Hallitusneuvos Olli Sorainen kieltäytyy videolla Ylen haastattelusta.

”Tutkintavankeudessa ei viulunsoittoa tarvittu” – Yle seurasi hallitusneuvoksen lahjuskäräjiä

Oikeudessa kuultiin tiistaina hallitusneuvos Olli Soraista sekä Polarica-marjajätin entistä ja nykyistä toimitusjohtajaa. Heitä syytetään Soraisen lahjonnasta.

    • Päivi Happonen

Marja-alan lahjusoikeudenkäynti Helsingin käräjäoikeudessa

  • Syyttäjä vaatii törkeästä lahjuksen ottamisesta ehdollista vankeusrangaistusta työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvokselle Olli Soraiselle.
  • Polarica Marjanhankinta Oy:n entiselle toimitusjohtajalle Jukka Kristolle vaaditaan ehdollista vankeutta törkeästä lahjuksen antamisesta.
  • Avunannosta törkeään lahjuksen antamiseen on syytteessä Polarica Marjanhankinta Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mari Onkamo.
  • Lahjussyyte liittyy viuluun, jota Sorainen pyysi Kristolta. Sorainen maksoi myös osan toisesta viulusta. Viulut päätyivät Soraisen perheenjäsenelle. Kaikki syytetyt kiistävät syytteet.
  • Ylen rikos- ja oikeustoimittaja Päivi Happonen seurasi tässä jutussa hetki hetkeltä tiistaina syytettyjen kuulemista oikeudessa.
Päivi Happonen

Hallitusneuvos Sorainen kiisti oikeudessa syytteet

Syyttäjä vaatii hallitusneuvos Olli Soraiselle ehdollista vankeutta törkeästä lahjuksen ottamisesta.

  • Tästä jutusta voit lukea seurannan tiistain oikeudenkäynnistä.

Syyte liittyy viulujen hankintaan.

Sorainen pyysi ja sai marjajätti Polarica Marjanhankinta Oy:n entisen toimitusjohtajan Jukka Kriston maksamaan viuluja, jotka päätyivät Soraisen perheenjäsenelle.

Syyttäjä katsoo, että viululahjus on ollut omiaan vaikuttamaan Soraisen työhön virkamiehenä.

Syytteiden mukaan Sorainen pystyi vaikuttamaan marjanpoimijoiden kiintiöihin, kun hän osallistui TE-toimiston kiintiökokouksiin, joissa puhuttiin poimijoiden määristä.

Oikeudessa tiistaina Sorainen kiisti tämän jyrkästi.

– En ole mitään vaatimuksia kokouksissa esittänyt, Sorainen sanoi oikeudessa.

Hän totesi, että hänen roolinsa on ollut antaa ohjausta ja neuvontaa TE-toimistolle.

Soraisen mukaan viulunhankinnasta on ollut kyse käyttöoikeussopimuksesta, jolloin Soraisen poika soittaa viulua, jonka omistaa Jukka Kristo.

Syyttäjä ihmetteli, miksi Soraisen poika ei ole kuitenkaan koskaan esiintynyt Kriston tai tämän johtaman yhtiön tilaisuuksissa.

Puolustuksen mukaan esteeksi tuli korona.

– Maailma on avautunut. Mitä olette nyt tehnyt, valtionsyyttäjä Mari Mattila kysyi.

– Olen elänyt tätä surkeaa oikeusprosessin aikaa, Sorainen vastasi.

Jukka Kristo.
Marjajätin entiselle toimitusjohtajalle vaaditaan ehdollista vankeutta törkeästä lahjuksen antamisesta. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

”Minun viuluni se oli”

Soraisen lahjonnasta syytetään Polarica Marjanhankinta Oy:n entistä toimitusjohtajaa Jukka Kristoa.

– Oliko kysymys teidän, Polarican vai hallitusneuvoksen viulusta, Kriston asianajaja Kai Kotiranta kysyi.

– Viulu hankittiin [Soraisen] pojan käyttöön, mutta minun viuluni se oli, Kristo vastasi.

Syyttäjän kirjallisena todistusaineistona oikeudenkäynnissä on muun muassa Kriston ja yhtiön talousjohtajan Mari Onkamon välisiä sähköposteja.

– Hän [Onkamo] ei hyväksynyt [viulua] ainakaan firman piikkiin, kertoi Kristo.

Mari Onkamo on syytteessä avunannosta törkeään lahjuksen antamiseen.

– Ensimmäinen ajatus oli, ettei Polaricalla ole tällaiselle mitään käyttöä. En nähnyt syytä, miksi Polarica tekisi tällaisen sopimuksen, Onkamo sanoi.

Onkamo ohjeisti sähköpostissa Kristoa, ettei Polarica Marjanhankinta Oy:ta tulisi mainita viuluhankintaan liittyvässä asiassa.

Syyttäjä vaatii Soraiselle, Kristolle ja Onkamolle ehdollisia vankeusrangaistuksia.

He jokainen kiistävät syytteet.

Oikeus kuulee vielä henkilötodistajia tässä oikeudenkäynnissä. Käräjäoikeus ei ole kertonut vielä sitä, milloin se antaa ratkaisunsa asiassa.

Lisää aiheesta:

Marjayrittäjä maksoi viulut, koska valtion virkamies pyysi – millaiseen probleemiin joudun, jos en suostu, yrittäjä mietti

”Kiinnostaisiko lähteä sponsoroimaan lahjakkuutta?” – Hallitusneuvos Soraiselle vaaditaan vankeutta viululahjuksen pyytämisestä

Lahjusjupakan taustat: virkamieskollega kertoo hallitusneuvoksen suosineen tiettyjä marjayrityksiä

Erotatko lahjan lahjuksesta? Testi näyttää

Päivi Happonen

”Ei ole merkittävää, jos sata poimijaa jäisi tulematta”

Nyt alkaa Polarica Marjanhankinta Oy:n hallituksen puheenjohtajan Mari Onkamon kuuleminen.

Hänen asianajajansa Reetamaria Ylitalo pääsee esittämään ensin kysymyksiä.

Onkamo kertoo tulleensa töihin Polarica-yhtiöön vuonna 2017.

Sitä ennen Onkamo on toiminut toimitusjohtajana ja talousjohtajana muissa yhtiöissä.

Syyttäjän mukaan marjanpoimijoiden määrä on merkittävä Polarica Marjanhankinta Oy:n tulokselle. Poimijoiden määrästä mainitaan myös yhtiön toimintakertomuksessa.

Syyttäjä lähtee siitä, että lahjuksella pyrittiin vaikuttamaan siis marjanpoimijoiden määrään.

Onkamo kiistää poimijamäärän merkityksen.

– Tämä lause [toimintakertomukseen] lähti tilintarkastajalta. Tilintarkastaja pohtii asioita riskien näkökulmasta, Onkamo sanoo.

– Minun mielestäni ei ole merkittävää, jos vaikka sata poimijaa jäisi tulematta, hän jatkaa.

Onkamo toistaa saman kuin Kristo tänään aiemmin. Molemmat sanovat, että sato on poimijoiden määrää merkittävämpi.

Tunsitteko Soraista?

– En.

Tiesittekö hänestä tai hänen tehtävänkuvastaan mitään?

– En tiennyt, mitä hän käytännössä tekee ja mikä hänen tehtävänkuvansa on.

Olitteko koskaan tavannut Soraista?

– En. Viime maanantaina tapasin, jos sitä voi tapaamiseksi kutsua

Onkamo viittaa siihen, kun näki Soraisen täällä Helsingin käräjäoikeudessa, kun tämä lahjusoikeudenkäynti alkoi.

Miten tiesitte viuluasiasta?

– Jukka [Kristo] lähetti sähköpostin, jossa ei ollut häneltä mitään kommenttia, vaan viestinvaihto Soraiselta. Siinä luki, että Jukka on suostunut tällaiseen käyttöoikeussopimukseen.

Mitä ajattelitte?

– Ensimmäinen ajatus oli, ettei Polaricalla ole tällaiselle mitään käyttöä. En nähnyt syytä, miksi Polarica tekisi tällaisen sopimuksen, Onkamo sanoo.

Myös syyttäjä esittää Onkamolle kysymyksiä.

Syyttäjä sanoo, että Onkamo on kuvaillut viestissä Soraisen olevan ”poimijoiden maahantuontia edistävä viranomainen”.

Mihin tämä ktäsitys perustui?

– Se on epämääräinen kuvailu. Se oli vain ylätason käsite.

Mistä tämä käsitys oli teille syntynyt?

– Olin puhunut Jukan [Kriston] kanssa, olisiko hän näin maininnut, Onkamo toteaa.

Onkamolle ei ole enää kellään kysymyksiä. Hänen kuulemisensa päättyy.

Tähän päättyy lahjussyytteiden käsittely tänään Helsingin käräjäoikeudessa. Oikeudenkäynnissä kuullaan myöhemmin vielä henkilötodistajia ja loppulausunnot.

Vielä ei ole tietoa, milloin käräjäoikeus antaa ratkaisunsa tässä asiassa.

Päätän nyt seurannan tähän. Kiitos paljon, että seurasitte tätä päivitystä käräjäoikeudesta.

Päivi Happonen

Syyttäjä tenttaa marjajätin entistä toimitusjohtajaa

Valtionsyyttäjä Mari Mattila esittää kysymyksiä Jukka Kristolle.

Syyttäjä haluaa tietää, miksi Kristoa ”ärsytti” hallitusneuvos Olli Soraisen lähettämä viestin viulun ostamisesta.

Ärsyttikö soraiseen liittyen joku muu?

– Ehkä sillä tavalla, että me emme olleet henkilökohtaisia ystäviä. En olettanut, että tällaista kysymystä tulee.

Oliko joku ajatus, mitä tapahtuu, jos ette suostu?

– Yritin ajatella sitäkin, mutta en nähnyt liittymäpintaa, miten hän voisi rangaista. Mutta aina sekin käy mielessä.

Syyttäjä kysyy, miksi Polarica Marjanhankinta Oy:n talousjohtajana toiminut Onkamo ei halunnut, että yhtiö maksaa viulun.

Mitä hän sanoi perusteeksi?

– Yhtiöllä tuskin on tilaisuuksia, missä viulua soitetaan, Kristo vastaa syyttäjälle.

Syyttäjän lahjussyyte perustuu siihen, että Kristo maksoi 5000 euroa viulusta, joka päätyi Soraisen perheenjäsenelle. Kristo maksoi osan myös toisesta viulusta.

Kaikki syytetyt ovat kiistäneet syytteet tässä oikeudenkäynnissä.

Päivi Happonen

”Julkisuus on potkinut päähän”

Asianajaja Kotiranta puhuu nyt viulusopimuksen vastikkeellisuudesta.

Hän esittää edelleen kysymyksiä päämiehelleen Jukka Kristolle.

Olisiko sponsorointi voinut hyödyttää teitä?

– Kyllä. Lähipiirissä oli häät, tarkoitus oli pyytää poikaa soittamaan.

Kriston mukaan tiedossa oli myös muita tilaisuuksia, joissa olisi voinut viulumusiikkia esittää.

Hän pohtii, että ehkäpä vielä tulevaisuudessa viulukonsertti jossain järjestetään.

– Pitää katsoa, miten tässä sopassa käy.

Miksi esiintymiset eivät toteutunut?

– Oli korona ja pääsin hotelliin. Olin hotellissa 2 kuukautta. Sen jälkeen olen jäänyt pois [marja-alalta].

Ollut siis matalammalla profiililla?

– Vähän juu, julkisuus on potkinut päähän.

Kriston asianaja Kotiranta kysyy, että viittako Kristo hotellilla tutkintavankeuteen, jossa hän oli.

– Hotellilla viittaatte varmaan siihen ihmiskauppa-tutkintaan. Siinä [tutkintavankeudessa] ei viulunsoittoa tarvittu, asianajaja Kotiranta toteaa.

Päivi Happonen
Jukka Kristo.
Polarica Marjanhankinta Oy:n entinen toimitusjohtaja Jukka Kristo kuvattiin Helsingin käräjäoikeudessa 27.8. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

”On tässä rikosprosessissa ollut jotain hyvääkin”

Asianajaja Kai Kotiranta alkaa kysyä Jukka Kristolta viulusta.

Sorainen lähetti joulukuussa 2019 virkasähköpostistaan sähköpostin silloiselle Polarica Marjanhankinta Oy:n toimitusjohtajalle Kristolle.

Mitä sorainen halusi?

– Pyysi, lähtisinkö sponsoroimaan lahjakkaalle [perheenjäsenelleen] soitinta.

– Pikkuisen ärsytti, kun [pyyntö] tietää rahan menoa, kuten jokainen sponsorointipyyntö. On äärettömän helppo antaa rahaa, mutta vaikeampi tienata, Kristo sanoo.

Hän kertoo pohtineensa asiaa.

Kristo vastasi sähköpostissa Soraiselle tammikuussa ostavansa viulun.

– Hyväksyin pyynnön.

Oliko kysymys teidän, Polarican vai hallitusneuvoksen viulusta?

– Viulu hankittiin [Soraisen] pojan käyttöön, mutta minun viuluni se oli.

Lupauksen jälkeen Jukka Kristo oli yhteydessä yhtiönsä talousjohtajaan Mari Onkamoon.

Onkamo on tässä oikeudenkäynnissä syytettynä avunannosta törkeään lahjuksen antamisesta.

– Hän [Onkamo] ei hyväksynyt [viulua] ainakaan firman piikkiin. Se oli fiksu ajatus.

Kristo sanoo, että kun hän oli luvannut viulun, hän maksoi sen.

– Lapissa pidetään se, mitä sovitaan.

Miksi ajattelitte, että viulu menisi firman piikkiin?

– Se olisi ollut verotonta rahaa. Kun minä maksan sen, verot on monta kertaa maksettu.

Teillä oli yrittäjälähtöinen suhtautuminen tähän?

– Kun olen yrittäjäperheeseen syntynyt, on tällainen tapa ajatalla.

Oletteko aiemmin osallistunut sponsorointiin?

– Olen henkilökohtaisesti sponsoroinut ja myös 5-6 yrityksen puitteissa.

Kuinka paljon tulee sponsorointipyyntöjä?

– Kymmeniä vuosittain.

– On tässä rikosprosessi ollut jotain hyvääkin. Viime vuosi oli eduskuntavuosi, eikä tullut yhtään [sponsorointi]hakemusta.

Päivi Happonen

Mikä merkitys thaimaalaisilla poimijoilla on Polarica Marjanhankinta Oy:lle?

Kriston asianajaja Kai Kotiranta kysyy, mikä merkitys thaimaalaisilla marjanpoimijoilla on liiketoiminnalle.

– Poimijamäärällä ei ole suurta merkitystä niin kuin syyttäjä väittää. En näe sitä relevanttina asiana, Jukka Kristo sanoo.

Kun täällä oikeudenkäynnissä viitataan nyt poimijoihin, niin Jukka Kristoa syytetään thaimaalaisten poimijoiden ihmiskaupasta toisessa oikeudenkäynnissä.

Lapin käräjäoikeudessa hänelle vaaditaan vankeutta lähes 80 ihmiskaupasta.

Kristo on kiistänyt ihmiskauppasyytteet ja hän kiistää myös törkeän lahjuksen antamisen.

Tiedättekö, mikä elin päättää, kuinka paljon poimijoita yhtiö saa?

Asianajaja Kotiranta kysyy nyt, miten poimijoita tulee Suomeen.

– Kaikki lähtee Thaimaan viranomaisista, jotka päättävät, kuinka paljon poimijoita tulee Suomeen, Kristo sanoo.

– Sen jälkeen TE-keskus katsoo, onko yrityksillä [kyky] kantaa vastuuta poimijoista. Sen jälkeen Suomen suurlähetystö Thaimaassa päättää siitä, Kristo jatkaa.

Hän sanoo, että TE-keskus selvittää yritysten taustoja ja joskus he kyselevät poimijoiden kokemuksia.

Täällä viitataan siihen, että poimijoilta on kysytty lentokentällä kokemuksia marja-alan yhtiöiltä.

– Sorainen oli koronan aikana yhteydessä Thaimaan Suomen suurlähetystöön ja neuvotteli Thaimaan kiintiöistä.

– Mutta yritysten kiintiöihin liittyen ei minun käsitykseni mukaan Soraisella ole ollut mitään tekemistä.

Onko Sorainen pyrkinyt tuomaan esiin, että hän voisi auttaa Polaricaa liiketoimissa tai edistää niitä, Kotiranta kysyy.

– Ei ikinä, sanoo Kristo.

Päivi Happonen

Marjajätin entinen toimitusjohtaja on nyt äänessä

Olemme jälleen nyt täällä käräjäoikeuden salissa, ja oikeudenkäynti jatkuu.

Nyt alkaa marjajätti Polarica Marjanhankinta Oy:n entisen toimitusjohtajan Jukka Kriston kuuleminen.

Hänen asianajajansa Kai Kotiranta pyytää Kristoa kertomaan tautastaan ja työkokemuksestaan.

– Koulutukseni on merkonomi, olen käynyt elämän yliopiston. Ensi kuussa tulee täyteen 35 vuotta yrittäjänä, Kristo kertoo.

Hän on ollut marjatiloilla 4-vuotiaasta asti.

– Olen lapsesta asti kulkenut isän kanssa. Marja-alan kokemusta on 51 vuotta.

Kristo kertoo, että hänellä on ollut oma yritys vuodesta 1990 asti. Tällä hetkellä hän ei toimi marja-alan yrittäjänä.

Polarica Marjanhankinta Oy perustettiin vuonna 1972.

Nykymuotoinen yhtiö sai alkunsa vuonna 2010.

– Ruotsalainen pääomasijoittaja osti silloin yhtiön, Kristo sanoo.

– Yhtiön liikevaihto vaihtelee 60-70 miljoonaa euron välillä, Kristo kertoo.

Päivi Happonen

Hyvää keskipäivää täältä oikeustalolta!

Marja-alan lahjuskäräjillä on tänään siis syytettyjen kuulemispäivä.

Lounastauko on ohi.

Ihan pian täällä alkaa Polarica Marjanhankinta Oy:n entisen toimitusjohtajan Jukka Kriston ja Polarica AB:n toimitusjohtajan Mari Onkamon kuulemiset.

Osapuolet ovat odottamassa saliin pääsyä täällä neljännen kerroksen monitoimitilan edustalla.

Päivi Happonen

Syyttäjä tenttaa Soraista viulusta

Myös syyttäjä haluaa esittää Soraiselle kysymyksiä viuluhankinnoista.

Sorainen kertoi äsken täällä, että viulun hankinta oli ”vastikkeellinen”.

Valtionsyytäjä Mari Mattila tykittää kysymyksiään.

Mikä oli vastike?

– Viulun ylläpito ja huolto sekä maksuton esiintyminen, Sorainen sanoo.

Onko ollut esiintymisiä?

– Ei, Sorainen vastaa.

Mikä oli sitten se vastike?

– Odotus, että maailma on avautunut.

Sorainen viittaa siihen, ettei hänen läheisensä pitänyt Polarica Marjanhankinta Oy:ssä viulukonsertteja, koska korona esti julkiset konsertit.

Maailma on avautunut. Mitä olette nyt tehnyt?

– Olen elänyt tätä surkeaa oikeusprosessin aikaa, Sorainen vastaa.

Erikoissyyttäjä Mari Mattila seisoo ikkunanvieressä kirkkaassa auringonvalossa.
Valtionsyyttäjä Mari Mattila vaatii lahjuskäräjillä syytetyille ehdollisia vankeusrangaistuksia. Kuva: Aalto Puutio / Yle

Syyttäjä kysyy, kertoiko Polarica Marjanhankinta Oy:n toimitusjohtaja Jukka Kristo Soraiselle, että hän maksoi 5000 euron hintaisen viulun omista rahoistaan.

– Ei ole mielestäni kertonut, Sorainen vastaa.

Kristo osallistui myös Soraisen toisen viulun hankintaan. Myös se päätyi Soraisen perheenjäsenen käyttöön.

Miksi te 2022 luotitte siihen, että hän maksaa?

– Luotin, että [sponsori]sopimus voisi jatkua, Sorainen sanoo.

– Kyseesä oli erilainen viulu. Tuli mahdollisuus soittaa erilaista viulua, hän jatkaa.

Olivatko viulut vakuutettu?

– Ei, Sorainen sanoo.

Miksi ei?

– Ei löytynyt sopivaa vakuutusta.

Siinä [sopimuksessa] todetan, että vakuutuksesta vastaa omistaja. Olitteko viulun omistaja?

– Ei kai siinä niin lue, Sorainen sanoo.

Kerroitko ministeriössä tästä järjestelystä?

– En.

Kerroitko siitä jossain julkisesti?

– En.

Missä se [viulun hankinta] oli tiedossa?

– Läheisillä oli tiedossa, Sorainen sanoo.

Helsingin käräjäoikeus on nyt ottanut vastaan hallitusneuvos Soraisen kuulemisen.

Oikeudessa alkaa lounastauko.

Oikeudenkäynti jatkuu jälleen kello 12. Palataan silloin asiaan!