Suomi yksi harvoista maista, joissa ilma on terveysjärjestö WHO:n kriteerien mukaisesti riittävän puhdasta

Vain seitsemässä maassa pienhiukkaspäästöt alittavat raja-arvon, jota Maailman terveysjärjestö WHO pitää turvallisena ilmanlaadun kannalta, kertoo sveitsiläisjärjestön raportti.

Punatakkinen henkilö lumikenkäilee tykkylumen peittämien puiden seassa tunturimaisemassa.
Maailmanlaajuisesti ilma on puhtaampaa kuin ennen, mutta monin paikoin ilmanlaatu on heikentynyt viime vuosina. Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP
  • Leonard Wilhelmus

Suurimmassa osassa maailman maista on enemmän pienhiukkaspäästöjä kuin Maailman terveysjärjestö WHO suosittaa.

Vain Suomessa, Australiassa, Virossa, Islannissa, Grenadassa, Mauritiuksella ja Uudessa-Seelannissa pienhiukkasten määrä alitti WHO:n asettaman raja-arvon. Asiasta kertoo sveitsiläisjärjestö IQAir, joka on arvioinut yli 30 000 ilmanlaatua mittavaan aseman tuloksia.

Sveitsiläisjärjestön raportista ovat uutisoineet muun muassa brittilehti The Guardian ja yhdysvaltalaislehti The New York Times.

WHO suosittaa, että ihmisten hengitysilmassa ei pitäisi olla enempää kuin 5 mikrogrammaa pienhiukkasia kuutiometriä kohden. Pahiten saastuneissa maissa pienhiukkasia oli yli 10 kertaa suositusta enemmän.

Heikointa hengitysilma oli Etelä- ja Keski-Aasian maissa: Bangladeshissa, Intiassa, Pakistanissa ja Tadžikistanissa. Ilmaa saastuttavat ennen kaikkea alueen tieliikenne, teollisuus ja hiilen poltto. Lisäksi päästöjä pahentaa se, että monet ihmiset polttavat puuta ja lantaa ruuanlaittoa ja lämmitystä varten.

Mies pitää paitaansa suunsa edessä pölyisessä Dhakassa. Hän on pyöräriksan kyydissä.
Hiekka pöllysi liikenteessä Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa maaliskuun alussa. Kuva: Rakibul Hasan / AOP

Maailmanlaajuisesti ilma on puhtaampaa kuin ennen, mutta monin paikoin ilmanlaatu on heikentynyt viime vuosina.

Esimerkiksi Kanadassa ilmanlaatu heikkeni laajojen metsäpalojen vuoksi. Kiinassa puolestaan pienhiukkaspäästöt lisääntyivät 6,5 prosentilla viime vuonna, kun teollisuustuotanto elpyi koronapandemian jäljiltä.

Pienhiukkaset aiheuttavat lukuisia eri terveysongelmia

Maailmanlaajuisesti ilmansaasteisiin kuolee arviolta 7 miljoonaa ihmistä vuosittain, kertoo The Guardian. Se on enemmän kuin aidsin ja malarian aiheuttamat kuolemat yhteensä.

Terveysongelmista kärsivät ennen kaikkea kehittyvien maiden asukkaat. Esimerkiksi Bangladeshissa jopa joka viides ennenaikainen kuolema johtuu ilmansaasteista, kertoo uutistoimisto Reuters.

Riskiryhmiin kuuluville, kuten vanhuksille, pienille lapsille tai pitkäaikaissairaille jo lyhyetkin muutamien tuntien tai päivien mittaiset altistumiset pienhiukkaspäästöille voivat olla hengenvaarallisia. Lyhyet altistumiset aiheuttavat noin miljoona ennenaikaista kuolemaa vuosittain, kertoo The New York Times tuoreeseen tutkimukseen viitaten.