Kymenlaakson hyvinvointialueen korona- ja kausirokotuksien ajanvaraus riskiryhmille käynnistyy tänään keskiviikkona.
Vakavasti immuunipuutteiset ja 80 vuotta täyttäneet voivat varata ajan rokotukseen keskiviikosta 28. elokuuta alkaen. Ensimmäiset rokotusajat ovat 2. syyskuuta.
Hyvinvointialueen tietopaketti tämän syksyn rokotuksista löytyy verkkosivuilta.
Aika rokotukseen varataan verkossa Hyvis-asiointipalvelussa. 80 vuotta täyttäneet voivat tehdä varauksen myös puhelimitse, erillisestä rokotusnumerosta.
Influenssarokotusta ei saa vielä
Rokotukset käynnistyvät syyskuussa ainoastaan koronarokotuksilla. Sekä korona- että influenssarokotteen voi saada samalla kertaa vasta lokakuussa.
– Influenssarokotukset alkavat lokakuussa THL:n ohjeen mukaan, jotta ihmisillä on paras suoja oletettuun epidemia-aikaan. Jos rokote otetaan liian aikaisin, teho voi hävitä ennen kuin epidemia alkaa, sanoo ylihoitaja Tanja Metsola.
Ajan influenssarokotukseen 80-vuotiaat ja vakavasti immuunipuutteiset saavat korona-rokotuksen yhteydessä. Puhelimitse tehdyissä varauksissa aika influenssarokotukseen annetaan jo puhelun yhteydessä.
Muiden hyvinvointialueen koronarokotukseen oikeutettujen rokotukset alkavat lokakuussa. Lokakuun ajanvarauksesta ja rokotuspaikkojen avautumisesta tiedotetaan tarkemmin syyskuussa.
Ruuhkia odotettavissa
Rokotuspaikalle voi tulla myös ilman ajanvarausta niin sanotulla walk in -periaatteella.
– Viime vuonna walk in -rokotuksissa oli ruuhkaa heti rokotusten alettua, mutta pahin ruuhka laantui nopeasti ensimmäisen viikon jälkeen, Tanja Metsola kertoo.
Mikäli rokotukseen tulija ei kuulu mainittuihin riskiryhmiin, voidaan hänet käännyttää pois rokotuspaikalta.
Korotilanne hieman aktivoitunut
Hyvinvointialueen johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaan mukaan koronatilanne on loppukesästä selvästi aktivoitunut. Koulujen alettua myös muita hengitystieinfektioita on ollut koronan ohella liikkeellä.
– Jätevesiseurannassa virusmäärät ovat olleet nousussa. Sairaalapotilaiden määrään korona ei vielä kovin paljon ole vaikuttanut, toteaa Mäntymaa.