Kiertävä kulttuurikeskus Kattila sai ministeriöltä sadan tonnin avustuksen – lähes puolet käytetään matkakuluihin

Viime viikolla uutisoitiin, ettei Lapin lastenkulttuuriverkosto saa yhtään rahoitusta. Kattila haluaa paikata avustusvajetta omalla toiminnallaan Lapin kunnissa.

Lasten askartelemia värikkäitä pienoishahmoja ja esineitä.
Viime viikolla Yle uutisoi, että ministeriö leikkasi kaiken tuen, noin 140 000 euroa, pois Lapin lastenkulttuuriverkostolta. Kuvituskuva. Kuva: Petri Lassheikki / Yle
  • Taina Nuutinen-Kallio

Kiertävä lastenkulttuurikeskus Kattila on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriön lastenkulttuurin yleisavustusta 100 000 euroa toimintakaudelle 2024–2025. Kattilan toimintaa pyritään mukauttamaan uuteen tilanteeseen Lapissa.

Viime viikolla Yle uutisoi, että ministeriö leikkasi kaiken tuen, noin 140 000 euroa, pois Lapin lastenkulttuuriverkostolta:

Lastenkulttuurikeskus Kattilan tiedotteen mukaan se haluaa paikata Lapin lastenkulttuuriverkoston avustusvajetta omalla toiminnallaan yhteistyössä alueen kuntien kanssa.

Lasten kulttuurikonsultti Henna Leisiö Kattilasta kertoo, että kiertävä lastenkulttuurikeskus toimii kaikissa Lapin kunnissa.

Hän kertoo, että avustuksesta lähes puolet käytetään matkakuluihin, jotka ovat laajassa maakunnassa suuria.

– Usein esimerkiksi esiintyjien ja taiteilijoiden saaminen Lapin pohjoisimpiin kuntiin on tyssännyt korkeisiin kuluihin.

Tiedotteessa kerrotaan, että Lapin kuntien kulttuuritoimista muodostuva verkosto saa kiertävästä lastenkulttuurikeskuksesta ”vahvan tuen ja koordinaatioavun” jatkossa.

– Toivottavasti uusi tilanne, jossa ministeriön lastenkulttuurin yleisavustuksen hakukriteerejä on tarkennettu, luo mahdollisuuden kehittää edelleen Lapin kuntien ja lastenkulttuurin tekijöiden yhteistyöverkostoja ja toimintatapoja niin, että alueen lapsille saataisiin enemmän taide- ja kulttuuritoimintaa, sanoo neuvotteleva virkamies Iina Berden opetus- ja kulttuuriministeriöstä tiedotteessa.

Kattilan tiedotteen mukaan sen saaman avustuksen myötä olisi mahdollisuus tähdätä parempiin ja kustannustehokkaampiin kulttuurin rakenteisiin ja edistää kuntien kulttuurikasvatussuunnitelmien sekä uusien ja olemassa olevien mallien juurruttamista maakuntaan.

Kattilan kautta Lapin lastenkulttuuritoimintaan tulee edelleen myös vapaata rahoitusta kuntien käyttöön.