Kiireettömään hammashoitoon pääsee Keski-Pohjanmaalla jo alle hoitotakuuajan

Tilanne parani, kun jonoja alettiin purkaa viikonloppuisin vuokratyövoimalla ja viime vuonna myös oman henkilökunnan lisätöillä.

Hammaslääkäri tutkii lapsen hampaita.
Pisimmät odotusajat ovat Kokkolan keskusta-alueen hammashoitoloissa, kun taas jokilaaksoissa kiireettömään hoitoon voi päästä jopa alle kuukaudessa. Arkistokuva. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle
  • Heidi-Maria Harju

Keski-Pohjanmaalla kiireettömään hammashoitoon pääsee tällä hetkellä jopa alle hoitotakuuajan.

Jonot on saatu purettua, ja nyt kiireettömän ajan saa keskimäärin kolmessa kuukaudessa.

Hoitotakuun mukaan kiireettömään hammashoitoon pitää päästä alle neljässä kuukaudessa.

Tilanne parani, kun jonoja alettiin purkaa viikonloppuisin vuokratyövoimalla ja viime vuonna myös oman henkilökunnan lisätöillä.

Myös palveluseteliä voidaan joissain tilanteissa käyttää.

Pisimmät odotusajat ovat Kokkolan keskusta-alueen hammashoitoloissa, kun taas jokilaaksoissa kiireettömään hoitoon voi päästä jopa alle kuukaudessa.

Jokilaaksoissa on kuitenkin ollut haasteita saada henkilökuntaa pysyviin virkoihin ja siellä on käytetty osittain vuokratyövoimaa.

Nyt vuokratyöläisiä vähennetään Soiten säästöjen takia, ja siksi tilanne voi muuttua nopeasti huonommaksi, kertoo johtava ylihammaslääkäri Martti Lilja.

– Tilanne on herkkä ja voi nopeasti muuttua. Säästöpaineet myös suun terveydenhuollossa ja selkeä budjettirajoite sekä henkilöstöpula jokilaaksoissa tuovat haasteita, joiden keskellä nyt eletään, Lilja sanoo.