Kun seitsemännen kierroksen NHL-varaus alkaa raivata tietään kohti maailman kovinta kiekkoliigaa, helppoa tietä ei ole tarjolla. Siinä, missä ykköskierroksen varausvuoroille, niille hutiosumillekin, mahdollisuuksia tarjotaan ajoittain loputtomiin, peräpulpetin pojille mitään ei anneta ilman.
Tämän tietää Valtteri Puustinen, joka lähti Pohjois-Amerikkaan Pittsburghin seiskakierroksen varauksena 22-vuotiaana Suomen mestarina, nuorten maailmanmestarina sekä miesten MM-mitalistina.
Päästyään Atlantin tuolle puolen KalPa-kasvatin tie vei nopeasti AHL:n puolelle niin sanottuun rautaliigaan. Osoitteena oli Wilkes-Barre, noin 45 000 ihmisen kaupunki Pennsylvanian osavaltiossa. NHL-joukkueen tavoin myös bussiliigan porukkaa kutsutaan pingviineiksi.
Puustisen peli alkoi kulkea farmissa nopeasti, mutta Pittsburghin NHL-organisaatiolla ei tuntunut olevan kiirettä suomalaisen kanssa, päinvastoin. Puustinen oli sekä ensimmäisellä että toisella farmikaudellaan joukkueensa paras pistemies, mutta puhelin ei pirissyt.
– Kyllä sitä rehellisyyden nimissä alkoi miettiä, että saanko mahdollisuutta ollenkaan. Sieltä kävi aika paljon hyökkääjiä NHL:n puolella, mutta minulle ei kutsua tullut, vaikka omasta mielestäni pelit kulkivat hyvin, Puustinen muistelee Yle Urheilun haastattelussa.
Puustinen lähti kulkemaan taivalta, jonka yhä harvempi suomalaispelaaja Pohjois-Amerikassa kulkee. Viime vuosina vain St. Louisin Kasperi Kapanen on lyönyt NHL:ssä isommin läpi käytyään läpi vuosien AHL-mankelin. Takavuosilta esiin nousee Ville Nieminen.
Syyt ovat inhimillisiä. Siinä, missä NHL:ssä minimipalkkakin huitelee lähes miljoonassa taalassa, kaksisuuntaisella sopimuksella farmipalkka jäi esimerkiksi Puustisella kahdella ensimmäisellä kaudella 70 000 dollariin.
Euroopasta olisi Puustisen tasoiselle pelaajalle tarjolla merkittävästi isompia sopimuksia. Menneenä kesänä tehtyyn vuoden sopimukseen Puustisen farmipalkka nostettiin 385 000, NHL:n puolella 842 500 dollariin.
– Lähdin tähän kauteen ajatuksella, että tulen vielä vuodeksi katsomaan. Koko ajan oli tunne, että pystyn kyllä NHL:ssä pelaamaan, jos vain saan järkevän mahdollisuuden.
Kannatti katsoa
Kutsu NHL:n puolelle tuli jo syyskaudella eikä Puustinen ole taaksensa sittemmin katsellut. Vaikka joukkueena Pittsburghin kausi on ollut todella synkkä taival, kuopiolaisen läpimurto ja energinen tekeminen ovat kuuluneet teräskaupungin mestarijoukkueen harvoihin ilonaiheisiin.
Puustinen on tuonut Pittsburghiin juuri sellaista sähäkkää raikkautta, mitä pystyyn lahonnut pelaajisto laajemminkin kaipaisi.
Tehojakin (39, 4+12=16) on siunaantunut hyvin tehdystä työstä palkinnoksi.
– Peli lähti heti rullaamaan ja sain vahvistuksen sille, että pystyn täällä pelaamaan. Koen omiksi vahvuuksikseni pelin lukemisen sekä näkemisen ja ajattelin, että NHL:ssä itselläni voisi olla jopa helpompaa, koska AHL-pelissä sattuu ja tapahtuu niin paljon enemmän. Täällä sellaisia hupsis-juttuja tulee vähemmän. Se on helpottanut, Puustinen toteaa.
Tyytyväiseksi Puustinen ei silti tunnustaudu.
– Ainahan se auttaa, kun saa vähän pisteitä tehtyä. Olen niitä kuitenkin tottunut tekemään. Olisi minulla silti vielä varaa tahtia kiristääkin, joten ei tässä aleta mihinkään nyt tyytymään, vaan täysillä pitää koko ajan painaa eteenpäin.
Voisiko kaiken jälkeen kuitenkin olla niin, että Pittsburghin suunnitelma Puustisen pidemmän AHL-marinoinnin kanssa osui oikeaan? Moni nuori tuskastuu rautaliigassa bussilla ajeluun, mutta jääkö sen vuoksi joskus iso palkinto saamatta?
Puustinen katsoo taakseen hyvillä mielin.
– Ärsyttää aina, kun joku muu pääsee sieltä ylös, vaikka itsellä peli kulkee. Ei minulla siellä muuten vaikeaa ollut. Pelit menivät hyvin ja mietin vain, että lopulta kaikki on itsestä kiinni. En voinut kuin painaa hommia ja ajatella, että palkinto tulee aina jossakin kohtaa. Ei siinä voi murjottamaan alkaa.
– Ja kun miettii, ettei kielitaitoni alussa ollut hyvä ja muuta, niin ihan senkin kautta on nyt ollut helpompi hypätä NHL:n puolelle. Kieli, yleinen oleminen ja eläminen on parin vuoden opiskelun jälkeen hallussa, niin hyppy tänne oli helppo.
Joukkueena syvät vedet
Siinä, missä Puustinen höyryää kaukalossa illasta toiseen energisenä seuraavan NHL-sopimuksen toivossa, seurana Pittsburgh on vajoamassa syvyyksiin, jollaisissa se ei ole käynyt sitten 2000-luvun alun.
Kärkipelaajat vanhenevat käsiin, eikä Puustisen kaltaista nuorta energiaa olla kyetty tuomaan riittävästi sisään. Pudotuspelikelkasta lopullisesti putoamassa oleva joukkue on romahtanut hämmentävillä tavoilla muutamaan otteeseen.
Esimerkiksi maaliskuun alussa se hävisi karmivien esitysten jälkeen viiden päivän sisään ensin Edmontonille vieraissa 1–6 ja sitten kotona Washingtonille 0–6.
– Tuskaista on ollut. Tuo on sellainen juttu, mikä on ehkä toistunut meillä monesti. Edmonton oli kaikilta täydellinen ohipäivä. Kyllähän tuollaisten otteluiden jälkeen johtavat pelaajat ovat äänessä, mutta ei tässä ehkä niistä sen enempää, Puustinen naurahtaa.
Yksi kauden masentavimmista päivistä joukkueen avainpelaajille siirtotakarajaa edeltänyt torstai (7.3.), kun seura kauppasi tähtilaituri Jake Guentzelin Carolinaan. Kapteeni Sidney Crosbyn alakuloiset ja jopa tuohtuneet haastattelut tapahtuneen jälkeen kertoivat paljon.
– Meillä oli sinä päivänä peli (Washington 0–6) ja seuraava päivä vapaa. Hankala itse sanoa, miten siihen reagoitiin. Kun palasimme hommiin, en huomannut itse mitään. Aika ammattimaisesti se hoidettiin, mitä minä näin.