Kun naiset järjestävät polttareita, kuluja jaellaan anaalisen tarkkaan ja vielä häissäkin penätään 4 euron naurujoogapyyhevuokran summia toisilta. Kun miehet järjestävät polttarit, jokainen lyö muutaman setelin tiskiin ja sitten pidetään rennosti hauskaa. Tämä kulunut vitsi kiertää netissä kesästä toiseen. Hah. Hah.
Olen sitä mieltä, että jos näin onkin, niin naisten tapa hoitaa raha-asiat on parempi. Siinä otetaan ihmisten tunteet ja tilanteet huomioon. Nimittäin raha ja yhteisten asioiden jakaminen on hienotunteista hommaa. Yhteisten mökki- ja lomareissujen maksamisessa kyse ei ole vain euroista, vaan perustavanlaatuisista tarpeista, jotka pitäisi sovittaa yhteen: kasvojen säilyttäminen, autonomia ja joukkoon kuuluminen.
Mitä enemmän on rahaa, sitä helpompi on olla höveli tyyppi, joka ei laskeskele rahojaan. Toisaalta anteliaisuus ja varakkuus eivät aina kulje käsi kädessä, joskus jopa päinvastoin. Jokainen haluaa kuitenkin säilyttää kasvonsa, ja voi tuntua nololta joutua sanomaan, ettei johonkin ole varaa. Niinpä on tärkeää lukea tilannetta silloin, kun järjestetään mökkireissuja, polttareita tai ravintolaillallisia. Olisi reilua sopia budjetista ainakin suurinpiirtein, sillä pienituloiselle on iso juttu, maksaako viikonloppu 30 vai 70 euroa. (Kuulin myös juuri polttareista, joista lähetettiin pokalla 400 euron lasku – herramunvereni!)
Ihmiset tekevät kaikkensa välttyäkseen kiusallisilta tilanteilta ja kasvojensa menettämiseltä.
Sitten on kaikenlaisia tilanteita, jotka vaativat keskustelun, ainakin jos ne toistuvat: Ketkä maksavat mökkireissulla lasten ruoat, lapsen huoltaja vai myös seurueen lapsettomat? 14-vuotias syö jo aika paljon. Voidaanko alkoholit ostaa erikseen, mikäli osa jengistä ei juo? Entä juustot ja vegaanit? No, todellisuudessa ihmiset tekevät kaikkensa välttyäkseen kiusallisilta tilanteilta ja kasvojensa menettämiseltä. Niinpä näistä ei useinkaan keskustella, vaan purraan vain hammasta.
Haluan myös itse päättää, mihin käytän rahani. Etenkin silloin, kun minulla oli vähän rahaa, tuntui tuskaiselta, kun joku latoi yhteiseen mökkiostoskärryyn yli kahdenkympin viinin. Voi olla, että minulla oli kyllä varaa, mutta sitten se raha oli tulevaisuudessa pois. Tähänkin auttaa vanha kunnon keskustelu – mutta sitä ihmiset eivät halua käydä. Liian kiusallista!
Ihmisen perustavanlaatuisin tarve on joukkoon kuuluminen. On inhottavaa, jos ei pääse kavereiden illanviettoon siksi, ettei ole varaa kolmen ruokalajin menuuhun. Eikä näinä inflaation ja isojen korkojen päivinä siihen vaadita edes kovinkaan pientä kuukausituloa. Toisaalta tuntuu, että viime aikoina on alkanut olla yhä hyväksyttävämpää sanoa ääneen, ettei keskiluokkaisella ihmisellä ole rahaa johonkin. Hyvä niin: ihmisten pitäisi ylipäänsä opetella sanomaan, että nyt ei ole varaa.
Ihmisten pitäisi ylipäänsä opetella sanomaan, että nyt ei ole varaa.
Ystäväpiirissäni on kehitelty ratkaisuja yhteisten menojen maksamiseen. Viikonlopun mökkireissulla on tapana jakaa jengi kahden hengen tiimeihin, joista jokainen tekee yhden aterian: lounaan, illallisen tai muhkean aamiaisen. Näin jokainen pystyy sopeuttamaan valmistamansa aterian itselleen mieluisaan hinta- ja laatutasoon. Tällöin on myös tyylikästä, että he, keillä on enemmän rahaa, tuovat pöytään vähän parempaa muikkua. Sitten on ihanaa, jos joku tuo tämän lisäksi ihan vain anteliaisuuttaan jotain pientä extraherkkua, kuten premium-leipää tai itse panemaansa olutta.
Tansanian-matkalla taas perustimme pankin, jonne laitoimme dollareita sitä mukaa, kun kassa tyhjeni. Sitten meistä swahilinkielentaitoinen hoiti ravintolatilaukset ja maksoi koko joukon ateriat.
Hommaa voi myös hienosäätää: ystäväni purjehdusreissuilla tehdään niin, että koko veneretken kulut kootaan pottiin ja niistä lasketaan päivähinta. Osa naisistosta on kyydissä vain muutaman päivän, osa viikon.
He, keillä on enemmän rahaa, tuovat pöytään vähän parempaa muikkua.
Jos operaatio on suurempi, kuten vaikka polttarit, Google-välineiden käyttö, ennakkotilaukset ja kulujen jako per naama toimii. Mutta käytännössä tämä vaatii tuottajan.
Reissuilla pitääkin tajuta se, että ainoa kulutettava resurssi ei ole vain raha. Joku laittaa yleensä yhteiseen pottiin enemmän aikaansa ja energiaansa – ja se voi olla rahaakin arvokkaampaa.
Julia Thurén
Kirjoittaja on yrittäjä, jonka yksi suosikkipuheenaiheista on raha.