Presidentiksi pyrkivä republikaanien ehdokas Donald Trump sai osuman luodista kampanjatilaisuudessaan Pennsylvaniassa lauantai-iltana. Luoti lävisti hänen korvansa yläosan.
Yleisöstä yksi ihminen kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti. Salainen palvelu surmasi epäillyn ampujan Thomas Matthew Crooksin.
Ampumavälikohtausta tutkitaan salamurhan yrityksenä.
Yhdysvalloissa on historian aikana nähty useita presidenttiin tai presidenttiehdokkaaseen kohdistuvia salamurhia ja niiden yrityksiä.
Keräsimme tapauksia vuoteen 1865 asti.
2011: Barack Obama
Idaholaista miestä syytettiin alun perin demokraattipresidentti Barack Obaman murhayrityksestä vuonna 2011, kun hän ampui laukauksia Valkoista taloa kohti. Presidentti tai hänen puolisonsa eivät tosin olleet tapahtumahetkellä kotona.
Idaholaismies Oscar Ortega-Hernandez sai ampumisesta 25 vuoden vankeustuomion. Syyttäjät luopuivat kuitenkin salamurhasyytteistä osana sopimusta, jossa syytetty tunnusti syyllistyneensä asunnon vahingoittamiseen ja ihmishenkien vaarantamiseen sekä ampuma-aseen käyttöön väkivaltarikoksessa.
1996: Bill Clinton
Presidentti Bill Clinton ja hänen puolisonsa Hillary Clinton olivat juuri laskeutumassa Filippiinien pääkaupunkiin Manilaan 23. marraskuuta 1996, kun Yhdysvaltain salaisen palvelun yksikkö sai tietoonsa, että räjähde oli sijoitettu autosaattueen reitille.
Agentit vaihtoivat reittiä Clintoneiden hotellille, mikä esti epäillyn murhayrityksen. Teosta epäiltiin terroristijärjestö al-Qaidaa.
1981: Ronald Reagan
Rebublikaanipresidentti Ronald Reagan piti puheen pian valtaanastumisensa jälkeen Washingtonissa Hilton-hotellin ulkopuolella. Puheen jälkeen häntä ammuttiin ja hän haavoittui vakavasti. Reagan vietti useita päiviä sairaalassa, mutta lopulta hän toipui ja jatkoi presidenttinä seuraavat kahdeksan vuotta.
Reaganin ampuja, John Hinckley, vietti vuosikymmeniä mielisairaalassa, kunnes hänet vapautettiin vuonna 2022.
1975: Gerald Ford
Presidentti Gerald Fordiin kohdistui kaksi murhayritystä lyhyen ajan sisällä vuonna 1975.
Ensin Lynette Fromme ei onnistunut ampumaan Fordia Sacramentossa, Kaliforniassa, ja vain muutamaa viikkoa myöhemmin Sara Moore epäonnistui omassa murhayrityksessään San Franciscossa. Sivullinen oli tarttunut Moorea käsivarresta, ja laukaus oli mennyt ohi.
Presidentti ei vahingoittunut kummassakaan välikohtauksessa.
1972: George Wallace
Alabaman kuvernööri George Wallace oli kolmatta kertaa ehdolla presidentiksi, kun häntä ammuttiin Washingtonin ulkopuolella vuonna 1972. Ampuminen jätti hänet vyötäröstä alaspäin halvaantuneeksi.
1968: Robert F. Kennedy
Presidentti John F. Kennedyn veli Robert F. Kennedy oli ehdolla demokraattien presidenttiehdokkaaksi vuonna 1968, kun häntä ammuttiin Ambassador-hotellissa Los Angelesissa, Kaliforniassa.
Hänen tappajansa Sirhan Sirhan on edelleen vangittuna Kaliforniassa.
1963: John F. Kennedy
Kenties yksi tunnetuimmista presidentin murhista tapahtui vuonna 1963, kun presidentti John F. Kennedy murhattiin kesken paraatin avoautoonsa Dallasissa, Teksasissa.
Presidentin ampunut tarkka-ampuja Lee Harvey Oswald kuoli pari päivää myöhemmin, kun dallasilainen yökerhonomistaja surmasi tämän.
1933: Franklin D. Roosevelt
Vasta presidentiksi valittu Franklin D. Roosevelt yritettiin murhata Miamissa vuonna 1933. Ampuja, Guiseppe Zangara, ei osunut Rooseveltiin, mutta tappoi Chicagon pormestarin Anton Cermakin.
Zangara teloitettiin lopulta sähkötuolissa.
1912: Theodore Roosevelt
Trumpin kanssa samanlainen tapahtumakulku sattui vuonna 1912. Entinen presidentti Theodore Roosevelt yritti saada takaisin vanhan virkansa vuoden 1912 kampanjan aikana. Häntä ammuttiin matkalla puhetilaisuuteen Milwaukeessa Wisconsinissa.
Hän piti puheen ampumisesta huolimatta, ja hänet vietiin tämän jälkeen sairaalaan.
Myöhemmin Roosevelt sanoi, että hänen 50-sivuisen puheensa taitettu paperinivaska hidasti luotia, joka jäi hänen rintaansa koko hänen loppuelämänsä ajaksi.
Roosevelt kuitenkin lopulta hävisi presidenttikampanjansa.
1901: William McKinley
Kun William McKinley oli valittu toistamiseen presidentiksi, hän lähti tapaamaan kansalaisia näyttelyssä Buffalossa. Anarkisti Leon Czolgosz ampui lähietäisyydeltä kaksi laukausta McKinleyä kohti. McKinley kuoli sairaalassa luotien aiheuttamiin vammoihin
Czolgosz teloitettiin myöhemmin sähkötuolissa.
Murhan seurauksena varapresidentti Theodore Rooseveltistä tuli Yhdysvaltojen nuorin presidentti 42-vuotiaana.
1881: James Garfield
Repuplikaanipresidentti James Garfieldia ammuttiin Washingtonissa juna-asemalla heinäkuussa 1881. Hän kuoli vammoihinsa kuukausia myöhemmin syyskuussa.
Garfieldin ampunut Charles Guiteau tuomittiin ja hirtettiin noin vuotta myöhemmin.
1865: Abraham Lincoln
Abraham Lincoln oli ensimmäinen Yhdysvaltojen presidentti, joka murhattiin. Häntä ammuttiin takaraivoon vuonna 1865 teatterissa Washington DC:ssä.
Ampuja oli näyttelijä John Wilkes Booth, joka pakeni paikalta. Kun Booth saatiin kiinni viikkoja myöhemmin Virginiassa, hänet ammuttiin.
Juttua muokattu 15.7.2024 klo 9:06: Korjattu epäillyn ampujan nimi Crookista Crooksiksi.
Korjaus TV-uutisiin 14.7.2024 klo 20.30. Lähetyksessä kerrottiin virheellisesti, että Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti olisi ollut Abraham Lincoln. Tieto ei pidä paikkaansa, sillä maan ensimmäinen presidentti oli George Washington.
Lähteet: CNN, Reuters, The New York Times