MARSABIT, KENIA Valtatie pohjoiseen kiertää Kenia-vuoren vehreitä rinteitä, näkymä on paratiisinomainen. Mutta kun lähdemme laskeutumaan pohjoiselle tasangolle, nousee lämpötila yli 30 asteen ja maisema muuttuu.
Vihreää on tammikuun sateiden jäljiltä vielä siellä täällä, mutta jokiuomat ovat jo kuivuneet.
– Maaperä oli kolmen vuoden kuivuuden jäljiltä niin kova, että se ei pystynyt imemään syksyn sateita. Vesi virtasi tulvina jokiuomiin ja niitä pitkin mereen, selittää kristillisen Water for the World -järjestön vesi-insinööri Victor Siambi.
Ajamme parisataa kilometriä kellankuivakan tasangon halki Log-Logon kylään. Siellä on vaikea uskoa, että sateita olisi täällä koskaan tullutkaan.
Nousemme autosta ja tunnustelemme maata jalkojemme alla. Se on kovaa, kivistä ja hiekkaista, täysin kuivaa. Ja silti vettä on lähellä.
– Kyllä, kävelemme vetten päällä, sanoo Victor Siambi hymyillen.
Marsabitin lääni on Kenian kuivimpia seutuja. Mutta täälläkin pohjavettä löytyy miltei kaikkialta. Jos ei vielä 25 metrin syvyydestä, niin sitten viidestäkymmenestä tai sadasta metristä.
Valtavat hyödyntämättömät pohjavesivarat
Afrikan pohjavesivaroja on kutsuttu ”nukkuvaksi jättiläiseksi”. Varmaa dataa ei ole, mutta yleisimpien arvioiden mukaan maanosan uusiutuvista pohjavesivaroista on hyödynnetty vain alle kymmenen prosenttia.
Saharan eteläpuolisen Afrikan pohjavesivaroja tutkinut eteläafrikkalainen vesigeologi Jude Cobbing uskoo, että kuivien alueiden pohjavesiä hyödyntämällä Afrikan kehitys voidaan polkaista ennennäkemättömään kasvuun.
– Näin on käynyt Intiassa, näin on käynyt Kiinassa. Ei ole mitään syytä olettaa, etteikö sama olisi tehtävissä myös Afrikan maissa, sanoo Cobbing Ylen videohaastattelussa.
Log-Logon kylässä tuosta suuresta muutoksesta on nähtävissä miniatyyriversio.
Pastori rakennutti ensin kaivon, sitten kirkon
Pastori Elias Kithinji muutti Meru-vuoren rinteiltä Log-Logoon kymmenen vuotta sitten, tarkoituksenaan levittää Jumalan sanaa.
– Kun tulin kylään ensimmäisen kerran, pieni tyttö tarjosi minulle mukillisen vettä juotavaksi. Se oli ruskeaa, tosi likaista. Minun oli pakko olla kohtelias ja juoda, mutta sillä hetkellä tajusin, miten valtava tarve täällä on puhtaalle vedelle, Kithinji muistelee.
Pastori ei kehdannut pyytää tulevilta seurakuntalaisilta apua kirkon rakentamiseen ennen kuin vesiasia oli hoidettu.
Rahaa kaivon poraamiseen ja vesitankkien rakentamiseen ei ollut. Mutta ongelma ratkesi, kun suomalaisen lähetystyöntekijän Pekka Yleniuksen kautta löytyi pirkanmaalainen pariskunta, joka halusi auttaa.
He kuulivat pastori Kithinjin suunnitelmat ja päättivät maksaa kaivon rakennuskustannukset, noin 20 000 euroa.
Kaivo ja vesijärjestelmä valmistuivat vuonna 2015. Nyt Elias Kithinji seisoo ylpeänä vaatimattoman betonikannen päällä. Vesimittari raksuttaa. Aurinkokennot antavat sähkön pumpulle, joka voittaa painovoiman ja siirtää vettä putkia pitkin seitsemään suureen vesisäiliöön.
Vesi nousee noin 130 metrin syvyydestä. Pian kymmenen vuoden ajan kaivo on antanut miltei keskeytyksettä vettä, noin neljä kuutiometriä tunnissa, 40 kuutiometriä vuorokaudessa.
Porakaivo ei ehtynyt edes vuosien 2021–23 poikkeuksellisen kuivuusjakson aikana.
– Vesi muuttui hieman kovemmaksi, suolaisemmaksi. Mutta se oli silti koko ajan käyttökelpoista, pastori Kithinji kertoo.
Log-Logon kirkon kaivo antaa vettä noin 2 600 ihmiselle, kotieläimille, koululle, kirkolle ja pienille puutarhaviljelmille.
Keinokastelulla voidaan moninkertaistaa sadot
Tutkijoiden mukaan maatalouden kasvu on selvästi tehokkain tapa poistaa köyhyyttä Sahelin eteläpuolisessa Afrikassa.
Keinokasteltujen peltojen arvellaan tuottavan jopa 50 prosenttia parempaa satoa kuin pelkkien sateiden varassa olevien viljelmien.
– Afrikan viljellystä maasta vain noin kolme prosenttia on keinokasteltua, joten ruuantuotannon lisäämisen potentiaali on valtava, sanoo tutkija Jude Cobbing.
Vesi-insinööri Victor Siambi kopsuttaa taas maan pintaa. Kovan kuoren alla on hänen mukaansa useiden metrien paksuinen punainen, hedelmällinen ruokamultakerros. Log-Logon kylässä voi viljellä, jos vettä vain on saatavilla.
Pastori Kithinji on rakennuttanut pienen varjohuoneen. Metallikehikon päälle ripustetut harsokankaat laskevat tasangon tuulet lävitseen, mutta suojaavat paahtavimmalta auringonpaiseelta.
– Teillä pohjoisessa on kasvihuoneita, jotka keräävät lämpöä. Meillä pitää varjostaa ja viilentää, jotta aurinko ei polta kasveja, Elias Kithinji selittää.
Vesi pumpataan kirkon kaivolta muovisiin 10 000 litran vesisäiliöihin. Niistä se tihkuu muoviputkien kautta kostuttamaan varjohuoneen maaperää.
Näin syntyy puutarha, joka on kuin keidas aavikon keskellä.
Varjohuoneen puutarhaa hoitaa ryhmä paimentolaisperheiden naisia. He käsittelevät kaalintaimia ja tomaatinvarsia hellävaraisesti, välillä laulaen.
– Olemme oppineet viljelemään tomaatteja, salaattia ja moringa-puita. Lapsemme saavat parempaa ruokaa ja olemme saaneet vihanneksista jo tulojakin. Rahoilla maksamme lasten koulumaksuja ja ostamme lääkkeitä ja lannoitteita, ryhmän puhenainen Elizabeth Kasula kertoo.
Pienessä puutarhassa on silmiemme edessä menossa elämäntapamuutos, ehkä historiallisen suuri.
Tuleeko paimentolaisuus tiensä päähän?
Ilmastonmuutoksen myötä Itäisen Afrikan jo entuudestaan ankarat ilmasto-olosuhteet ovat muuttuneet entistä arvaamattomammiksi.
Yle on aiemmin kertonut yli kolme vuotta kestäneen kuivuuden vaikutuksista paimentolaisten elämään Keniassa ja Somaliassa.
Paimentolaisperheet eivät ole koskaan aiemmin viljelleet maata, eivät edes pitäneet pieniä puutarhoja. Liikkuva elämäntapa ja viljelykset eivät kerta kaikkiaan ole sopineet yhteen.
Mutta monivuotisen kuivuuden jälkeen ollaan tilanteessa, jossa enää perheiden miehet kulkevat savanneilla pienentyneiden eläinlaumojen kanssa. Naiset ja lapset jäävät kylien ja teiden viereen, odottamaan apua valtiolta tai avustusjärjestöiltä.
Tai sitten, kuten Log-Logon kylässä, opettelemaan uusia toimeentulon keinoja.
”Afrikalla on valtava potentiaali tuottaa ruokaa”
Vesigeologi Jude Cobbing uskoo, että Afrikassa on edessä samankaltainen kehitys, kuin mikä on tapahtunut Intiassa viimeisen 50 vuoden aikana.
Afrikan väestö kasvaa hurjaa vauhtia, ja Cobbingin mukaan ainoa keino tuottaa riittävästi ruokaa on ottaa käyttöön mantereen pohjavesivarat ja laajamittainen keinokastelu.
– Intiassa halvat pumput ja kuiville alueille halvalla myyty sähköenergia synnyttivät pohjavesibuumin, joka kehitti valtavasti maataloutta ja oletettavasti pelasti Intian massiiviselta nälkäkatastrofilta, Cobbing arvioi.
Jude Cobbingin mukaan pohjaveden hyödyntäminen ja keinokastelun varassa toimiva maanviljely ovat ainoa keino, jolla Afrikka voi ruokkia tulevien vuosikymmenien aikana voimakkaasti kasvavan väestönsä.
Veden puute ei itse asiassa ole suurin ruuantuotantoa rajoittava tekijä. Hyödyntämätöntä pohjavettä on runsaasti, mutta sen laajamittaiseen käyttöön ei päästä ennen kuin moni muu rajoittava tekijä on ratkaistu.
– Viljelijät tarvitsevat lainoitusta kaivojen poraamiseen, kohtuuhintaisia pumppuja ja varaosia niihin, teitä joita pitkin satoa voidaan kuljettaa. Jos tällaiset tekijät ovat kunnossa, vettä kyllä löytyy, Jude Cobbing sanoo.
Afrikan pohjavedet ovat nukkuva jättiläinen, jonka avulla manner voisi ottaa valtavan kehitysloikan. Mutta se ei tarkoita, että resurssi olisi rajaton.
Cobbing viittaa taas Intian esimerkkiin: siellä pohjavesivaroja on myös tuhottu, kun vettä on pumpattu yli maanalaisten vesivarastojen uusiutumiskyvyn. Sama vaara on olemassa myös Afrikassa.
– Mutta vielä suurempi vaara ja ympäristöriski on ihmisten köyhyys ja nälkä. Kansainvälinen keskustelu kiinnittää liikaa huomiota pohjaveden hyödyntämisen riskeihin ja liian vähän sen hyötyihin, Jude Cobbing sanoo.
– Afrikalla on valtava potentiaali tuottaa ruokaa paitsi itselleen, myös ylijäämää vientiin.