Suomalaispyöräilijä Anniina Ahtosalo jatkoi kevään vahvoja otteitaan ja sijoittui maanantaina Belgiassa poljetussa Ronde de Mouscron -kilpailussa toiseksi.
20-vuotias suomalaislupaus oli mukana 122,5 kilometrin pituisen kisan ratkaisseessa massakirissä ja taipui lopussa vain Human Powered Health -tallin puolalaiselle Daria Pikulikille.
Kisa ei kuulunut naisten World Tour -maailmankiertueeseen, mutta Ahtosalo kuittasi kakkostilasta 85 rankingpistettä. Maailmankiertueella kakkossijasta irtoaa 320 pistettä.
Ahtosalon mukaan kisa oli hektinen, mutta hänen joukkueensa Uno-X Mobility pystyi siitä huolimatta hallitsemaan kisaa ja pitämään joukkueen pääjoukon kärjessä.
– Minulla oli aika helppo päivä ensimmäisessä porukassa. Loppukiriin tultaessa olin sitten hyvissä asemissa, mutta kiri ei ihan riittänyt voittoon, Ahtosalo sanoo.
Suomalaisista mukana olivat myös Wilma Aintila (43:s), Antonia Gröndahl (74:s) ja Ursula Lindén, joka keskeytti.
Kirikykyinen Ahtosalo oli samaisessa kisassa toinen myös vuosi sitten. Kisan reitti on suhteellisen tasainen, ja sillä on useita tuulisia pikkuteitä, joilla ratkaistaan loppukiriin yltävät ajajat. Myös loivaan ylämäkeen ajettava maalisuora sopii suomalaiselle hyvin.
Vauhti kiihtyy
Ahtosalo säväytti jo helmikuussa kauden avauskilpailussaan, kun hän ylsi kahdella etapilla sijoille seitsemän ja kahdeksan naisten maailmankiertueen UAE Tourilla Arabiemiraateissa.
Maaliskuun loppupuolella suomalainen oli maailmankiertueeseen kuuluvan Brugge–De Panne-kisan kahdeksas ja U23-ikäluokan paras.
Alemman kategorian kisoissa hän on yltänyt toiseksi Ronde de Mouscronin lisäksi helmikuun lopussa yksipäiväisessä Le Samyn des Dames -kisassa.
Kovat suoritukset ovat nostaneet hänet Kansainvälisen pyöräilyliitto UCI:n rankingissa jo sijalle 39. Jos listalta suodattaa Ahtosaloa vanhemmat pois, suomalainen keikkuu rankingin ykkösenä.
Ahtosalo kertoo pystyneensä nostamaan omaa tasoaan selkeästi viimeisen puolen vuoden aikana. Suomalaislupaus on kyennyt ajamaan entistä hyökkäävämmin ja aktiivisemmin ja saanut kokemusta voittotaisteluista.
Tasonnoston takana ei ole Ahtosalon mukaan mitään erikoista.
– Olen pyöräilijäksi vielä todella nuori. Minun on pitänyt vain tehdä töitä päästäkseni tasolle, jolla pystyn kisaamaan kokeneempien kuskien kanssa, 20-vuotias Ahtosalo muistuttaa.
Ahtosalon talli Uno-X-Mobility painottaa ja tukee nuorten urheilijoiden kehittymistä.
– Meillä on aika tasavahva joukkue, jossa kaikille annetaan mahdollisuuksia, jos siihen vain kykenee.
Asia kerrallaan
Suomella on yksi maapaikka Pariisin olympialaisten pyöräilyn naisten maantieajoon ja aika-ajoon kansainvälisen olympiarankingin perusteella. Suomen edustajaa ei ole vielä valittu.
– Paikkaa ei ole vielä jaettu, joten en osaa sanoa siitä vielä mitään. Toki jos sen paikan saisi, se olisi kiva ja iso tavoite vuodelle, mutta asia kerrallaan.
Toinen olympiapaikkaa havitteleva suomalainen – EF Education Cannondalea edustava kokenut Lotta Henttala – on tällä hetkellä UCI:n maailmanlistalla sijalla 356. Hän aloitti kisakautensa maaliskuussa ja on ajanut tähän mennessä neljä kilpailua. Ahtosalo on osallistunut yhdeksään kisaan.
Ahtosalon seuraava tavoite on pyöräilyn maineikas kevätklassikko Paris-Roubaix Femmes, joka ajetaan lauantaina.
– Se on kevätklassikkokauteni viimeinen kisa ja oikeastaan kevään kohokohta, jota odotan innolla. En tiedä, olenko voittoa havittelemassa. Meillä on todennäköisesti aika avoin suunnitelma sitä kohti. Katsotaan, mitä roolia pääsen siellä ajamaan, Ahtosalo tuumii.