Kun tuorein eurobarometri mittasi eri Euroopan valtioiden tahtoa tukea Venäjän hyökkäyksen kohteena olevaa Ukrainaa ja ukrainalaisia, Suomi erottui erityisen yksituumaisena.
Lähes yhdeksän kymmenestä, eli 87 prosenttia kyselyyn vastanneista eurooppalaisista, ja Suomessa vastanneista 97 prosenttia, eli lähes kaikki, kannattavat humanitäärisen avun antamista Venäjä vastaan puolustautuville ukrainalaisille.
Into ja halu tukea näkyy Suomessa paitsi valtion ratkaisuina myös kansalaistoimintana, jota jo kolmatta vuotta jatkunut sota ei ole onnistunut tyrehdyttämään.
Jyväskylässä toimiva Apua Ukrainaan yhdistys on vienyt Ukrainaan erityisesti sairaaoissa tarvittavaa välineistöä ja laitteita.
– Suurin erä ovat sairaalatavarat. Olemme vieneet myös pian sata ajoneuvoa ja muita yrityksiltä saatuja suurempia tavaraeriä, kertoo Apua Ukrainaan -yhdistyksen sihteeri ja rahastonhoitaja Matti Ahonen.
Ahonen on itse ollut viemässä useita avustuskuljetuksia Jyväskylästä Ukrainaan. Matka taitetaan useimmiten rekalla.
Avustusinto ei ole hiipunut
Matti Ahonen, Apua Ukrainaan ry.
Ukrainalaiset ottavat käyttöön muun muassa Suomessa poistoikään ehtineitä saairaalatarvikkeita.
– Lastensairaalan lääkäri totesi minulle, että eivät nämä heidän näkökulmastaan vanhoja ole, vaikka meillä niille on jo kertynyt 30 vuotta käyttöikää, hän toteaa.
Apua Ukrainaan aloitti avustuskuljetukset jo ensimmäisenä sotakeväänä 2022.
Kun sota nyt jatkuu kolmatta vuotta, on pelätty suomalaisten avustusinnon lopahtavan. Näin ei ole Ahosen mukaan käynyt.
– Ei ole hiipunut. Meillä volyymi on kasvanut koko ajan.
Ahonen kiittelee, että esimerkiksi kuljetuksiin on saatu sponsoriapua kuljetusliikkeiltä.
Kuljettaminen on kustannustehokasta, kun apu viedään Puolan kautta Ukrainaan ajoneuvoyhdistelmillä. Sairaalatarvikkeiden lisäksi viedään ajoneuvoja.
– Meiltä lähtee rekkakuorma kerran kuukaudessa ja näitä maasto- ja muita ajoneuvoja lähtee vähintään kerran viikossa, Ahonen kertoo.
Suomalaisen todellisuuden ja Ukrainan todellisuuden välillä on ero, jonka varsinkin avustuskuljetuksia säännöllisesti kuljettava Ahonen on huomannut. Yhteiskunnan perustaa koetellaan.
– Ilmahälytyksiä tulee jatkuvasti, netti, gps ja sähkö katkeilevat jatkuvasti. Siellä syvemmällä sitten on se, että lähes kaikkien omaisia on rintamalla.
Ahosen mukaan on tärkeää muistaa, että ukrainalaiset elävät myös sitä lähes tavallista elämää, jossa käydään töissä, opiskellaan, hoidetaan lapsia.
– Kyllä huumoriakin viljellään ja meillä on ollut myös hauskoja hetkiä siellä, hän kertoo.