Suomelle tappio EM-karsintojen avauksessa
Suomi hävisi Sveitsille EM-karsintojen avausottelussa erin 3–2 (25–18, 26–28, 23–25, 25–17, 12–15).
Suomi aloitti ottelun vahvasti, kun joukkue hallitsi avauserää hyvällä yhteispelillä. Suomen peli kulminoitui Jessica Kososen onnistumisiin syötöissä ja vastaanotossa.
Toinen ja kolmas erä olivat varsin tiukkoja, mutta lopulta Sveitsi oli molemmissa vahvempi ja karkasi 2–1-johtoon.
Sveitsi käänsi nuo voittamansa erät edukseen etenkin huippuhakkuri Maja Storckin tehokkuudella. Sveitsi pelasi Storckin jatkuvasti hyökkäyspaikkoihin, eikä Suomi keksinyt keinoja sveitsiläisen pysäyttämiseen. Pallot karkasivat Suomelta joko torjunnan tai vastaanoton kautta Sveitsin pisteiksi.
Neloserä meni jälleen Suomen komennossa. Vastaanotto toimi kahta aiempaa erää paremmin. Lisäksi Suvi Kokkonen ja Netta Rekola onnistuivat hyökkäyksissään.
Viides erä alkoi tiukkana, mutta puoltenvaihdon kohdalla Sveitsi oli jo muutaman pisteen johdossa. Neloserässä uinunut hakkuri Storck löysi jälleen vireensä ja iski Suomen kanveesiin.
– Storckia ei saatu kuriin, vaikka yksi taktiikka oli torjunnalla estää häntä. Storck pystyi erinomaiseen peliin tänään, Yle Urheilun asiantuntija Riikka Lehtonen arvioi ottelun päätyttyä.
Toisessa ottelussaan Suomi kohtaa vieraskentällä Saksan. Tuo ottelu pelataan torstaina 29. elokuuta. Sitä ennen Euroopan rankingin kuudentena oleva Saksa kohtaa Sveitsin 24. elokuuta.
– Nyt Suomi saa vähän materiaalia tuosta Sveitsi–Saksa-pelistä, että minkälainen Saksan joukkue on tulossa vastaan. Tiedetään, että Saksa on kova ja eroa näihin kahteen muuhun joukkueeseen varmasti on. Onko Suomella mahdollisuus härkkiä Saksaa ja saada omalla hyvällä syötöllään Saksan peliä rikkki? pohti asiantuntija Lehtonen.