ERFURT Sadat mielenosoittajat rynnistivät myöhään sunnuntai-iltana Erfurtin kaduille, kun paikallinen äärioikeistolainen Vaihtoehto Saksalle eli AfD-puolue juhli vaalivoittoaan kaupungin vanhassa majatalossa.
”Kaikki yhdessä fasismia vastaan” ja ”natsit ulos”, protestoijat huusivat marssiessaan vankassa poliisisaattueessa.
Mielenosoittajat haluavat estää AfD:n nousun vallankahvaan Thüringenissä. Vaikka muut puolueet ovat kieltäytyneet yhteistyöstä AfD:n kanssa, sen paikallinen johtaja Björn Höcke vaati heti sunnuntaina hallitusvastuuta.
Erfurtin seiniin ilmestyi viikonlopun aikana graffiteja, joissa vastustettiin Höckeä. Lauantaina iskulauseita AfD:tä vastaan huusivat kaduilla tuhannet ihmiset.
Saksassa, jossa historian vuoksi äärioikeisto on valtaosalle ihmisistä punainen vaate, AfD:n vaalivoitto Thüringenin osavaltiossa on maanjäristys.
Ensimmäistä kertaa toiseen maailmansotaan johtaneiden natsivuosien jälkeen kansalaiset äänestivät puoluetta, jota johtaa natsiviittauksistaan tunnettu Höcke.
Lue lisää: Äärioikeisto voitti vaalit, tällainen on sen johtaja Björn Höcke
AfD on nyt Thüringenin ylivoimaisesti suurin puolue kolmanneksen äänisaalillaan. Se näyttää sunnuntai-illan ennusteiden mukaan saavan myös yli kolmanneksen paikallisen parlamentin paikoista.
Näin ollen se pystyy estämään esimerkiksi tuomarien nimityksiä, koska perustuslaillisiin kysymyksiin tarvitaan kahden kolmasosan enemmistö.
Kysymys kuuluu nyt, voiko AfD saada myös suoraa valtaa. Asiantuntijoiden mukaan sitä tuskin otetaan hallitusvastuuseen, eikä se yksin voi hallitusta muodostaa.
Saadaanko rivit suoriksi?
Edessä onkin tuskallinen neuvottelujen ja pelisiirtojen tie. Täysin poissuljettua ei ole se, että AfD saa jonkin merkittävän paikan paikallisessa hallinnossa.
Otetaan esimerkki. Uusi parlamentti valitsee ensimmäiseksi puhemiehen.
Koska puhemiehen valinta edellyttää monivaiheista sopimista puolueiden välillä, muiden puolueiden pitäisi toimia tiukasti yhtenä rintamana. Esimerkiksi juuri äänestykset puhemiehestä ovat salaisia, joten jotkut edustajat voivat livetä yhdessä sovitusta linjasta.
Toiseksi suurin puolue AfD:n jälkeen on Thüringenissä keskustaoikeistolainen CDU. Kolmanneksi suurimmaksi kasvoi laitavasemmiston upouusi puolue, Sahra Wagenknechtin yhdistys BSW.
Tähän asti osavaltiota johtanut vasemmistopuolue die Linke kutistui vasta neljänneksi.
Syntyykö uusia kumppanuuksia?
Läpimenneiden puolueiden välillä on hyvin paljon kyräilyä jo erilaisten politiikkalinjausten vuoksi.
On myös epäselvää, miten vasemmistopuolueet kykenevät yhteistyöhön. BSW erkaantui juuri viime vuonna die Linkestä jyrkkien erimielisyyksien ja paheksunnan saattelemana.
Kristillisdemokraattien CDU:n, sosiaalidemokraattien SPD:n ja laitavasemmiston BSW:n äänisaalis ei riitä enemmistöhallituksen muodostamiseen. Mukaan tarvittaisiin die Linke.
AfD siis voi kuin voikin saada valtaa muiden säätäessä kuvioitaan.
Thüringenistä tulee Saksassa ennakkotapaus. Seuraavat viikot ratkaisevat, pitääkö AfD:tä vastaan rakennettu palomuuri myös Thüringenin parlamentissa.
Katastrofi hallituspuolueille
Saksan liittohallitus Berliinissä kärsi katastrofaalisen takaiskun sunnuntain vaaleissa.
Sekä vihreät että liberaalit jäävät kokonaan ilman paikkoja Thüringenissä. Liittokansleri Olaf Scholzin sosiaalidemokraatit näyttäisivät ylittävän viiden prosentin äänikynnyksen nippanappa kuuden prosentin tuloksella.
Ensi syyskussa Saksassa pidetään liittopäivävaalit. Thüringenin tuloksessa näkyy saksalaisten tyytymättömyys maahanmuuttopolitiikkaan ja Ukrainan tukemiseen. Tämä voi vähentää hallituksen halua tukea Ukrainaa.
Radikaaleille puolueille oikealla ja vasemmalla sunnuntain vaalitulos on selvä askel eteenpäin. Kun nyt voitettiin idässä, seuraavaksi voidaan hakea jalansijaa lännessä.