EU-vaalien alla Suomessakin on alettua puhua yhä enemmän turvapaikkaprosessiin liittyvästä Ruanda-mallista. Dosentti Hanna Tuomisen mukaan tapa, jolla siitä puhutaan, on sekava.
Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa työskentelevän Tuomisen mukaan ongelmana on se, että mallia ei ymmärretä samalla tavalla.
– Ihmiset tarkoittavat sillä hieman eri asioita. Tämä sekoittaa paljon vaalien aikana käytyä keskustelua turvapaikkapolitiikasta.
Ruanda-malliksi on nimitetty Isoon-Britanniaan tulevien paperittomien siirtolaisten tai turvapaikanhakijoiden lähettäminen Ruandaan. Sopimus pohjautuu maiden väliselle kehitys- ja maahanmuuttosopimukselle.
Perussuomalaisten eurovaaliohjelmassa puhutaan suoraan Ruanda-mallista. Europarlamentissa kokoomuksen viiteryhmä EPP on muuttanut kantaansa vaalien alla. Aiemmin se tuki mallia, mutta on nyt vetäytynyt siitä.
Suomen hallitus on kertonut, että se haluaisi ulkoistaa turvapaikkaprosessin ja kansainvälisen suojelun tarjoamisen.
– Pääministeri Petteri Orpo on takellellut asian kanssa ja on hieman epäselvää, mitä hän nyt tarkoittaa tällä, dosentti Hanna Tuominen kertoo.
Helsingin Sanomien vaalitentissä Orpo äänesti turvapaikkamenettelyn ulkoistamista vastaan, mikä eroaa aiemmasta kannasta. Hän on myös vaaliväittelyissä nostanut esiin kolmas maa -yhteistyön, joka Tuomisen mukaan on eri asia kuin Ruanda-malli.
– Meillä on Euroopassa käytössä monta eri mallia. Tuntuu siltä, että poliitikotkin rupeavat sekoittamaan näitä.
Hän nostaa esiin Italian ja Albanian yhteistyön, jossa Italian viranomaiset tulevat Albaniaan selvittämään pakolaisten vastaanottoa.
Tuominen alleviivaa, ettei eri käytäntöjä voi niputtaa yhteen.
– Malleilla on olennaisia eroja oikeudelliselta ja moraaliselta kannalta.
Tuomisen mielestä Ison-Britannian Ruanda-malli on käytännössä mahdoton toteuttaa.
– Jos kaikki nämä ihmiset laitettaisiin lentokoneisiin ja lähetettäisiin Ruandaan, siinä ei ole mitään järkeä. Päinvastoin tässä luodaan tällaista pelotetta, jolla pyritään sitten ehkäisemään salakuljettajien toimintaa.
Dosentti Hanna Tuominen avaa lisää Ruanda-mallia 8 minuuttia -jaksossa.