Vain yksi hyvinvointialue kantaa kortensa kekoon Sekasin-chatissa – nyt se aikoo moninkertaistaa panoksensa

Sekasin-chattiin on tullut yhteydenottoja nuorilta tänä vuonna jo yli 103 000. Vain viidennes heistä pääsee jonosta läpi. Päivystäjille puretaan ahdistusta, arjessa selviämistä ja yksinäisyyttä.

Valtakunnallinen Sekasin-chat saa lisää koulutettuja työntekijöitä Pirkanmaalta. Kuvan chat-keskustelu on kuvitteellinen esimerkki. Video: Marko Melto / Yle
  • Katri Tapola

Nuorille vastaa pian liuta uusia keskustelukavereita, kun Pirkanmaan hyvinvointialue kolminkertaistaa päivystäjäjoukkonsa Sekasin-chattiin alkusyksyn aikana.

Sekasin-chat on nuorten valtakunnallinen keskustelualusta, jossa voi anonyymisti puhua huolista tai pahasta olosta ammattilaisen tai vapaaehtoistyöntekijän kanssa.

Aiemmin chatissa on ollut vastaamassa 12 Pirhan työntekijää. Elokuussa alkaneen koulutusjakson jälkeen keskustelukavereita on 50. Heistä jokainen tekee vähintään kaksi tuntia päivystystä joka toinen viikko.

Yksi uusista päivystäjistä on Lielahden Nopea perheohjauksen ohjaaja Tarja Kallio. Hän aloitti Sekasin-chatissa tammikuussa ja kokee, että chatissa nuorten avoimuus on korostunut.

– Nuoret kertovat mielellään asioistaan. Välillä voi olla vaikea puhua kasvotusten tai silloin, jos vaikka oma vanhempi on nuoren kanssa mukana tapaamisella. Chatissa juttu saattaa lähteä todella avoimesti liikkeelle siitä, mitä mielessä pyörii.

Nainen tietokoneen ääressä hymyilee ja katsoo kohti.
Pirhan 12 työntekijää on osallistunut tänä vuonna 780 keskusteluun, heistä yksi on ohjaaja Tarja Kallio. Arviolta pirkanmaalaisnuorten kanssa chatissa käydään vuodessa 4000 keskustelua. Vain viidenneksen yhteydenottoihin ehditään nykyisellä resurssilla vastata. Kuva: Marko Melto / Yle

Kallion mukaan viestejä tulee pahasta olosta, ahdistuksesta ja arjen hallinnasta sekä yksinäisyydestä. Moni haluaa jakaa myös tavalliset arjen kuulumiset.

– Lähellä ei ole ketään, kenelle kertoa esimerkiksi siitä, että kävi koulussa ja söi kalapuikkoja. Ei ole kaveria tai aikuista, joka olisi kuuntelevana korvana.

Uusia työntekijöitä Pirha ei palkkaa. Kahden tunnin päivystyksen lisäksi chatille napataan lisätunteja esimerkiksi peruuntuneista asiakastapaamisista. Jos esimerkiksi sosiaalityöntekijältä peruuntuu vastaanottoaika, hän menee päivystäjäksi chat-kanavalle.

Pirkanmaa pioneerina, muut hyvinvointialueet vielä empivät

Pirkanmaa on tällä hetkellä ainoa hyvinvointialue, jonka työntekijät ovat mukana valtakunnallisessa Sekasin-chatissa.

Tämän vuoden aikana nuorten yhteydenottoja on ollut yli 103 000. Vain viidennes keskusteluun jonottavista nuorista on päässyt jonosta läpi. Se tarkoittaa, että jonoon on jäänyt reilut 79 000 nuorta.

Nainen katsoo kohti. Taustalla lintuja kuvassa.
Alusta asti Pirhan yhteistyötä Sekasin-chatin kanssa suunnitellut Henna Fager on tyytyväinen valtakunnalliseen palveluun. ”Meillä on varmaan sattunut oikeat ihmiset oikeille paikoille. On ajateltu, että me heitetään resursseja hukkaan, jos luomme oman palvelun”, Fager toteaa. Kuva: Marko Melto / Yle

Pirhan projektisuunnittelijan Henna Fagerin mukaan kiinnostusta Pirkanmaan kokemuksista on muillakin hyvinvointialueilla. Hänen mukaansa muualla kuitenkin hiertää se, että Sekasin-chatissa linjoilla on nuoria murheineen koko Suomesta.

Alueellisuutta ei kannata palvelussa painottaa, Fager sanoo.

– Ei sillä ole väliä, onko se lahtelainen nuori nyt meidän työntekijöiden linjoilla vai kuka. Enemmän työntekijöitä takaa paremman avun myös oman alueen nuorille.

Fagerin mukaan Sekasin-chatin vahvuus on se, että nuoret tuntevat jo palvelun. Samanlaisiin käyttäjälukuihin ei hänen mukaansa päästäisi alueen omalla palvelulla samassa ajassa.

Laittamalla pienen resurssin palveluun, saa paljon takaisin, Fager uskoo.

– On näin hyvä palvelu, näin hyvät aukioloajat ja kattavuus. Nuoret tulevat sinne ja keskustelevat avoimesti ongelmistaan.

Lasten ja nuorten mielenterveystyön, sekä Sekasin kollektiivin toiminnanjohtaja Satu Raappana sanoo, että hyvinvointialueilla on edessä suuri työ, jos resursseja halutaan kääntää alueellisesta auttamisesta valtakunnalliseen työhön.

Nainen nahkatakissa takanaan vaaleatiilinen seinä katsoo kohti.
Satu Raappanan mukaan jonoa Sekasin-chattiin on koko ajan ja esimerkiksi Viertolan kouluampumisen jälkeen ”jono räjähti totaalisesti”. Kuva: Sekasin-kollektiivi

– Monella hyvinvointialueella mietitään juuri paikallisuutta ja palvelun kohdentamista oman alueen nuoriin. Hyppääminen mukaan valtakunnalliseen suureen pooliin vaatii tietysti sen näkemyksen, että näin autetaan parhaiten ja tehokkaammin myös oman alueen nuoria.

Jos hyvinvointialueet laajemmin lähtisivät yhteistyöhön, olisi resurssin lisäys palveluun Raappanan mukaan hyvin merkittävä.

– Silloinhan se tarkoittaa, että yhä useampi nuori saa apua. Tällä hetkellä vastausprosentti on 20 prosentin luokkaa. Jonossa on todella paljon nuoria, jotka ei vielä vielä tule kohdatuksi ja autetuksi ainakaan niin nopeasti kuin haluaisimme.

Sekasin-chat on valtakunnallinen keskustelualusta 12–29-vuotiaille. Chattia ylläpitää Sekasin Kollektiivi, jonka koordinaatiosta vastaavat MIELI Suomen Mielenterveys ry, Suomen Punainen Risti, Setlementtiliitto ja SOS-Lapsikylä. Sekasin-chat on avoinna arkisin kello 9–24 ja viikonloppuisin 15–24.

Juttua muokattu 29.8. kello 8.09. Lisätty videon kuvatekstiin maininta ruudun chat-keskustelusta. Kyseessä oli esimerkki, ei oikea keskustelu.