Kouluterveyskyselyissä on viime vuosina havaittu, että 8.–9.-luokkalaiset tytöt voivat huonommin kuin aiemmin. Koulukuraattori Sirpa Klemetti kertoo, että yläkoulussa moni kärsii määrittämättömästä ahdistuksesta, jonka alle voi kätkeytyä esimerkiksi jännittämistä tai pelkoja. Usein pahimmat mielen myllerrykset niin tytöillä kuin pojillakin ajoittuvat peruskoulun kahdeksannelle.
Noin 14-vuotiaat kasiluokkalaiset ovat keskellä murrosikää, mikä tuo mukanaan monenlaisia fyysisiä, emotionaalisia ja sosiaalisia muutoksia. Vartalo ja aivot kehittyvät huimaa vauhtia, mikä voi tehdä ajanjaksosta haastavaa nuorille ja heidän perheilleen.
– Kasiluokkalaisten elämässä on meneillään hirveän paljon. Siellä on kasvun mylläkkä aivoissa tapahtumassa. Ei olla enää pikkulapsia, mutta ei olla vielä ihan aikuisiakaan, kuvailee oppilashuollon koulukuraattori Sirpa Klemetti Lapin hyvinvointialueelta.
Tässä jutussa kasiluokan jo kokeneet antavat ohjeita, kuinka selvitä siitä ”kuivin jaloin”.
– Kasi on vuosi, joka ei aloita eikä lopeta mitään. Kasilla ei tapahdu oikein mitään, mutta kuitenkin tapahtuu paljon, kun silloin mietitään paljon itseä ja kasvetaan, kiteyttää Tornion Yhteislyseon toisen vuoden opiskelija, Juliaana Toppari, 17.
Tornion yhteislyseon lukiolaisilla Juliaana Topparilla, Nella Tervosella ja Olga Portimolla kasista on vierähtänyt pari vuotta.
He muistavat, että silloin kaverit tulevat erityisen tärkeiksi, aletaan jo vähän pohtia tulevaisuutta ja muuttunut ulkonäkö aiheuttaa epävarmuutta.
– Kasilla suurin osa pyörittelee samoja asioita mielessään. Niistä on hyvä puhua kavereiden kanssa. Helposti itsekseen alkaa ylianalysoida ja paisutella asioita. Sitä miettii vaikka käytävällä kävellessään, että mitä nuo minusta ajattelevat, Olga Portimo pohtii.
Vanhempien vastuulla on löytää keskusteluyhteys
Juliaana Toppari pohtii, että on paljon vanhemmista kiinni, löytyykö heidän kanssaan keskusteluyhteyttä.
– Olen kiitollinen, että minulla on avoimet vanhemmat, ja heille pystyy puhumaan mistä vaan.
Siitäkin huolimatta Topparilla oli vaihe, jolloin hän lukittautui itseensä. Hän puhui kyllä kavereille, mutta ei vanhemmilleen.
– Kasiluokalla aloin kaivata vanhempien tukea enemmän ja yhtäkkiä aloin puhumaan ja purkamaan asioita. On hyvä opetella jakamaan edes vähän sitä, miltä sinusta tuntuu ja mitä teet.
Tutkimuspäällikkö Tuula Pitkänen Nuorisotutkimusseurasta kertoo, että olennainen kysymys on saadaanko alavireisyys ja ahdistuneisuus katkaistuksi ennen kuin se laajenee ja eskaloituu vakavammaksi mielenterveysongelmaksi. Tähän tarvitaan tukiverkkoja.
– Jos nuori saa tukea ja tulee onnistumisen kokemuksia, niin siitä voi saada uusia voimavaroja. Koska nyt mielenterveysongelmat nuorilla naisilla ovat lisääntyneet, niin oletan olevan paljon semmoisia tyttöjä ja naisia, jotka eivät saa tukea, eivätkä he palaudu nuoruuden ahdistuksesta normaalisti, Pitkänen arvioi.
Mutta onko vanhempien kanssa mahdollista löytää yhteistä kieltä? Topparin, Portimon ja Tervosen mukaan voi. Keskusteluyhteyden hakeminen lähtee pienistä asioista ja kuulumisten kyselemisestä. Vanhempien kannattaa panostaa yhteisiin hetkiin vaikka ruokapöydässä, jossa puhuminen on luontevaa.
– Molempien vanhempien kanssa on ollut helppo keskustella, ja olen luonut erilaista keskusteluyhteyttä molempiin. Toisen vanhemman kanssa voi helpommin puhua koulupaineista ja toisen kanssa henkilökohtaisista asioista, kuten ulkonäköasioista tai -paineista, Olga Portimo kertoo.
Nella Tervonen muistuttaa, että keskustelukaveria voi hakea myös muista läheisistä, kuten isovanhemmista.
– Kannattaa kasata ympärille hyvä tukiverkko: luotettavia ystäviä, sukulaisia. Älä pidä kaikkea sisälläsi, ettei se pääse kasautumaan.
Kasiluokka on vaikea ja stressaava
Kemin Syväkankaan koulun yhdeksäsluokkalaiset Aada Rimpiläinen, Aino Laine, Aapo Pudas ja Kimi Matikainen muistavat vielä kahdeksannen luokan tunnelmat hyvin.
Matikaisen mukaan kasin syksy oli stressaavaa, kun tuntui, että piti olla monessa mukana. Hän ajatteli, että yhdeksäs luokka ja lukio ovat pelkkää raatamista ilman huvinpitoa.
– Nyt kun mietin, niin näkökulma oli vähän yksinkertainen ja lapsellinen. Olen oppinut, että vaikka teen töitä koulun eteen, niin minulla on ihan tarpeeksi tilaa rentoutumiselle.
Ysit ovat jo nyt huomanneet kasvun itsessään. Keskittyminen ja kouluun panostaminen tuntuu nyt helpommalta kuin kasilla.
– Tuntuu, että minusta on tullut vähän rauhallisempi ja olen alkanut lukemaan kokeisiin enemmän ja kasvanut kaikin puolin, toteaa Aapo Pudas.
Aino Laine pohtii, ettei kasilla kannata liikaa miettiä tulevaisuutta, vaan keskittyä läheisiin ja kouluun.
– Ja kannattaa nukkua tarpeeksi, hän vinkkaa.