Etelä-Pohjanmaan joet ääriään myöten täynnä – Ilmajoella jouduttiin jo avaamaan tulvaluukkuja

Pohjalaisjokien tulvaluukkuja on jouduttu avaamaan 2000-luvulla vain muutaman kerran, viimeksi vuonna 2018.

Joen pinta on noussut korkealle Ilmajoella, ooppera-areenan penkkirivit ovat pääosin veden peitossa.
Ilmajoen ooppera-areenalla oli keskiviikkoaamuna enää muutama penkkirivi vedenpinnan yläpuolella. Kuva: Päivi Rautanen / Yle
  • Päivi Rautanen

Pohjalaisjokien kevättulvan kriittisimmät hetket on koettu keskiviikon vastaisena yönä Kyrönjoella.

Ilmajoella Nikkolan tulvaraja ylittyi, ja ely-keskus joutui avaamaan maltillisesti tulvaluukkuja ja päästämään vettä pengerrysalueelle eli pelloille.

– Sen lisäksi olemme puomittaneet teitä, jotka ovat vaarassa jäädä veden alle. Siellä on muutama talo, joka jää saarroksiin, jos oikein paljon juoksutetaan vettä pengerrysalueelle, kertoo vesitalousasiantuntija Juhani Huhtamäki.

Toimenpiteellä suojellaan Ilmajoen taajamassa olevia rakennuksia.

Kauhajoen ja Jalasjoen virtaamat ovat kasvussa, mikä saattaa nostaa edelleen Kyrönjoen pintaa.

Lapuanjoella tulvahuippua odotetaan vasta loppuviikolla, mutta ely-keskus on varautunut sielläkin tulvaluukkujen avaamiseen.

Ely-keskus on joutunut avaamaan pohjalaisjokien tulvaluukkuja 2000-luvulla vain muutaman kerran, viimeksi kuusi vuotta sitten.

Kulkueste, jossa lukee, että tie on poikki tulvavaaran vuoksi.
Kuva: Päivi Rautanen / Yle

Lapväärtinjoella jääpatoja

Ely-keskus seurasi viime yönä tarkasti myös Vaasan eteläpuolisten jokien, etenkin Lapväärtinjoen, jäiden liikkeitä. Jäät sumaantuivat ja muodostivat jääpatoja, mutta niistä ei syntynyt vahinkoa.

Keski-Pohjanmaalla tulva vielä odottelee tuloaan. Virtaamien kasvusta on merkkejä, mutta esimerkiksi Perhonjoen tulvahuippu osunee vasta viikonloppuun tai ensi viikolle.

Sään on ennustettu viilenevän ensi viikolla, mikä auttaa Keski-Pohjanmaan jokien tulvan hallinnassa.