotsi. Oli mahtavaa saada onnistuminen joukkueena ja oli huippujuttu, että maalinteko onnistui itselläkin, Juntikka jutteli.
Suomi avasi turnauksen 2–5-tappiolla Italiaa vastaan, ja sijoittui kolmen maan turnauksessa lopulta toiseksi.
Ottelut valmistivat Suomea syksyllä alkaviin MM-karsintoihin, jotka ovat naisille kautta aikain ensimmäiset. Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa taipui joulukuussa 2022 järjestämään myös naisille MM-kisoja. Euroopan mestaruudesta naiset ovat pelanneet vuodesta 2019.
– Olemme odottaneet pitkään, että saamme lisää pelejä. EM-kisat ovat aika pienet, kun varsinaiseen lopputurnaukseen pääsee vain neljä joukkuetta. On mahtavaa saada enemmän arvokisoja, se tuo lajillekin enemmän näkyvyyttä ja kaikkeen enemmän motivaatiota.
Juntikka arvioi Suomen pysyvän hyvin maailman kärjen tuntumassa. Yhdeksi pahimmaksi vastustajaksi hän nimeää Ruotsin, joka torstaina kaatui juuri lähes murskalukemin, vaikka aiemmat kohtaamiset ovat olleet tasaisia.
– Portugali, Espanja, Italia, Ukraina, siinä kannassa tulemme. Hyvänä päivänä voimme voittaa jonkun näistäkin, mutta vielä tarvitsemme pallovarmuutta, yksilötaitoa ja kokemusta kovista peleistä.
Takaisin Tornioon
Lisää kokemusta kovista peleistä Juntikka sai alkukaudesta, jolloin hän pelasi Italian pääsarjassa.
31-vuotias Juntikka ehti saavuttaa Suomen futsalissa lähes kaiken ennen kuin päätti viime kesänä vastata myöntävästi Lazion sopimustarjoukseen. Suomessa pelatessaan hän oli työskennellyt täysipäiväisesti pikaruokalassa, mutta Italiassa oli toisin.
Roomassa Juntikka harjoitteli päivittäin ammattimaisesti.
– Italialaiset hengittivät futsalia, ja itsekin hengitin. Oli mahtava keskittyä pelkästään syömiseen ja lepoon ja siihen, että on tikissä treenaamassa ja peleissä valmiina, Juntikka aloittaa.
Aika ei kuitenkaan ollut vain auvoista. Italian kieli ei vielä Juntikalta taipunut, eivätkä valmentajat puhuneet englantia. Molempia kieliä osanneet joukkuekaverit tulkkasivat tärkeimmät.
– Oli vähän hankalaa imeä italiaa niin nopeassa tahdissa, mikä olisi ollut tarve.
Juntikka saikin kokea heti ammattilaisuuden hienoimmat ja karuimmat puolet.
– Tammikuun alussa minut laitettiin myyntiin. Valmentaja sanoi, että kielitaidon ja kommunikoinnin takia. Sain jonkin verran roolia, peliaikaa ja luottamusta, mutta toki olisin halunnut enemmän.
Juntikalla olisi ollut mahdollisuus jatkaa pelejä Italiassa, sillä toinen italialaisseura oli kiinnostunut hänestä. Hän valitsi kuitenkin Tornion.
– Siinä kohtaa en enää sitten halunnut lähteä. Lähdin sitten takaisin Suomeen taistelemaan liigapaikan säilyttämisestä. Olemme viimeisellä sijalla. Kai minulla oli vähän koti-ikäväkin, tällä kertaa sitten tämä valinta oli parempi.
Juntikka joutui odottamaan siirtopapereita Italiasta kolme viikkoa ennen kuin pääsi vihdoin pelaamaan torniolaisten riveissä. Heti hänen ensimmäisessä ottelussaan sarjan häntäpäähän valahtanut FTK-Tornio nappasi kauden ensimmäisen voittonsa. Juntikka iski joukkueelleen voittomaalin.
Torniolaisryhmän on voitettava runkosarjassa kaikki kolme jäljellä olevaa otteluaan, eikä säilyminen sarjassa siltikään ole varmaa. Seuraava koitos on edessä lauantaina, kun torniolaiset kohtaavat kotonaan FC Halikon.
– Lähdemme pelaamaan peli kerrallaan. Yritämme suorittaa omaa parasta peliämme, tiedän, että se riittää. Se on pienistä asioista kiinni, kun saa joukkueelle hyvän fiiliksen, Juntikka kommentoi.
Vaikka Italian visiitti ei mennyt suunnitelmien mukaan, ei Juntikka ole täysin hylännyt ajatusta ulkomaille palaamisesta.
– Mutta kyllä minä kielitaidosta ja taustatiedoista saattaisin kysyä. Ihan en enää reippaalla reissumielellä lähtisi!