– Vähän epäuskoinen olo.
Moni suomalainen jakaa helsinkiläisen Anna Mattilan fiilikset tällä hetkellä.
Ehkä maailman suosituin artisti, Taylor Swift, esiintyy kolmessa konsertissa Friends-areenalla Tukholman Solnassa tänä viikonloppuna.
– Tätä on odottanut tosi pitkään, liput ovat olleet taskussa vaikka kuinka kauan. Vihdoin, vihdoin tämä keikkaviikko on koittanut, Mattila iloitsee.
Luvassa on reilu vuosi sitten alkaneen kiertueen ainoat konsertit Pohjoismaissa. Tukholmassa nähdäänkin paljon myös suomalaisfaneja. Salolainen Nelli Spännäri lähtee reissun päälle kavereidensa kanssa ja avoimin mielin.
– Oletamme, että jo laivalta saattaa löytyä samanhenkistä porukkaa, hän toteaa.
Swiftiet rakentavat ikiomaa fanikulttuuriaan
Pienen maanjäristyksen Seattlessa viime kesän konsertilla aiheuttaneella Taylor Swiftillä on maailmanlaajuinen faniyhteisö. He kutsuvat itseään swiftieiksi – niin myös Mattila ja Spännäri.
– Oman kokemukseni mukaan Suomessa on tiivis ja innokas swiftie-yhteisö. Olen mukana jättimäisessä WhatsApp-ryhmässä, jossa ihmiset ovat koko kevään intoilleet tulevista keikoista Tukholmassa ja muualla Euroopassa, Mattila toteaa.
Vuosituhannen ilmiön ympärillä säkenöi oma fanikulttuurinsa: ystäväkoruja, jotka saivat alkunsa Swiftin kirjoittamasta yksittäisestä säkeestä, ja joita vaihdetaan päittäin keikoilla, fanitaidetta kaikesta Taylor Swiftiin liittyvästä sekä tietenkin loputon määrä somesisältöä, jossa vain mielikuvitus on rajana.
– Swiftieillä on tosi hyvä yhteishenki keikan aikana, sitä ennen ja sen jälkeen. Sitäkin odotan, nyt ensimmäistä kertaa Swiftin livenä kokeva Mattila sanoo.
Spännäri kertoo viihtyvänsä myös faniteorioiden äärellä.
– Milloin tulee uusi albumi, mitä kaikkea kiertueella on luvassa, mitä easter eggejä (piilotettuja viestejä) biiseiltä löytyy? Tykkään katsoa muiden teorioita, mutta en tee omia, hän kertoo.
Sitten ne vaatteet
Oma lukunsa Swiftin ympärille syntyneestä fanikulttuurista ovat näyttävät ja usein itse tuunatut vaatteet, jotka saavat inspiraationsa artistin keikoilta tai musiikkivideoilta.
Tavallisillakin vaatteilla voi kuulemma aivan hyvin mennä keikalle ja olla osa yhteisöä, mutta lienee turvallista sanoa, että fanitusta ilmentävä pukeutuminen on olennainen osa swiftieiden keikkakokemusta.
Spännäri hankki keikkaa varten fanitaidetta, toisen fanin tekemän t-paidan, jossa yhdistyvät Disneyn prinsessat ja Taylor Swift.
– Olen myös Disney-fani. Sen näkee tatuoinneista, Spännäri toteaa.
– Swiftillä ja Disneyllä ei ole suoraa yhteyttä, mutta esimerkiksi uusimmalla levyllä on biisi, jonka nimi But Daddy I Love Him on suora lainaus Pienestä merenneidosta.
Mattila askarteli keikkaa varten hupparin, joka on kuin suoraan Swiftin Look What You Made Me Do -biisin musiikkivideolta.
– Tässä hupparissa on tiikerinpää, sitten paljettikukkia ja vähän alempana lukee blind for love, eli hyvin identtinen Taylorin alkuperäisen hupparin kanssa.
Voit katsoa jutun pääkuvana olevalta videolta, kun Mattila esittelee huppariaan.
Swiftiet ja ehkä joku muukin osaavat päätellä pelkästään Mattilan hupparin väreistä, että se on osa Swiftin Reputation-eraa eli aikakautta; toisin sanoen tyyli on artistin Reputation-levyltä. Jokaisella aikakaudella on omat mottonsa ja värimaailmansa.
Vain 16-vuotiaana vuonna 2006 uransa aloittanut Swift on julkaissut yhteensä yksitoista albumia. The Eras -kiertueen konserteissa biisejä on luvassa niiltä kaikilta.
Laukkukielto vaikuttaa pukeutumiseen
Ruotsin poliisi on kieltänyt laukut suurtapahtumissa kasvaneen terroriuhan takia, mikä vaatii vaatetuksen suhteen ylimääräistä suunnittelua.
Svenska Yle haastatteli sunnuntain konserttiin lähtevää vaasalaista Lisa Dimbergiä aiemmin tällä viikolla.
– Laitan päälleni jotain, jossa on ylimääräisiä taskuja, jotta on tilaa lompakolle ja puhelimelle.
Dimberg aikoo ottaa Friends-areenalle mukaan vain välttämättömät asiat.
– Jalkoihini laitan saappaat, joissa on hieman leveämmät varret, jotta voin pitää pankkikortin ja muut tärkeät asiat saappaissa, violettiin Midnights-albumin mukaan sonnustautuva Dimberg kertoo.