Teemu Pukki edelleen sivussa, Minnesota tappioputkessa

Pukki kärsii MLS:n kotisivujen mukaan polvivammasta.

Teemu Pukki juoksemassa kentällä.
Minnesotassa pelaava Teemu Pukki on edelleen sivussa kokoonpanosta. Kuva: Getty Images
  • STT Urheilu

Suomalaishyökkääjä Teemu Pukki oli edelleen kokoonpanosta poissa, kun hänen edustamansa Minnesota kärsi jalkapallon MLS:ssä 0–1-kotitappion Austinille. Robin Lod pelasi Suomen aikaa varhain sunnuntaina koko ottelun Minnesotan paidassa ja sai lopussa keltaisen kortin.

MLS:n kotisivujen mukaan Pukki kärsii polvivammasta. Hän ei ole pelannut Minnesotan neljässä tuoreimmassa ottelussa. Pukki on ollut tällä kaudella MLS:ssä kentällä 15 ottelussa, joissa hän on tehnyt kaksi maalia.

Minnesota on liigan länsilohkossa viidentenä. Joukkueen vire on ollut viime aikoina hukassa, sillä Minnesota on jäänyt ilman voittoa neljässä tuoreimmassa ottelussaan ja on kolmen pelin tappioputkessa.

Austinia vastaan kotijoukkueen urakkaa vaikeutti Hassani Dotsonin avauspuoliajalla saama punainen kortti. Austinin suomalaispelaajat Alexander Ring ja Leo Väisänen olivat koko ottelun kentällä.

Koko ottelun pelanneen Jere Urosen edustama Charlotte juhli 2–0-vierasvoittoa Philadelphiasta. Montrealin Lassi Lappalainen pelasi toisen puoliajan 1–4-vierastappiossa Coloradolle.

Matti Peltolan D.C. United hävisi kotonaan Houstonille 1–4. Peltola oli kentällä koko kamppailun. Robert Taylorin Inter Miami ei ollut pelivuorossa.