Kesykaneja on hylätty aiempaa enemmän luontoon Turun seudulla.
Vielä ei kuitenkaan puhuta ihan samanlaisesta city-kani-ilmiöstä, mikä on rehottanut pääkaupunkiseudulla jo vuosia. Ilmiö on kuitenkin Turussa uusi.
– Niitä on nyt muutamana vuonna alkanut tulemaan, ja niitä tulee meille huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Tänä kesänä puhutaan jo kymmenistä, Turun eläinsuojeluyhdistyksen toiminnanjohtaja Sari Pesonen sanoo.
Osa kaneista päätyy hoitolaan myös inhimillisistä syistä.
– Jonkun verran on sellaisia kaneja, joista omistajat haluavat itse luopua, ollaan myös tämmöisiä otettu, ja yritetään löytää niille koti.
Turun eläinsuojeluyhdistyksen alkukesä on ollut poikkeuksellisen kiireistä aikaa. Eläimiä on otettu huostaan satamäärin.
Kissoja tullut satoja
Eniten eläinsuojeluyhdistyksen hoitolaa työllistää kissat.
– Kissoja on tullut ovista ja ikkunoista. Melkein 400 kissaa on tuotu jo nyt, ja se on aika kova tulos tähän aikaan vuotta. Koko viime vuonna niitä tuli vajaa 700.
Pesonen sanoo, että osan määrästä selittää niin sanottu kesäkissailmiö. Myös karanneet puolivillit kissat, joita loukutetaan, päätyvät usein eläinhoitolaan.
– Nyt on tällainen buumi, että on paljon emoja, jotka ovat juuri synnyttäneet. Luonnosta on löytynyt paljon neljän-viiden viikon ikäisiä pentuja.
Vaikka eläinsuojeluyhdistyksen hoitola pursuaa kissoja, kaikille yritetään tehdä olot mahdollisimman hyväksi. Eutanasiaan turvaudutaan ani harvoin, muutamia kertoja vuodessa.
– Kyllä me pyritään jokainen kissa hoitamaan ja löytämään sille uusi, oma koti, toiminnanjohtaja Sari Pesonen sanoo.