Jyväskylän seudulla paikallisbussiliikenteen liittyy tälläkin viikolla vielä jonkin verran epävarmuutta. Syynä ovat poliittisten lakkojen aiheuttamat ongelmat polttoainetoimituksissa.
Valtaosaa Jyväskylänkin paikallisbussiliikenteestä operoivan Koiviston Auton konsernijohtaja Henrik Mikkola on kertonut maanantaina aamulla Ylelle, että tilanne paikallisliikenteen suhteen näyttää nyt kohtuulliselta.
Mikkolan mukaan Jyväskylässä ja pääkaupunkiseudulla paikallisbussit ajavat tämän hetkisten polttoainevarantojen turvin viikon puoliväliin, mutta kuluvalle viikolle polttoainetta tarvitaan vielä 1-2 kuormaa.
Muualla Suomessa polttoainetta on pääsääntöisesti koko viikoksi.
Mikkola toteaa, että polttoaineen toimitusvarmuus kehittyi viime viikon loppua kohden positiiviseen suuntaan ja polttoainetta saatiin aina ennen tilanteen kehittymistä äärimmäisen kriittiseksi. Mikkola ennakoi tilanteen jatkuvan samankaltaisena tälläkin lakkoviikolla, eikä matkustajilla ole välitöntä syytä huoleen.
– Oletamme saman tahdin jatkuvan tällä viikolla, emmekä näe syytä välittömälle huolelle. Seuraamme luonnollisesti tilannetta jatkuvasti ja ryhdymme tarvittaessa toimenpiteisiin tilanteen vakauttamiseksi, toteaa Mikkola sähköpostiviestissään.
Yle seuraa lakon vaikutuksia päivittyvässä verkkoartikkelissa.