Suomalaiskätilö Minna Vanhamäki on kohdannut kenttäsairaalassa Rafahissa Gazassa ihmiskohtaloita, jotka hän muistaa koko loppuelämänsä.
Yksi niistä on jäänyt hänen mieleensä voimakkaimpana. Kenttäsairaalan synnytysklinikalle tullut nainen oli menettänyt ilmaiskussa koko perheensä: puolisonsa ja kaksi lastaan. Nyt hän saapui sairaalaan synnyttämään kolmannen lapsensa.
– Hän sai terveen pienen poikavauvan, mutta tilanne oli kaiken kaikkiaan traaginen taustan vuoksi, Vanhamäki kertoo.
Vanhamäki on työskennellyt kätilönä Punaisen Ristin kenttäsairaalassa Rafahissa toukokuun alusta asti. Hän kertoi kokemuksistaan tänään perjantaina Ylen Radio Suomen Päivässä.
Osa on jo paennut
Israel on vastannut äärijärjestö Hamasin iskuihin kohdistamalla useita iskuja Rafahiin kevään aikana. Toukokuun lopussa se teki ilmaiskun Rafahissa sijaitsevaan pakolaisleiriin. Iskussa kuoli runsaasti siviilejä, ja se tuomittiin maailmalla laajasti.
Gazalaisille kaupunki on ollut viimeisiä pakopaikkoja sodan keskellä. Sen lisäksi rajakaupunki Rafah on ollut keskeinen reitti avustusrekoille, joiden määrä romahti Israelin maahyökkäyksen jälkeen.
Vanhamäki työskentelee puolueettomalle humanitaariselle avustusjärjestölle, eikä ota siksi kantaa itse konfliktiin. Hän kuitenkin kertoo, että avun tarve Rafahissa on valtava.
– Hätä on suuri. Omaisilla on suuri stressi läheisistään, ja ruuan ja veden puute on läsnä joka päivä. Useat perheet ovat joutuneet siirtymään kolme, jopa neljä kertaa löytääkseen vähän turvallisemman paikan mihin asettua, eli tilanne on kriittinen.
YK:n väestörahasto UNFPA arvioi toukokuun loppupuolella, että noin 18 500 raskaana olevaa naista on joutunut pakenemaan Rafahista. Palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA:n mukaan noin 10 000 odottavaa äitiä on jäänyt alueelle.
Lähteiden mukaan pääsy terveydenhuoltoon ja äitiystarvikkeisiin on Gazassa vähäistä, ja sekä äitien että vauvojen terveys on vaarassa.
”Koko henkilökunta iloitsee jokaisesta vastasyntyneestä”
Vanhamäki työskentelee Punaisen Ristin kansainvälisen komitean kenttäsairaalaan pystytetyssä synnytysten ja naistentautien klinikalla.
Haastattelua edeltävänä yönä sairaalaan oli syntynyt kolme hyväkuntoista vauvaa.
– Pienikin positiivinen signaali näissä oloissa on aina suuri uutinen. Koko sairaalan henkilökunta iloitsee jokaisesta vastasyntyneestä. Se on aina sellainen positiivinen asia, josta olemme tosi onnellisia, Vanhamäki sanoo.
Terveydenhuolto on kriisissä koko Gazan alueella. Sairaaloita on romahtanut maan tasalle. Veden- ja sähkönjakelu ovat häiriintyneet, minkä lisäksi alueella on vakava ruuan ja lääkkeiden puute.
Vanhamäen mukaan Rafahissa likaisesta vedestä on aiheutunut äideille vatsaoireita ja pikkuhiljaa myös aliravitsemusta on nähtävissä, mutta pääsääntöisesti äidit ovat vielä kohtalaisen hyvässä kunnossa.
– Ravitsemuksesta ja varsinkin terveellisestä ruuasta on huutava pula.
Klinikalla äitejä kannustetaan voimakkaasti rintaruokintaan, koska se on Vanhamäen mukaan tehokas keino ehkäistä vauvojen aliravitsemusta. Vastasyntyneet voivat pääasiassa hyvin, mutta Rafahissa on runsaasti vanhempia, aliravittuja lapsia.
Ympäröivästä kriisistä huolimatta Vanhamäki kertoo, että työolosuhteet kenttäsairaalassa ovat hyvät. Sairaalassa on esimerkiksi oma vedenpuhdistusjärjestelmä.
– Meillä on aika hyvä varmuusvarasto tällä hetkellä, omat välineemme riittävät toistaiseksi hyvin.
Kaikki äidit eivät pääse avun luo
Kaaoksen keskellä raskauksia pyritään seuraamaan mahdollisuuksien mukaan.
Erityisen onnellinen Vanhamäki on siitä, että synnytysten jälkeinen jälkitarkastusklinikka on jo saatu pikkuhiljaa pyörimään.
– Pyydämme äitejä palaamaan noin kuuden viikon jälkeen takaisin klinikalle, missä voidaan tarkastaa, että vastasyntyneet ovat kunnossa, ja äidit myös, Vanhamäki sanoo.
Potilaita saapuu naistenklinikalle myös sairaalan poliklinikan puolelta. Heille pyritään Vanhamäen mukaan aina sopimaan seuraava käynti, jotta äidin terveydentila voidaan varmistaa ennen synnytystä.
Kaikki eivät kuitenkaan pääse paikalle.
– Näissä oloissa on hyvin vaikeaa päästä liikkeelle. On ymmärrettävää, että aina äidit eivät pääse [tulemaan], vaikka haluaisivat.
Räjähdykset hätkähdyttävät
Vanhamäki on työskennellyt Punaisen Ristin kenttäsairaalassa hieman yli kuukauden. Hän aikoo tulla nyt pienelle lomalle Suomeen, mutta palaa takaisin Rafahiin kolmeksi kuukaudeksi.
Sotatoimet Rafahissa eivät häntä pelota.
– Tietysti silloin, kun kiivaat taisteluäänet ja voimakkaat räjähdykset tulevat lähelle, niin aina se on hätkähdyttävää. Mutta huomioni on voimakkaasti omissa työtehtävissä, sairaalassa ja potilaissa, joita varten täällä olemme.
Jutun otsikkoa korjattu 10.6. klo 10.34: Sana telttaleiri korjattu sanalla kenttäsairaala.