Uusi pidätys Järvenpään ampumiseen liittyen – kolmea epäillään murhan yrityksestä

Kaikilla vangituilla on vakavaa rikostaustaa. Poliisin mukaan teko oli suunniteltu.

Poliisin teknistä tutkintaa ravintola Rozen edessä Järvenpäässä.
Poliisin suoritti teknistä tutkintaa ravintola Rozen edessä Järvenpäässä huhtikuussa ampumisvälikohtauksen jälkeen 20. huhtikuuta. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
  • Clarissa Jäärni

Järvenpäässä 20. huhtikuuta tapahtuneeseen ammuskeluun liittyen on otettu kolmas henkilö kiinni.

Itä-Uudenmaan poliisi kertoi aiemmin, että ravintolassa tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa oli kyse toisensa entuudestaan tuntevien henkilöiden välienselvittelystä.

Tutkinnanjohtaja, komisario Jukka Kalliomäki Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta vahvistaa Ylelle, että samaan asiaan liittyen kolmatta epäiltyä on tänään vaadittu vangittavaksi.

Nyt vangittu 21-vuotias mies omaa aiempien vangittujen tapaan raskaan rikoshistorian. Hän on ollut syytettynä esimerkiksi väkivaltarikoksista.

Kaikilla vangituilla vakavaa rikostaustaa

31-vuotias mies, 21-vuotias nainen ja nyt myös 21-vuotias mies ovat kaikki vangittuina.

31-vuotias otettiin kiinni pari päivää tapauksen jälkeen Järvenpäässä sijaitsevasta yksityisasunnosta. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus vangitsi 26. huhtikuuta vuonna 2002 syntyneen naisen epäiltynä ampumisesta.

Nainen vangittiin todennäköisin syin epäiltynä murhan yrityksestä, ampuma-aserikoksesta ja törkeästä pahoinpitelystä.

Käräjäoikeuden toimittamien tietojen mukaan parikymppisellä naisella on tällä hetkellä myös muita vireillä olevia rikosasioita. Hän on esimerkiksi vastaajana Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa törkeässä pahoinpitelyssä.

– Meillä on ollut alusta asti käsitys, että tekijöitä on useampia – heidän saavuttaminen vain otti aikansa, sanoo tutkinnanjohtaja Kalliomäki.

Järvenpään kartta, jossa Wärtsilänkadulla sijaitseva Roze-ravintola merkitty.
Epäillyt murhan yritykset tapahtuivat Järjenpään Wärtsilänkadulla Roze-ravintolan edustalla 20. huhtikuuta noin kello 20 illalla. Kuva: Leena Luotio / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap

Vastaajia on kolme ja uhreja kaksi. Vielä on epäselvää, ketkä kaikki olivat tunteneet entuudestaan.

– Kahta ammuttiin ja he saivat ampumavamman. Toistaiseksi he ovat molemmat hengissä. Sitä, että kyseessä olisi ollut velanperintä, ei poliisi voi vahvistaa, mutta kyse oli kahden seurueen välisestä välienselvittelystä.

Näyttöä suunnitelmallisuudesta

Kalliomäen mukaan esimerkiksi tekojen motiivit ovat vielä selvittelyssä.

Nimikkeistä vakavin on murhan yritys ja kaikki kolme vankia on vangittu todennäköisin syin epäiltynä. Muina nimikkeinä ovat törkeä pahoinpitely sekä ampuma-aserikos.

Ravintola Järvenpäässä Wärtsilänkadulla.
Ampuminen tapahtui ravintola Rozessa Wärtsilänkadulla. Ampumisessa loukkaantui kaksi henkilöä. Kuva: Saara Hirvonen / Yle

– Rikonnimikkeestä voi päätellä, että kyse ei ollut yllättäen, siinä tilanteessa syntyneestä välien selvittelystä, vaan tilanteesta, jossa toinen seurue on tarkoituksellisesti hakeutunut samaan paikkaan uhrien kanssa. Suunnitelmallisuutta puoltaa myös se, että ravintolaan mentiin aseet mukana, Kalliomäki sanoo.

Poliisi selvittää, muiden henkilöiden osallisuutta ja pyytää asiassa yleisövihjeitä kaikilta, jotka tietävät asiasta enemmän.