PARIISI. Kun Yhdysvaltain yleisurheilutähdet saapuvat tiedotustilaisuuteen Pariisin lehdistökeskuksessa, tilaisuudesta ei puutu sähköä. Ei etenkään silloin, kun paikalla on Noah Lyles.
– Champs are here! (suom. Mestarit ovat täällä!), Lyles huikkaa kovaan ääneen astellessaan median eteen neljän muun yhdysvaltalaisen yleisurheiluhuipun kanssa.
Lyles, 27, on pikajuoksun kuusinkertainen MM-kultamitalisti ja hallitseva maailmanmestari niin sadalla kuin 200 metrillä. Hänet tunnetaan myös showmiehenä, joka haluaa olla yleisurheilun keulakuva. Sitä on pönkittänyt keväällä Netflixissä julkaistu kuusiosainen sarja Sprint, jossa Lyles on yksi päätähdistä.
Avoimuus on olennainen osa Lylesia. Hän on kertonut muun muassa haasteistaan mielenterveytensä kanssa.
– Voin viimeinkin sanoa, että kilpailen olympialaisissa ilman masennusta. Oloni on mahtava. Tunnen paljon, paljon iloa.
– Tällaisina hetkinä voin muistella viime olympialaisia ja todeta, että tällä kertaa asiat ovat toisin – ja olen valmis näyttämään sen, Lyles sanoo.
Kolme terapeuttia
Lyles esiintyy itsevarmana, mutta hän kertoo tekevänsä jatkuvasti töitä pitääkseen mielensä tasapainossa.
– Minulla on kolme terapeuttia: yksi jokapäiväiseen elämään, yksi urheiluun ja yksi käsittelemään suruja.
Kuten tähtistatuksella varustetut urheilijat, Lyles nauttii huomiosta ja väenpaljoudesta. Sille on myös perustavanlaatuinen syy.
Lyles kärsi varhaisessa lapsuudessaan vakavista, hengenvaarallisista astmakohtauksista. Hänet kiidätettiin lukuisia kertoja yöllä sairaalaan. Vaikka kohtaukset ovat jo kauas taakse jäänyttä elämää, kilpailuissa hän kokee ihmisten huomion keskipisteenä olemisen luonnolliseksi ja turvalliseksi ympäristöksi.
– Jos yleisöä ei ole, häviöni todennäköisyys on suurimmillaan, Lyles sanoo.
Lyles tunnetaan eritoten 200 metrin spesialistina, joka on voittanut matkan kolmissa MM-kisoissa peräkkäin. Ainoa tappio arvokisoissa viiden viime vuoden aikana on Tokion olympialaisista, johon järjestäjät eivät päästäneet yleisöä koronapandemian vuoksi.
Uusi asenne
Lylesin mukaan hänen suurin ongelmansa Tokiossa liittyi kuitenkin voittamista kohtaan tuntemaansa pakkomielteeseen.
– Normaalisti olen lähtötelineiden takana valmis aloittamaan show'n. Tokiossa hauskuus loisti poissaolollaan.
Sittemmin tulleet voitot hän panee isoilta osin asennemuutoksen piikkiin. Sen ilmentymä on Lylesin päässään pitämä hattu, jonka olympialaisten karsintaseulan läpäisseet yhdysvaltalaiset saivat maansa urheilujohdolta.
– Tämä on suosikkihattuni. Se on ollut päässäni käytännössä siitä saakka, kun pääsin joukkueeseen. Hattu muistuttaa minua pysymään hetkessä ja nauttimaan siitä. Että tämä on ennen kaikkea hauskaa, Lyles sanoo.
Varjopuoli
Pariisin olympialaiset ovat opettaneet Lylesille myös uutta. Menestys ja Netflix-sarja ovat nostaneet Lylesin urheilijoiden kisakylässä tunnetuimpien hahmojen joukkoon. Se on tuonut omat haasteensa.
– Viime olympialaisista poiketen minun on vaikea löytää kisakylästä rauhallista tilaa. En haluaisi asua muualla, mutta näiden kisojen jälkeen aion puhua asiasta joukkueenjohdon kanssa.
Lyles valaisee tilannettaan konkreettisella esimerkillä.
– Huomaan syöväni epätavallisiin aikoihin kisaruokalan nurkissa, jotta voin olla rauhassa tyttöystäväni kanssa ja nauttia ateriasta.
– Näissä olympialaisissa minulle on tärkeintä, että puhun tunteistani. Toisin kuin viime olympialaisissa, haluan olla avoin joukkuekavereilleni ja läheisilleni, Lyles sanoo.