Jalkapallon EM-kisat Ylen kanavilla 14.6.–14.7. Siirry kisasivustolle tästä linkistä.
Kuuntele 11 ystävää -podcastin tuorein jakso alta tai tästä linkistä.
Enää neljä parasta on jäljellä.
Jalkapallon EM-kisat jatkuvat tiistaina ja keskiviikkona, kun pelataan välieriä. Viimeiset puolivälierät pelattiin lauantaina, jolloin Englanti kaatoi Sveitsin rangaistuspotkukilpailussa ja Hollanti nousi tappioasemasta voittoon Turkkia vastaan.
Välierissä pelaavat myös Espanja ja Ranska, jotka lunastivat paikkansa neljän parhaan joukkoon perjantaina.
Yle Urheilun asiantuntija Antti Pohja käy läpi välierien ratkaisevat kysymykset.
Espanja–Ranska (tiistai klo 22)
Pääseekö Mbappé parhaimpaansa?
– Espanja on näyttänyt monessa ottelussa pystyvänsä liikuttamaan palloa hyvin ja nopeasti matalaakin blokkia vastaan. Pallo ei väsy ikinä, toisin kuin Ranskan puolustajat jossain vaiheessa. Tärkeäksi nousee se, mitä pallonmenetysten jälkeen tapahtuu.
– Kokonaisuutena uskon, että jos joku pystyy horjuttamaan Ranskan puolustusmuuria, niin Espanja. Nostan itse Espanjan suosikiksi jo sillä, että Kylian Mbappén maski on selvästi vienyt pelihaluja. Paras terä on poissa, ja maalintekovastuu on kuitenkin enemmän tai vähemmän hänen harteillaan. Hänen pallolliset hetkensä saattavat jäädä todella vähiin.
Jatkuuko Espanjan laitarakettien ilotulitus?
– Nykyinen Espanja ei enää käännä peliä pallonhallinnaksi aina, kun nähdään pieni riski menetykseen. Jos on mahdollisuus edetä, sitten edetään.
– Espanja haluaa usein tulla laidoilta, koska siellä on lähiaikoina varsin hyvin menestyneitä pelaajia, mutta keskelle pelaaminen on tärkeä vaihe ennen laitaan pelaamista, jotta sinne saadaan aito tilanne yhdellä yhtä vastaan. Niitä Espanja pystyy hyvin hyödyntämään.
Riittääkö Ranskan hyökkääminen?
– Ranskan pelissä on tietysti toimivia asioita, siksi he ovat välierissä. Puolustaminen on hyvällä mallilla ja heille on hyvin vaikea tehdä maaleja. Kysymykset liittyvät kuitenkin maalintekoon ja tehokkuuteen. Kuinka vähiin tilanteet jäävät? Se on mielenkiintoista nähdä.
Hollanti–Englanti (keskiviikko klo 22)
Onko mitään identiteettiä?
– Sekä Englanti että Hollanti paransivat puolivälierissä pelaamistaan. He olivat riittävän hyviä. Eivät loistavia, mutta löysivät tarvittavan kairatakseen tiensä välieriin. Molemmilla on ollut joitakin hyviä jaksoja, mutta ei mitään eheää kokonaisuutta.
– Mietin, mikä näitä joukkueita leimaa, enkä oikein osaa sanoa suunnitelmaa eteenkään Englannin kohdalla. Lähdetäänkö jatkamaan perinnettä, joka ei toiminut Slovakiaa ja Sveitsiä vastaan, eli aktivoimaan puolustamista varovaisesti, vai luovuttaako Englanti suosiolla pallonhallinnan ja vetäytyy alemmas? Englanti on puolustanut matalalta aika tuloksekkaasti.
Saadaanko tähtisikermä vihdoin loistamaan?
– Bukayo Saka oli puolivälierässä hyvin pelissä mukana ja oikea laita toimi suhteellisen hyvin. Phil Foden - Jude Bellingham -akseli on murheenkryyni, kun kaksi mahtavaa pelaajaa syö samaa näkkileipää. Puolivälierissä nähtiin jo vähän valonpilkahdusta, mutta kokonaisuutena peli ei edelleenkään ole kovin valmista.
– Vaihtopelaajat ovat antaneet hyviä näyttöjä, joten jos esimerkiksi Harry Kane ajelehtii Hollantia vastaan ilman tulosta, Englannilla on hyvä mahdollisuus vaihtoihin.
Kestääkö Hollanti omissa?
– Hollannin yksi ongelma on puolustukseen palaaminen. Jos Enganti pääsee kääntämään nopeasti ja hyödyntämään Sakan kuntoa tai Bellinghamin vahvaa juoksemista ja kuljettamista, niin laatu yksilöinä on sitä tasoa, että Hollannilla saattaa olla kiire.
Kisoja seurataan Yle-sovelluksessa ja Ylen verkkosivuilla hetki hetkeltä tässä artikkelissa.