Valmet Automotive laajentaa akkujen testauspalveluaan Saksassa.
Uusi laajennus kaksinkertaistaa Bad Friedrichshallin akkutestikeskuksen testiasemien määrän. Samalla tehtaalla otettiin käyttöön uusi varastointi- ja logistiikkakeskus.
Akkutestikeskuksessa voidaan testata esimerkiksi akkujen käyttöikää, lämmönhallintaa ja ympäristövaikutuksia.
– Laajennuksen myötä pystymme tarjoamaan parasta mahdollista tukea ja ratkaisuja sekä akkujärjestelmien tuotekehitykseen että sarjatuotantoon, sanoo akkujen testaustoiminnasta vastaava johtaja Stefan Sommer Valmet Automotiven tiedotteessa.
Yhtiö suunnittelee edelleen lisäinvestointeja. Tulevaisuudessa tarkoituksena on laajentaa etenkin raskaan liikenteen ja työkoneiden akkujärjestelmien palvelu- ja analytiikkatarjontaa.
Akkutestikeskuksen laajennus tukee yhtiön mukaan Valmet Automotiven strategista muutosta, jossa akkuliiketoiminta painottaa omia akkujärjestelmiä esimerkiksi teollisuuden työkoneiden käyttöön.
Akkuliiketoiminta kasvaa vauhdilla
Valmet Automotiven akkuliiketoiminta on ollut tuottavaa myös lukujen valossa.
Yhtiön tuoreesta tilinpäätöksestä selviää, että viime vuonna akkuliiketoiminnan tilikauden tulos oli noin 5,45 miljoonaa euroa. Tilikauden tuloksen kasvu on ollut nopeaa. Vuonna 2022 tulosta syntyi 640 000 euroa.
Kasvu on seurausta liikevaihdon kohoamisesta, sillä liikevaihtoa Valmet Automotive EV Powerille kertyi viime vuonna noin 250 miljoonaa, kun vuotta aikaisemmin liikevaihto oli 190 miljoonaa.
Vuoden 2023 aikana yhtiö investoi toimintaansa reilut 11 miljoonaa euroa ja tuotekehitykseen 67 miljoonaa.
Toiminnan kasvaessa myös kulut kasvoivat. Muun muassa akkuliiketoiminnan henkilöstökulut nousivat 50 miljoonasta eurosta 60 miljoonaan. Viime vuoden lopulla Valmet Automotive EV Power työllisti yhteensä noin tuhat ihmistä Suomessa ja Saksassa.
Yhtiöllä on kolme akkutehdasta. Suomessa akkuja valmistetaan Salossa ja Uudessakaupungissa, missä sijaitsee myös sen pääkonttori.
Valmet Automotive -konserni suunnitteli pörssilistautumista vuonna 2022, mutta lopulta listautuminen peruttiin.
Uutista korjattu 30.7. kello 10:57: Valmet Automotivella on kaikkiaan kolme akkutehdasta, joista kaksi Suomessa. Aikaisemmin jutussa väitettiin että tehtaita on kolme Saksassa.